Perusputkityökysymyksiä

kotte

Hyperaktiivi
Ainut riski mikä tulee mieleen, että jos rupee varaaja jostain syystä kiehumaan niin saattaa joku paikka pettää.
Sinällään jonkin paikan tuleekin pettää hallitusti, ettei rakennus lennä taivaalle. Putkien sijoittelulla voi mahdollisesti vaikuttaa siihen, että kuumin vesi ja höyry ohjautuvat varoventtiiliin siihen saakka, että lämmönlähde lopulta pimahtaa (ennen kuin paikka syttyy palamaan).
 
siwer

Vakionaama
Perusputkityökysymys:

Millä taikajipolla putkimiehet pystyvät kasaamaan varsin monimutkaisia putkistoja mustasta raudasta? En meinaa hampun laittamista kierteille tai kierrepakan pyörittelyä, vaan sitä miten se mutkan jälkeinen kahden metrin varsi mahtuu pyörimään huoneessa.

Mulla ainakin menee aivot solmuun kun rupeaa miettimään kasausjärjestystä niin että on aina tilaa pyöritellä putkia kierteille.

Loogisesti voisi ajatella että jos ne putket on pystytty kierteilleen pyörittelemään, ne pitäisi pystyä purkamaan vastakkaisessa järjestyksessä. Silti tuolla kellarissani en kyllä äkkiä keksi mistä lähtisin liikkeelle purkamisessa kun alan muutoksia tehdä.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Kierreosissa ensin käyrä paikalleen ja suoraosuus perään. Voit toki yhdistää käyrän suoraan putkeen mutta niin että sitä suoraa putkea ruuvataan paikalleen edelliseen osaan... kierreosia ei käytänössä yhdistellä etukäteen koska niitä täytyy voida kierittää.

Muissa liitäntätavoissa on sitten omat jekkunsa. Hitsaajat voi esim heftatat puikolla useamman metrin monimutkaisen rakenteen kannakelle ja ottaa sen sitten alas hitsaa pöydällä. TIG:llä ongelma on että rakoja ei saa tulla joten niitäkin kannattaa heftata katossa. Kaasuhitsaus antaa anteeksi joten ne tehdään pääosin katon rajassa niin että vain pieniä kokonaisuuksia kasataan etukäteen. Mustaan rautaan haarat tehdään usein joko poltamalla tai rälläkällä v-liitos, harvemmin jaksetaan porata. Joskus testasin poraamista, nopeasti se käy mutta vaatii välineet. Sitten on kaiken maailman poratukia/telineitä reikien tekoa varten. Kerran näin että natsa hitsattiin paikalleen ja sitten reikä porattiin käyttäen natsaa ohjurina. Reikä vaan täytyy muistaa kanssa porata eikä jättää maanataihin :p

Loogisesti voisi ajatella että jos ne putket on pystytty kierteilleen pyörittelemään, ne pitäisi pystyä purkamaan vastakkaisessa järjestyksessä. Silti tuolla kellarissani en kyllä äkkiä keksi mistä lähtisin liikkeelle purkamisessa kun alan muutoksia tehdä.

Siellä on yhdistäjiä ainakin ventiilien kohdalla ja ne saa purettua.
 
Viimeksi muokattu:

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Silti tuolla kellarissani en kyllä äkkiä keksi mistä lähtisin liikkeelle purkamisessa kun alan muutoksia tehdä.
Putkimiehet on mestareita tässä. Näin se oli minullakin. Että niitä yhdistäjiä osasi olla juuri se minimi, samoin hanoja. Hanoja oli juuri sen verran että sai kierron suljettua mutta ei molemmista päistä - siis remontoinnin kannalta yhtä tyhjän kanssa.

Purkaminen oli vaikeaa, kun piti lähteä jostakin päästä niitä ruuvaamaan vain putki kerrallaan auki. Takaisin laittaminen sitten oli helpompaa, kun laitteli kartiolittimia väliin. Niissä ei kannata säästellä.

Vesiputket oli minulla juotettu yhdeksi hässäkäksi. Aina kaikki kuivillaan, kun jotain joutui aukaisemaan. Kun rakentelin uudelleen, tein niin että saan sieltä irrotetuksi nyt järkevän kokoisia paloja. Lisäksi liitokset on tinalla joten ne saa aukikin sen kun lämmittää.
 
TopiR

Aktiivinen jäsen
Perusputkityökysymys:

Millä taikajipolla putkimiehet pystyvät kasaamaan varsin monimutkaisia putkistoja mustasta raudasta? En meinaa hampun laittamista kierteille tai kierrepakan pyörittelyä, vaan sitä miten se mutkan jälkeinen kahden metrin varsi mahtuu pyörimään huoneessa.

Mulla ainakin menee aivot solmuun kun rupeaa miettimään kasausjärjestystä niin että on aina tilaa pyöritellä putkia kierteille.

