P1 HAN - liitäntäportti

Niin no itselläni tuo voi näyttää vaihekohtaisesti jotta yhdestä myytiin, mutta samaan aikaan kahdesta muusta vaiheesta ostettiin, jolloin ei mitään varsinaista myyntiäkään siis syntynyt. Mutta tuossa on myös kokonaistehon näyttö, jossa nuo vaiheet on laskettu yhteen ja mitä olen verrannut tuota sähköyhtiön omaan graafiin, niin ajankohdat näyttävät natsaavan aika hyvin juurikin tuon kokonaistehon mukaisesti, myytiinkö vaiko ostettiinko ja kuinka paljon. Mitään varsinaista netotustahan tuo graafi ei sinällään tee, koska se on (lähes) reaaliaikainen ja tuo laskun summakin on vain noiden yksittäisten mittausten summa kyseisen hetken pörssitunnin hinnoilla. Vaan odotellaan tässä nyt sellaista oikein kunnon myyntipäivää, kyllä niitäkin sieltä on taas tänä kesänä tulossa, niin nähdään jo paremmin kuinkako tarkastiko tuo lopulta laskeekaan.
Niin tuossa omassa esimerkissäni tältäpäivältä tiedän että tuo kaikki "myyty" 4.4 kWh on oikeasti netotettu, mutta ei tuo Homewizard sitä osaa näyttää. Ja vrk hinta ei silloin ole ihan oikein, kun eiköhän se Homewizard laske tuolle myynnille hinnan pörssin mukaan ja vähennä sen ostetusta sähköstä. Oikeastihan mitään ei ole myyty, joten hinta ei ole oikein päivän yhteenvedossa.

Senteistähän tuossa vaan puhutaan näin pieni tuottoisena päivänä, mutta kuitenkin.

Edit: Ja tämä ei liittynyt varttinetotukseen vaan laskun muodostukseen josta aikaisemmin oli myös puhuttu.
 
roots

Hyperaktiivi
Homewizardin laskuttamiseen liittyvän kwh 'virheen' näkee ainakin Carunan nettipalvelusta, eihän se iso ole...
Samaten Carunan palvelusta näkee kwh-lukeman joka pitäisi 1:1 vastata Homewizardin lukemaa.
Saman voi tietysti todeta myös datahubista.
 
aru

Tulokas
Käyttääkö joku hwenergy.app ohjelmaa netin kautta.
Mulla ongelma kun noissa grafiikoissa on nuo lukemat, niin vaikka asettaa ne isoiksi niin noin puolentunnin päästä
ne pienenee itestään.
Joutuu asettamaan asetuksista uudestaan.
Kuvassa punainen alue.
homewizard.PNG
 
Luukku

Vakionaama
Niin tuossa omassa esimerkissäni tältäpäivältä tiedän että tuo kaikki "myyty" 4.4 kWh on oikeasti netotettu, mutta ei tuo Homewizard sitä osaa näyttää. Ja vrk hinta ei silloin ole ihan oikein, kun eiköhän se Homewizard laske tuolle myynnille hinnan pörssin mukaan ja vähennä sen ostetusta sähköstä. Oikeastihan mitään ei ole myyty, joten hinta ei ole oikein päivän yhteenvedossa.
Vihreä älyenergia osaa näyttää paremmin. Sinne tiedot tulee datahubista.
 
Liitteet

  • IMG_5255.png
    IMG_5255.png
    137,2 KB · Katsottu: 68

Ilpo55

Jäsen
1.4 vaihdettiin meille mittariksi Landis+Gyr E360.
Kuopion Energia avasi portin n. 2 tuntia pyynnön jälkeen.
P1 portissa on nyt kiinni ESP8266 D1 Mini, n. 1 m johdolla, ilman lisäkomponentteja, oheisen kuvan mukaisesti.
Home Assistantissa Beakly2000 koodia hieman muuteltuna. Hyvin toimii.
 
Liitteet

  • HAN HA.png
    HAN HA.png
    101 KB · Katsottu: 142
  • HAN LG-E360 D1 Mini.png
    HAN LG-E360 D1 Mini.png
    272,9 KB · Katsottu: 138
Viimeksi muokattu:

Luukku

Vakionaama
HAN

HAN, sai mut uskomaan, HAN
Sai mut toivomaan, HAN
Ja vielä paremman.
HAN, sai mut nauramaan, HAN
Sai mut laulamaan, HAN
Antoi mulle grafiikan.
HAN, hyvä haltiatar, HAN
Yösähkön kuningatar, HAN
On enää nimi mokkulan
HAN, kun kesä syksyyn vaihtuu ja pörssihinnan nään lentävän
Tunnen saman ikävän
Kuin, jos poissa on HAN
HAN, sai mut nauramaan, HAN
Sai mut laulamaan, HAN
Antoi mulle grafiikan
HAN, taas HomeAssistantin viritän
Ja kuulen tutun sirinän
Kuin luonani ois HAN.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Elenian sivuilla näyttää olevan myös pieni juttu Cozifystä

