Pieniä kysymyksiä rakentamisesta

Tuon kuvan perusteella runkotolppa tulee hieman alajuoksua ulommas, ja siellä näkyy jotain ylimääräistä poikkipuuta.. Onko tuo rakenne tuollainen koko matkan?

Sinänsä tuollaisia rumia kohtia saattaa taloihin jäädä, esimerkiksi siihen mistä taloon on pystytysvaiheessa juostu sisään. Toinen mikä löytyy monesta talosta on kohta josta työmaasähkö on kulkenut seinän läpi. Nuo ovat vaan rakenteiden sisään jääviä visuaalisia haittoja, ainakin silloin kun se on lopuksi vaan asiallisesti laitettu umpeen.
Ei ole koko matkan. Tuo on ainoa tämmöinen "kolo" (n. 10cm kaistale) koko talossa, jossa edes näkee noin pitkälle rakenteisiin.
 
Jule

Vakionaama
Ei ole koko matkan. Tuo on ainoa tämmöinen "kolo" (n. 10cm kaistale) koko talossa, jossa edes näkee noin pitkälle rakenteisiin.
Voisi sitten hyvinkin olla se rako josta työmaasähkö on otettu sisään..

Ei tuosta mun mielestä varsinaista haittaa ole, mutta eipä mun mielipiteellä loppujen lopuksi painoa ole sen enempää kuin paperi jolle se on kirjoitettu.
 
kkk

Aktiivinen jäsen
Ainoat haitat lienee, että: tuuli pääsee tuulensuojan ohi villaan viemään lämpöjä, eli paikallinen kylmäsilta talvimyskyssä, ja jyrsijät pääsee helpommin rakenteeseen, jos ei jyrsijäverkkoa.
 
maanma

Vakionaama
Umpipuu tai hirsi. Palonopeus taisi olla 1mm / min, joten EI60 toteutuu 60mm rakenteella. Esim Raakalattialautaa. Ponttiliitos lienee riittävä tiiveyteen.

Kokemusta ei ole, vaan ajatus puhtaasti teoreettiselta pohjalta.
 
salasana

Saattaa toimia käytännössä, mutta en sitten tiedä onko virallisesti hyväksytty…
 
salasana

Aktiivinen jäsen
Mikä vikana kipsissä?

Sitten pelti-villa-pelti elementtejä kyttäämään
Ulkonäkö / pinnoituskysymykset, mutta jos ei muita vaihtoehtoja olemassa niin varmaan kipsillä mennään.

Tuota peltiä ja villaa myös mietin, mutta onko sitten jyrsijöiden paratiisi jossain kohtaa…
 
Janos

Vakionaama
Eipä pelkkä tiivis villa oikein jyrsijöitä kiinnosta, noitahan on 95% uusista teollisuuskiinteistöistä.
Onhan palosuojattua vaneriakin mutta hintaa aika paljon enemmän kuin kipsilevyllä
 
salasana

Aktiivinen jäsen
Kyseessä katos niin ei tarkoitus toisaalta hirveästi eristellä tilaa.

Mitenkä tuollaisen kipsirakenteen pinnoittaminen? Riittääkö siihen tuo palokatko ja voiko sen päälle laittaa vaikka rimapaneelia vai lisääkö mahdollista palokuormaa = ei hyväksytä - pakko olla kipsi pinnassa?
 
Tifo

Yleensä tällaisessa tapauksessa on mukana rakennesuunnittelija, jonka kanssa voi sopia mitä ratkaisua käytetään.
Luja A toimii myös.
 
salasana

Aktiivinen jäsen
Yleensä tällaisessa tapauksessa on mukana rakennesuunnittelija, jonka kanssa voi sopia mitä ratkaisua käytetään.
Luja A toimii myös.
Täytyypä tarkastaa Luja A.

Rak ei muuta mielestäni määrittele kuin rakm. mukaisesti tarviiko joku tila palokatkoa vai ei. Ark / pääsuunnittelija ja pääurakoitsija saattaisi olla tässä kohtaa ehkä oikeat henkilöt, mutta halusin tietää etukäteen onko sellaisia toteutettu muualla ja vaikuttaa siltä ettei ehkä ongelmaa ja budjetoin mahdollisesti paneelia pintaan.