Loogisesti voisi ajatella että jos ne putket on pystytty kierteilleen pyörittelemään, ne pitäisi pystyä purkamaan vastakkaisessa järjestyksessä. Silti tuolla kellarissani en kyllä äkkiä keksi mistä lähtisin liikkeelle purkamisessa kun alan muutoksia tehdä.
Mä oon käyttänyt kartioliitoksia. Vähintäänkin niihin kohtiin mihin on pakko, ja jos tulee liian monta kierreliitosta (yli 5 tms) peräkkäin kasattavaksi ni sitten kans.

Muistelen lukeneeni että aikoinaan muhveja oli semmoisia missä toisessa päässä vastasuuntainen kierre. Tartti sitten tietysti vasenkätisen kierrepakan lopaan.

1614446398562.png

-Topi
 
Espejot

Hyperaktiivi
Kartioyhdistäjät on siinäkin hyviä että jos on putkivuoto niin ne on just noi mitkä vuotaa että helppo löytää.
 
Viimeksi muokattu:

Pasikookoo

katso liitettä 70229

-Topi
Miten tämä toimii?
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Kartioyhdistäjät on siinäkin hyviä että jos on putkivuoto niin ne on just noi mitkä vuotaa että helppo löytää.

No joo, kyllähän se on selvä, että vuodot on näissä avattavissa paikoissa. Paljon auttaa, jos saa ne suoraan. Jos kartio kun on vinossa niin vuotaminen on vähän niin kuin väistämätön seuraus.

Kitti ja hamppu kierteeseen, niin se ei vuoda. Yksikään ei ole koskaan vuotanut, jos on rauta-rauta tai rauta messingin sisässä. Kun on liukas messinki raudan sisässä, saa olla tarkempana. Se hamppu kun voi olla menemättä sinne raudan sisälle ja vain luistaa liukkaan messingin päällä.

Näitä rautakartoita voi tiivistää, kun sipaisee Unipackia siihen kartioon. Paljoa ei tarvitse - vain rasvaus - ei paksulti. Itse olen rasvannut sen jengankin ihan vaseliinilla.
 
pökö

Kaivo jäässä
Tuo kierreosilla tekeminen on varmaan jäämässä pois eikä uudet putkarit sitä enää opi kun vanhat kurkot jää eläkkeelle.
Harmi sinänsä kun lämpöverkoissa musta putki lienee kestävin ratkaisu.
 
Mikkolan

Vakionaama
"Ihminen on oman aikansa vanki" ja tapojensakin. Ite tein hydrauliliitoksia putkiteipillä jo yli 50 vuotta sitten, enkä tähänpäivään mennesä ole oppinut hamppua ja kittiä käyttämään. Jotenkin melkein hävettää tehdä noita mustanputken kierreliitoksia, toisaalta onhan ne melkein ikuisia kuten pökökin sanoi.
 
VesA

In Memoriam

Nojuu - mutta ilman kartioita niitä sitten puretaan sahan kanssa aika äkkiä. Purin tuossa viime kesänä ehkä 50m vanhaa mustaa joka meni useamman seinän läpi monella mutkalla.. ei sitä päässyt enää joka kohdasta vääntämään nätisti auki liitoksistaan - puukkosahalla sitten niistä paikoista.
 
Mikkolan

Vakionaama
Perusputkityökysymys:

Millä taikajipolla putkimiehet pystyvät kasaamaan varsin monimutkaisia putkistoja mustasta raudasta? En meinaa hampun laittamista kierteille tai kierrepakan pyörittelyä, vaan sitä miten se mutkan jälkeinen kahden metrin varsi mahtuu pyörimään huoneessa.

Mulla ainakin menee aivot solmuun kun rupeaa miettimään kasausjärjestystä niin että on aina tilaa pyöritellä putkia kierteille.

Loogisesti voisi ajatella että jos ne putket on pystytty kierteilleen pyörittelemään, ne pitäisi pystyä purkamaan vastakkaisessa järjestyksessä. Silti tuolla kellarissani en kyllä äkkiä keksi mistä lähtisin liikkeelle purkamisessa kun alan muutoksia tehdä.
Joskus joutuis purkamaan määrättömän määrän liitoksia jos haluais johonkin kohtaan tehdä muutoksia tai lisäyksiä. Yleensä on helpompi vetää rälläkällä putki poikki sopivasta kohdasta ja tehdä siihen ne muutokset ja tolla kartioliittimellä lopuksi putket yhteen. Semmosia venyviä ja taipuvia haitariputken pätkiäkin on olemassa, toisessa päässä kiinteä kierre ja toisessa päässä mutterilla kiristettävä tasopinta.
Melkein aina kannattaa siihen törkätä se pallohana mukaan, mietti vaan etukäteen tarviiko sisä- vai ulkokierteellä.

Juu hei, älkää tosiaan rälläkällä katkoko niitä putkia (paitti ääri hädässä ), puukkosaha tai tavan rautasahakin on turvallisempi ja "ympäristöystävällisenpi".
 
Ventiilit on ne mitä vaihdetaan ja niihin pitäisi laittaa yhdistäjä toiseen päähän. Muutokset tehdään aina pätkimällä putki tai sitten vain tehdään uudet lähdöt runkoon. Rälläkän hienostunut vaihtoehto on vannesaha mutta joo, rälläkkä tahtoo olla se yleistyökalu millä tehdään kaikki mikä pystytään.
 
pökö

Kaivo jäässä
Mustaankin putkeen myydään osia mitkä tiivistyy putken ulkopintaan o-renkaalla joten sahatusta pääsee helposti jatkamaan.
 