Ja tuolla tarkemmin ominaisuuksista. Hintä näytti olevan 50€
1743839973344.png

jussipa

Aktiivinen jäsen
1.4 vaihdettiin meille mittariksi Landis+Gyr E360.
Kuopion Energia avasi portin n. 2 tuntia pyynnön jälkeen.
P1 portissa on nyt kiinni ESP8266 D1 Mini, n. 1 m johdolla, ilman lisäkomponentteja, oheisen kuvan mukaisesti.
Home Assistantissa Beakly2000 koodia hieman muuteltuna. Hyvin toimii.
Mitä muutoksia koodiin? Miettinyt että päivittäisi tuon itselleki. Just muuten huomasin että tämäkin joka mulla nyt on, on päivitetty tukemaan uutta esphome versiota: https://github.com/psvanstrom/esphome-p1reader
 
Alla muutokset (lähinnä kosmeettisia):

Laitteen nimi: sahko-p1 / Sähkö-P1
API-avain ja salasanat osittain koodissa
Kiinteä IP
Restartti-button
Sensoreiden nimet suomeksi
Tuotanto-sensorit pois, kun ei ole tuotantoa
Loisteho-sensoreista jätin vain kumulatiivisen obis: 3.8.0

Liitteenä sahko-p1.yaml
 
Liitteet

  • sahko-p1.yaml
    5,5 KB · Katsottu: 54

Luukku

Vakionaama
Ollut nyt tuo P1 meter (Homewizard) käytössä ja Home Assistant laskee myyntiin menevää/pääsevää osuutta, mutta se laskee vielä tuntinetotuksella ja laskutuksessa on jo varttinetotus käytössä.
Ihmeen pieniä on erot. Eilenkin HA laski, että myyntiin meni 1,15kWh ja Vihreä älyenergia näytti Datahubin tiedoista 1,18kWh. Muinakin päivinä erot pieniä suuntaan tai toiseen.
 
jalih

Itse en ymmärrä, miksi kutsuvat P1-lukijaa mittariksi. Olisihan se huolestuttavaa, mikäli erot olisivat suuria, saahan P1-lukija suoraan tietonsa samalta kulutusmittarilta, minkä tietoja käytetään laskutukseen.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
laskee myyntiin menevää/pääsevää osuutta
Itse olen havainnut että tuo tosiaan laskeskelee about sekuntitarkkuudella kWh:t osto minus myynti, sekä tietty just senhetkisellä tuntihinnalla ostetut minus myydyt centit. Näin tuosta saadaan se vrk kWh sekä tietty €:t, paljonko oli osto/myynti yhteensä ja paljonko siitä tuli laskua. Itse vertaillut sittemmin noita Lumpeen laskutukseen ja aikalailla samoissa nummeroissa tuo tuntuisi pyörivän, vaikka tosin siellä pitää tuo myynti vähentää ostosta ihan itse kalkuloiden.
 
roots

Hyperaktiivi
Ollut nyt tuo P1 meter (Homewizard) käytössä ja Home Assistant laskee myyntiin menevää/pääsevää osuutta, mutta se laskee vielä tuntinetotuksella ja laskutuksessa on jo varttinetotus käytössä.
Ihmeen pieniä on erot. Eilenkin HA laski, että myyntiin meni 1,15kWh ja Vihreä älyenergia näytti Datahubin tiedoista 1,18kWh. Muinakin päivinä erot pieniä suuntaan tai toiseen.
Ei kai tuossa mitään netotusta sinänsä ole ollenkaan, se vaan sattuu tunnissa osumaan mihin sattuu ja esittää asiat tunnin tarkkuudella, vai kuinka on?
 
Samppa

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
joo ei tuo huomioi netotusta lainkaan. Se vain kertoo paljonko on tunnissa ostettu ja paljonko myyty ilman mitään vähennyksiä keskenään. Eli ostosähkön määrässäkin on siten heittoa saman verran kuin myynnissäkin.
 
kaihakki

Vakionaama
Tuonti - vienti = xx ja jos jää negatiiviseksi niin on myyntiä verkkoon.
Viennistä osa netotetaan ja osa myydään. Oomin sivulta näkee kulutuksen ja tuotannon. Tuotanto = myynti.
Kun Homewizardin tuonnista vähentää viennin ja edelleen vähentää Oomin tuotannon (=myynti) niin jäljelle jää maksettava osa.
Oomin kulutuslukema sellaisenaan on maksettava osa.
Fingridin Datahubin netotettu luku on myös sama kuin em. maksettava osa.
Toivottavasti sähköyhtiöt kehittävät hieman noita sivustojaan, että näkisi suoraan em. lukuja.
 
Viimeksi muokattu:

Luukku

Vakionaama
Ei kai tuossa mitään netotusta sinänsä ole ollenkaan, se vaan sattuu tunnissa osumaan mihin sattuu ja esittää asiat tunnin tarkkuudella, vai kuinka on?
Sitä just, että ihmeen lähelle menee vaikka HA laskee myynnin osuutta tunneittain ja datahub netottaa 15min välein, ettei tuo varttinetotus hirveästi ole huonontanut.
 
Sampo22

Aktiivinen jäsen
Nyt tuli uusi Aidon sähkömittari. Meinasin hommata siihen joko P1 Meterin tai Cozifyn, onko mitään suurta eroa asennuksessa tai käytössä? En ole sähköalan expertti, seurailisin lähinnä päivä-yö kulutuksia ja aurinkopaneelien tuottoa.
 
Cozifystä ei kokemusta. P1 meter meni plug&play tyylisesti sekä mittariin, että Home Assistanttiin. Vaihekohtainen tieto näkyy HA:ssa suoraan ja Homewizard äpillä pientä maksua vastaan. Hyvin toimii.
 
Sarkari

Jäsen
Mikähän tässä on kun lukemat ovat jotenkin outoja. Rajoitin kokeilun vuoksi auton lataustehon 4kW ja paneeleista tulee noin 3kW teholla energiaa.
Received message 0 in p1meter/consumption_low_tarif
Received message 0 in p1meter/consumption_high_tarif
Received message 0 in p1meter/returndelivery_low_tarif
Received message 0 in p1meter/returndelivery_high_tarif
Received message 5864 in p1meter/actual_consumption
Received message 0 in p1meter/actual_returndelivery
Received message 2003 in p1meter/l1_instant_power_usage
Received message 1907 in p1meter/l2_instant_power_usage
Received message 1953 in p1meter/l3_instant_power_usage
Received message 8800 in p1meter/l1_instant_power_current
Received message 8500 in p1meter/l2_instant_power_current
Received message 8500 in p1meter/l3_instant_power_current
Received message 234500 in p1meter/l1_voltage
Received message 233000 in p1meter/l2_voltage
Received message 235200 in p1meter/l3_voltage
Received message 0 in p1meter/gas_meter_m3
Received message 0 in p1meter/actual_tarif_group
Received message 0 in p1meter/short_power_outages
Received message 0 in p1meter/long_power_outages
Received message 0 in p1meter/short_power_drops
Received message 0 in p1meter/short_power_peaks

Eikö tuo actual consumption pitäisi nyt näyttää talon kulutusta? Eli konaiskulutusta olisi melkein 10kW kun tuohon lisätään vielä paneeleidenkin tuottama teho.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Eikö tuo actual consumption pitäisi nyt näyttää talon kulutusta? Eli konaiskulutusta olisi melkein 10kW kun tuohon lisätään vielä paneeleidenkin tuottama teho.

On vähän vaikee käsittää mitä se esittää. Mitä jos keskeytät lataamisen hetkeksi ja katsot miten se eroaa tästä.

Huomaa että actual_consumption ei välttämättä päivity kuin kerran minuutissa.
 
Viimeksi muokattu:

maanma

Vakionaama
Mittari mittaa vain läpikulkevaa virtaa. Se ei tiedä mitään talon sisäverkon asioita.

Sinun on lisättävä oma mittarointi invertterin ja taloverkon väliin jos invertteriltä tietoa ei saa.
 
Sarkari

Jäsen
Inverteriltä tuon tiedon saa. Se ei vaan näytä aina täsmäävän saamiinii lukuihin tuolta sähkömitarilta. Tälläkin hetkellä paneeleiden inverteri sanoo tuotannoksi 2,5kW mutta mittarilta tulee:
Received message 1398 in p1meter/actual_consumption
Received message 1237 in p1meter/actual_returndelivery

Ymmärtääkseni actual consumptionin pitäisi olla nollassa jos paneeleiden tuottama teho riittää kattamaan tarpeen.
 
jkoljo

Aktiivinen jäsen
Kolmivaihesysteemissä voi olla myyntiä joillain vaiheilla ja ostoa toisilla vaiheilla, samanaikaisesti. Vasta niiden erotuksesta voi päätellä riittääkö paneelien tuotto omaan tarpeeseen.

Kuvassa lataillaan akkua jos on ylimääräistä tuotantoa, siten erotus (power balance) ei koskaan käy negatiivisella.
 
Liitteet

  • Screenshot_20250429_182237_Home Assistant.jpg
    Screenshot_20250429_182237_Home Assistant.jpg
    90,8 KB · Katsottu: 34
Viimeksi muokattu:

maanma

Vakionaama
Inverteriltä tuon tiedon saa. Se ei vaan näytä aina täsmäävän saamiinii lukuihin tuolta sähkömitarilta. Tälläkin hetkellä paneeleiden inverteri sanoo tuotannoksi 2,5kW mutta mittarilta tulee:
Received message 1398 in p1meter/actual_consumption
Received message 1237 in p1meter/actual_returndelivery

Ymmärtääkseni actual consumptionin pitäisi olla nollassa jos paneeleiden tuottama teho riittää kattamaan tarpeen.
Kokonaiskulutus pitäisi olla 2500+(1398-1237). Sulkeissa olevan tuloksen saat toistaiseksi ilman kuluja netotuksena.

Vaihetiedoista ehkä selviää, minkä vaiheen tuotanto ei riitä. Tulevaisuutta silmälläpitäen kulutus kannattaa pyrkiä jakamaan tasaisemmin niille vaiheille, joista ulosmyynti tapahtuu.
 
Luukku

Vakionaama
Mikähän tässä on kun lukemat ovat jotenkin outoja. Rajoitin kokeilun vuoksi auton lataustehon 4kW ja paneeleista tulee noin 3kW teholla energiaa.
Received message 0 in p1meter/consumption_low_tarif
Received message 0 in p1meter/consumption_high_tarif
Received message 0 in p1meter/returndelivery_low_tarif
Received message 0 in p1meter/returndelivery_high_tarif
Received message 5864 in p1meter/actual_consumption
Tämmönen kotimaan kielinen on selkeämpi ymmärtää ;)
 
Liitteet

  • IMG_5462.jpeg
    IMG_5462.jpeg
    59,1 KB · Katsottu: 68

Sampo22

Aktiivinen jäsen
Cozifystä ei kokemusta. P1 meter meni plug&play tyylisesti sekä mittariin, että Home Assistanttiin. Vaihekohtainen tieto näkyy HA:ssa suoraan ja Homewizard äpillä pientä maksua vastaan. Hyvin toimii.
P1 meter asennettu ja hyvin toimii kulutuksen seurannassa. Saako siitä jollain konstilla eriteltyä päivä-ja yösähkön mittarilukemat? Tehdasasetuksilla näyttää vain kokonaiskulutuksen ja paneelien kokonaistuotannon kumulatiivisesti. Päiväkulutuslukema lienee näiden erotus.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Saako siitä jollain konstilla eriteltyä päivä-ja yösähkön mittarilukemat?

HAN rajapinta ei indikoi aikatariffia millään tavalla. Mutta jokainen mittaustieto sisältää tarvittana tiedon tämän laskemiseksi jälkenepäin
1746080834516.png

Näissä pitää sitten olla tarkkana milloin mittauslukeman kerää sillä ainakin omassa mittarissa kumulatiivinen, lopullinen, mittaustieto päivittyy vasta kellonajan ollessa XX:XX:10
 
repomies

Hyperaktiivi
1000010941.jpg

Ihan hyvin tuo tuntuu toimivan. Resoluutio on joku 10 sekuntia tai sinne päin Home Assistantissa.

Kuvassa sähköauton latausta samalla kun talossa elellään rajoittamatta sähkön käyttöä millään tapaa, eli keittiön koneet, maalämpökone ja pyykkikone hörppäävät sen mitä hörppäävät.

Dynaaminen kuormanhallinta rajoittaa latausvirtaa siten että juurikaan yli 25A ei mennä. Suoraan virtatietoa tuo homewizard ei tunnu tarjoavan, mutta olettamalla kuorma suht resistiiviseksi niin rajoitinta vasten kävi ainakin hetken.

Mitenkään monta hetkeä ei näytä menneen latausvirran rajoitus päälle.
 
repomies

Hyperaktiivi
Se on minulla jotenkin disabloitu. Ehkä sille pitää tehdä jotkut temput jotta sen saa näkyviin. Homewizardilla on maksullinenkin versio, joka ainakin niiden omaan appiin tarjoilee enempi tietoja. En maksa.
 
Se voi olla HA:ssa piilotettuna siellä integraatiossa, mutta sen saa otettua käyttöön, kun menee >asetukset>laitteet ja palvelut>homewizard>laite>sensorit>käytöstä poistettu
 
Back
Ylös Bottom