Ei tässä kuitenkaan laiteta foorumipuheiden perusteella paneelia kattoon :)
Kysytään vaikka kaikilta suunnittelijoilta niin ei mene ainakaan pieleen :hattu:
 
Jos haluaa vähän jämäkämmän pinnan ja luja kelpaisi pinnaksi niin voi pohjalle laittaa kipsin ja pintaan lujan.
 
Tifo

Vakionaama
Rak ei muuta mielestäni määrittele kuin rakm. mukaisesti tarviiko joku tila palokatkoa vai ei. Ark / pääsuunnittelija ja pääurakoitsija saattaisi olla tässä kohtaa ehkä oikeat henkilöt
Vähän riippuu siitä onko talopaketti vai paikalla rakennettu kyseessä mutta arkkitehti määrittää mihin tulee palokatko esim EI30 ja rak kuvissa sitten esitetään tarkemmin miten se tehdään.
 
salasana

Aktiivinen jäsen
Juu löytyi näköjään detalji Rak-kuvista Ark-pohjalta ja sinne olikin jo piirretty 2x kipsi, koolaus ja paneeli. Mennään sillä.
 
Husky

Hyperaktiivi
Miksi mustat muurahaiset kertoo kosteusongelmista talossa?

Salaojakuvaaja sanoi että seinän kosteuden perässä menevät. Mutta kun kosteutta on tarjolla joka paikassa näissä pirkanmaalaisissa mutalieju/rämepaikoissa, niin kyllähän nyt seinä kuivempi on.

Meneekö ne sitten ihan homeen perässä, että syövätkö sitä tms?
 
fraatti

Hyperaktiivi
Rakennusmestari rakentanut mökin ja saunarakennuksen ja tietty voisi ajatella että alalla toiminut tekee hommat itselleen vimosen päälle. Mutta ei näköjään todellakaan.

Korjausarvio tällähetkellä 47 k€. Molempien rakennusten piiput menee purkuun, koska niissä on käytetty mm kahia tiilenä ja ilmeisesti jotain muutakin tarkoitukseen sopimatonta. Asbestit ovat dumpattuna rantaan. Saunamökissä molemmat tulisijat on kytketty samaan hormiin, joten sekin menee purkuun. Vanhan saunan perustukset on jemmattu maanalle uuden eteen ja on ollut osasyynä ongelman syntymiseen. Kunnalle on tietty sanottu että ne on purettu. Rakennus on siis kalliosella alueella, jossa itsessään on kyllä kaatoa. Kalliolta johtuvia vedet ovat vaan päätyneet tuonne harkkorakenteen sisässä olevaan altaaseen. Ja alalla toimiva ihminen tietty laittaa raakoja lankkuja pystyyn maatavasten tukemaan lattiavasoja... ja nyt ne ovat täysin paperia. Tämä touhu on kyllä ollut jotain aivan käsittämätöntä.

Perustuksissa olevien vikojen takia perustus pitäisi purkaa ja rakentaa pilarit tilalle. Saa nähdä kuinka lihava riita tuosta mahtaa tulla.

Ostajat kiikaroivat mökkejä 5-6 vuotta ennen tämä ostamista. Totesivat vain heidänkin silmiinsä täysin pommaja mökkejä on myynnissä ja vaikka kuinka paljon. Tästä ei valitettavasti paljastunut mitään vikaa ennen ostohetkeä kuntotarkastuksessakaan.
Tähän tuli sopuisa loppu. Myyjä myönsi virheet ja pyysi lähettämään laskun.
 
iqo

Vakionaama
Saunamökissä molemmat tulisijat on kytketty samaan hormiin, joten sekin menee purkuun.
Ketjun aiheeseen liittyen kysyisin, että löytyykö tähän ihan joku määräys, että jokaiselle tulipesälle oltava oma hormi? Kysyin joskus nuohoojaltakin, eikä hänkään ollut varma että saako kytkeä samaan hormiin jos molemmille on oma pelti.

Meillä on nimittäin sauna juuri sopivasti piipun (yksi hormi takalle) vieressä ja miettinyt vuosien varrella, että voisiko saunaan laittaa puukiukaan ja puhkaista sille oman haaran piipun hormiin. Tuskin menee ikinä toteutukseen, mutta mielenkiinnosta silti kyselen.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Viisas päätös myyjältä. Juristien ja asiantuntijoiden palkkiot oikeudenkäynneissä ja olisi kivunneet huimasti korkeammiksi kuin korjaustyöt.
Epäilen että nopeaan lopputulokseen vaikutti sen että käyttivät ulkopuolista asiantuntijaa laatimaan raportin asioista mitkä ovat olleet pielessä sillä hetkellä kun rakennuksia on tehty verrattuna kyseisen ajankohdan rakennusmääräyksiin.
 
Tifo

Vakionaama
Ketjun aiheeseen liittyen kysyisin, että löytyykö tähän ihan joku määräys, että jokaiselle tulipesälle oltava oma hormi? Kysyin joskus nuohoojaltakin, eikä hänkään ollut varma että saako kytkeä samaan hormiin jos molemmille on oma pelti.

Meillä on nimittäin sauna juuri sopivasti piipun (yksi hormi takalle) vieressä ja miettinyt vuosien varrella, että voisiko saunaan laittaa puukiukaan ja puhkaista sille oman haaran piipun hormiin. Tuskin menee ikinä toteutukseen, mutta mielenkiinnosta silti kyselen.
Tietyillä ehdoilla onnistuu. Tässä vuoden 1988 tilanne. Kysy tarkemmin asiantuntijalta esim rakennustarkastaja. Katso alla olevasta.
Rakentamismääräyskokoelman E3 vuodelta 1988. Paljon on vikoja mutta piipun purku näyttäisi menevän ostajan piikkiin.
 
Viimeksi muokattu:

Tifo

Vakionaama
Epäilen että nopeaan lopputulokseen vaikutti sen että käyttivät ulkopuolista asiantuntijaa laatimaan raportin asioista mitkä ovat olleet pielessä sillä hetkellä kun rakennuksia on tehty verrattuna kyseisen ajankohdan rakennusmääräyksiin.
Tuliko avoin piikki ostajalle vai joku 50/50 ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Tietyillä ehdoilla onnistuu. Tässä vuoden 1988 tilanne. Kysy tarkemmin asiantuntijalta esim rakennustarkastaja. Katso alla olevasta.
Eihän nyt rakennustarkastajaa kiinni saa millään, se palvelu on poistettu monesta kunnasta käytännössä kokonaan. Kompostitarkastajia ja pyöriäislaskijoita sen sijaan vilisee nurkissa. Pyöriäisiä lasketaan siellä missä niitä ei ole. Ja Kelan työntekijöitä, jotka soittelee tunnin puheluita ihmisille jotka lomautettu viikoksi ja siinä pitää vakavasti puhua että minkälaisia töitä alkaa hakea siksi aikaa tai poliittinen lausunto voi evätä lomautuskorvauksen, kun vänkyrä ei faktisesti suostu olemaan työnhaun piirissä!
 
Nihan

Aktiivinen jäsen
Ketjun aiheeseen liittyen kysyisin, että löytyykö tähän ihan joku määräys, että jokaiselle tulipesälle oltava oma hormi? Kysyin joskus nuohoojaltakin, eikä hänkään ollut varma että saako kytkeä samaan hormiin jos molemmille on oma pelti.

Meillä on nimittäin sauna juuri sopivasti piipun (yksi hormi takalle) vieressä ja miettinyt vuosien varrella, että voisiko saunaan laittaa puukiukaan ja puhkaista sille oman haaran piipun hormiin. Tuskin menee ikinä toteutukseen, mutta mielenkiinnosta silti kyselen.

Saman huoneiston, saman kerroksen samaa polttoainetta käyttävien tulisijojen hormeja voi yhdistää. Pellit pitää olla jokaisella omansa.
 
Alf

Aktiivinen jäsen
Molempien rakennusten piiput menee purkuun, koska niissä on käytetty mm kahia tiilenä ja ilmeisesti jotain muutakin tarkoitukseen sopimatonta.
Miksi piiput menevät purkuun? Mikä on hormien rapautumisen tilanne? Kuka on suositellut purkua, kuntotarkastajako?

Kiinnostaa, kun -70-luvulla on hormeja ja joskus takkojakin muurailtu kahitiilistä. Ei siis mikään poikkeusratkaisu. Kahitiilihormi on varmasti peltihormia parempi ja turvallisempi.

Nykymääräysten mukaan ei ole sovelias, muttei toisaalta kiellettykään, materiaali piipun muuraukseen.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Miksei HST putki piipun sisään?
Olen käynyt mökillä vain kerran, enkä tiedä sen rakennevirheistä tai muustakaan paljoakaan. Sen verran kuitenkin tiedän että nykyinen omistaja on sitä mieltä että mökki pitää saattaa sellaiseen kuntoon, että siellä voi luottaa että mitään vaaroja terveydelle ei ole.
Luulen että korjaukset tehdään ammatilaisten toimesta ensin suunnittelijoita konsultoiden.

Eikös teräsputkesta muodostu usein kondenssia? Porukoilla siitä tuli öljypannun kanssa ainakin paljon kondenssia.
 
kotte

Hyperaktiivi
Eikös teräsputkesta muodostu usein kondenssia? Porukoilla siitä tuli öljypannun kanssa ainakin paljon kondenssia.
Ei siitä sen enempää ainakaan muodostu kuin itse hormiin, jollei ole vuorattu sisältä teräputkella. Teräsputkesta kondenssi valuu alas (pitäisi viemäröidä jotenkin, jottei haihdu uudelleen kiertämään kondenssina). Muuratussa hormissa vesi imeytyy hormin seinämiin ja ensinnäkin tyypillisesti savukaasujen hapattamana vesiliuoksena syö tavanomaisia hormin materiaaleja tai toisekseen, ulkolämpötilan vaihdellessa pakkaa välillä jäätymään hormin huokosiin, mikä puolestaan murskaa vähitellen hormiin suurempia aukkoja ja murentaa palasia pois.
 
Autotallin varastossa on alimpiin puihin ilmestynyt tuollaista vihreää.
Lisäksi joissain seinissä on tollaista tummaa läiskää. Onko normaalia?
Tummat läiskät ollut jo aiemmin ja niiden olen ajatellut olevan vain sotkua puussa. Tätä vihertävyyttä en ole aiemmin huomannut. Varasto on kyllä välikatosta tuulettuva. Ei lämmin...

Ja joo, kuvissa märkänä, kun kokeilin homepestä (Tikkurila).
 
Liitteet

  • PXL_20250922_135612883.jpg
    PXL_20250922_135612883.jpg
    230,4 KB · Katsottu: 67
  • PXL_20250922_135558805.jpg
    PXL_20250922_135558805.jpg
    384,7 KB · Katsottu: 67
  • PXL_20250922_135510811.jpg
    PXL_20250922_135510811.jpg
    299,4 KB · Katsottu: 67

Tifo

Vakionaama
Autotallin varastossa on alimpiin puihin ilmestynyt tuollaista vihreää.
Lisäksi joissain seinissä on tollaista tummaa läiskää. Onko normaalia?
Tummat läiskät ollut jo aiemmin ja niiden olen ajatellut olevan vain sotkua puussa. Tätä vihertävyyttä en ole aiemmin huomannut. Varasto on kyllä välikatosta tuulettuva. Ei lämmin...

Ja joo, kuvissa märkänä, kun kokeilin homepestä (Tikkurila).
Ainoa vihreä näkyy alajuoksussa, joka on kestopuuta, ei taida olla sinistäjää vaan puunsuojamyrkkyä.
 
kotte

Hyperaktiivi
Selvästihän seinässä on jonkinlaisen ajoittaisen kosteuden merkkejä: Olisiko lattia tai alapuite ollut joskus märkä ja kosteuden mukana noussut suoloja puuhun, mistä se on edelleen rikastunut pinnalle? Sinkityistä pulteista ja nauloista on myös aiheutunut jotakin värjäytymää lähistölle, kosteudella lienee merkittävin osa tuossakin. Ylempänä on mielestäni myös joitakin sinistymäläikkiä, mutta aika vähän siihen nähden, mitä lämmittämättömässä ja käsittelemättömässä puurakennuksessa yleensä muutenkin. Mitään muuta kuin kosmeettista merkitystä noilla ei liene.
 
Back
Ylös Bottom