Tuokko

Aktiivinen jäsen
Ei kuulu unipakki noihin, eikä sitä tarvita
Nuo pitää ilmankin.

Kittiä vaan sipaisu joka liitokseen niin ei vuoda kartiot eikä muutkaan liittimet...samalla liukastaa kierteet..niin hyvä tulee. Näin oli nuorta putkimiestä opetettu. Tietenkin myös hamppua tarvittaessa kierreosiin.
 
iqo

Vakionaama
Tuo kierreosilla tekeminen on varmaan jäämässä pois eikä uudet putkarit sitä enää opi kun vanhat kurkot jää eläkkeelle.
Harmi sinänsä kun lämpöverkoissa musta putki lienee kestävin ratkaisu.
Eikös sprikler-järjestelmät tehdä vieläkin suuren kaliiperin kierreosilla ja sinkityllä rautaputkella? Ainakin "kuivat" järjestelmät.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Millä hakusanoilla löytyisi? Esim. Onniselta?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Perinteisesti joustoliittimiä käytetään alkuun/loppuun ja toinen pää usein tasotiivisteellä & G-kierteellä. Toki näitä löytyy moneen junaan ja vieläpä monella nimellä.

Sejon valikoima ja nimitykset ohessa. Minä olen tilannut näitä Saksasta.
 
Noi letkut ei yleensä ole diffuusiosuojattuja :(
 
kurre orava

´niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen...´
Millä hakusanoilla löytyisi? Esim. Onniselta?
Onniselta ei löytynyt ihan vastaavia, nuo taitaa olla Akvafilterin itse tuomia. Niitä on käytetty jonkin verran. Ei ole elintarvikekelpoisuusluokitusta eikä ole kovinkaan kummoinen paineluokitus. Mutta joustoletkuksi vaikka pumppuun kiinni tai tilapäisesti hankalaan paikkaan.

kotte

Hyperaktiivi
Mustaankin putkeen myydään osia mitkä tiivistyy putken ulkopintaan o-renkaalla joten sahatusta pääsee helposti jatkamaan.
On noihin myös puserrusliittimiä tyypillisille putkihalkaisijoille. Usein pystyisi tuohon leikkaamaan kierteetkin päähän (ja tongeilla voi pitää vastaan, jos pelkää osien kiertyvän kaempana irti tai putkiliitosten jopa murtuvan).

Eli ei välttämättä tarvitse turvautua nykytyylisiin "ammattiviritelmiin". Vaikka liitetäänhän runkovesijohdotkin tuon tapaisilla osilla, joissa kuitenkin kaikki tiivisteistä alkaen on hiukan toista laatutasoa kuin pelkkä O-rengas.
 
pökö

Kaivo jäässä
Eli ei välttämättä tarvitse turvautua nykytyylisiin "ammattiviritelmiin
Ei se ole viritelmä vaan ihan asiallinen liitos.

Kierteen pystyy useinkin tekemään, eikä tarvi pelätä että muualta aukeaa, paitsi jos väkisin vääntää vasenkätisen kierteen
 
kotte

Hyperaktiivi
Kierteen pystyy useinkin tekemään, eikä tarvi pelätä että muualta aukeaa, paitsi jos väkisin vääntää vasenkätisen kierteen
Riippuu vähän putkihässäkästäkin, eli onko tuolla osuuksia, joista muodostuu U-mutka ja kuinka tukeva on kannakointi. Jonkin verran vaatii myös voimaa katkaista lastu, vaikkakaan ei pidä ahnehtia leikkaamaan liian pitkälti.
 
lmfmis

Vakionaama
Noita RST haitariputkia ja liittimiä saa tuolta aurinkiólämmityspuolelta, 8 bar rating muistaakseni.

Kuvittelisin että ihan Onnisen joustava kytkentäletkun sisällä on tuollaista, ei sen kummempaa...
 
siwer

Vakionaama
Tyhmä peruskysymys.

Onko patteriverkon esisäädettävä paluuventtiili (alhaalla, mutterihatulla) välttämätön/hyödyllinen/järkevä? Kun kerran termostaatinkin alta löytyy esisäätö josta voi virtausta rajoittaa, niin mitä hyötyä on siitä että myös paluuventtiilistä voi rajoittaa? Voiko vaan laittaa putken suoraan kiinni tai esim. haaroittaa t-kappaleella kahden patterin paluut samaan putkeen?
 
kotte

Hyperaktiivi
Tuossa on myös liitäntäkartio mukana. Tuo tarvitaan joka tapauksessa, jos patteri halutaan asentaa tai poistaa purkamatta seinää ulos saakka.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Ennen kuin lähden itse tutkimaan niin kysytään parviälyltä... saako F1255 liitettyä magna3 7m pumpun. Kysyn siksi että tossa jalkojen juuressa on loikoilee yksi.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom