Tarkoitan, että markkinatalous on yhteistyötä, josta lähtökohtaisesti hyötyvät kaikki osallistujat.Tarkoitatko tällä että jos olisi elettäisiin edelleen kivikaudella.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tarkoitan, että markkinatalous on yhteistyötä, josta lähtökohtaisesti hyötyvät kaikki osallistujat.Tarkoitatko tällä että jos olisi elettäisiin edelleen kivikaudella.
Tuon kyllä ymmärrän, itse olen onnistunut tekemään sopimuksia mistä molemmat hyötyvät.Tarkoitan, että markkinatalous on yhteistyötä, josta lähtökohtaisesti hyötyvät kaikki osallistujat.
Ja silti toiset maat velkaantuvat ja toiset ei.Tarkoitan, että markkinatalous on yhteistyötä, josta lähtökohtaisesti hyötyvät kaikki osallistujat.
Ja siksi velka pitää välillä nollata, tavalla tai toisella. Ainoa mikä pitää velkojat raujhallisina on valtioiden verotusoikeus. Mutta loppupeleissä se on kansalaiset jotka velkaantuu.Markkinatalous olisi nollasummapeliä ilman jatkuvaa velaksi elämistä. Sitä mukaa, kun maailman pääomat kasvavat, niin valtiot niitä lainaavat jatkuvasti. Ja sillä lainanotolla globaali markkinatalous pörrää. Etunojassa mennään ja velat maksetaan joskus tulevaisuudessa. Siksi tarvitaan jatkuvaa kasvua, jotta velkojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyy raameissa. Kyseessä on suurimman luokan pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan, kun ihmiskunta planeetalla kasvaa.
Suomesta lähtee pari työnjohdollista jamppaa ulkomaankomennukselle käskyttämään niitä paikallisia rakentajia, that's it. Ei se varsinainen osaaminen tuossa mihinkään siirry, kun se tulee noiden samojen jamppojan päissä aikanaan taas takaisin Suomeen, mutta sitä suorittavaa työtä (teräslevyn hitsaamista) voidaan ihan hyvinkin tehdä myös paikallisin voimin, se kun harvemmin kuitenkaan on mitään korkeampaa tiedettä.Ei tule siirtymään Amerikkaan jäänmurtajien rakennus. Olen itse koko ikäni ollut konepajoissa. Konepajaosaamisen siirtäminen ei ole ihan helppoa. Trumpillehan nämä ovat vain kauppatapahtumia, mutta mies ei näistä ymmärrä yhtään mitään.
Kymmenessä vuodessa ei jäänmurtajien rakennustaitoa millään pysty siirtämään minnekkään. Eli kyllä tulee säilymään Suomessa.
No se jenkkiläinen ratkaisu on vain nostaa valtion velkakattoa pykälä kerrallaan ihan sitä mukaa kun tarvitaan.Markkinatalous olisi nollasummapeliä ilman jatkuvaa velaksi elämistä. Sitä mukaa, kun maailman pääomat kasvavat, niin valtiot niitä lainaavat jatkuvasti. Ja sillä lainanotolla globaali markkinatalous pörrää. Etunojassa mennään ja velat maksetaan joskus tulevaisuudessa. Siksi tarvitaan jatkuvaa kasvua, jotta velkojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyy raameissa. Kyseessä on suurimman luokan pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan, kun ihmiskunta planeetalla kasvaa.
No tuskin tuo jenkkien velka kiinaan tulee koskaan takaisinmaksetuksi, sen verran iso summa se jo on ja vain kasvaa lisää koko ajan.Ja siksi velka pitää välillä nollata, tavalla tai toisella. Ainoa mikä pitää velkojat raujhallisina on valtioiden verotusoikeus. Mutta loppupeleissä se on kansalaiset jotka velkaantuu.
Trumppi kun karkotti/...ttaa latinot etelän suuntaan joutuu nyt rakentamaan korkean puhujapöntön sen rakentamansa korkean muurin yläpuolelle että voi sieltä sitten huudella "please please, come back to weld icebreakers for me"...mutta sitä suorittavaa työtä (teräslevyn hitsaamista) voidaan ihan hyvinkin tehdä myös paikallisin voimin

En sano ääneen, koska takana on vain pari vuotta viranhaltijana reilun 40 vuoden julkkarin työsopimussuhteen lisäksi eikä kovin suurella painolla voi kantaa ottaa.Laatikon ulkopuolella ei saa virkakunnan mielestä ajatella eikä liiemmälti pienenä toimijana yrittää luoda mitään uuttakaan. Moista jos yrittää tehdä niin kyllä siinä jossain vaiheessa joku nilkkipomo virkamies päättää näyttää uskaliaalle yrittäjälle kaapin paikan.
Ja systeemiin kuuluu vielä sekin että joku virkamies kun on päätöksen tehnyt niin ellei siinä prosessissa ole tapahtunut ilmeistä muotovirhettä niin muutosta päätökseen on turha hakea.
Jenkeissähän kun isoja talojakin rakennetaan teräsrunkoisina, niin sen puolen suorittavan työn osaaminen on varmasti melko hyvin handussa ja se osaajien nuppilukukin varsin runsas. Joten enpä uskoisi tuosta nyt varsinaista ongelmaa muodostuvan. Rantaviivaa ja siten niitä potentiaalisia laivanrakentamisen kykeneviä telakoitakin on varmasti tähän hommaan ihan riittävästi, joten enempi se on nyt politiikasta kyse miten tuo halutaan käytännössä hoitaa vuoteen 2028 mennessä.Ei niitä hitsareita ja muutakaan konepajaväkeä Amerikastakaan liikoja löydy.
Tuosta tulee mieleen, että ei ole Kiinan intresseissä alkaa sotia jenkkilää vastaan vaikkapa Taiwanin takia, kun sittenhän takaisinmaksu stoppaisiNo tuskin tuo jenkkien velka kiinaan tulee koskaan takaisinmaksetuksi, sen verran iso summa se jo on ja vain kasvaa lisää koko ajan.
Ukrainalaisia tuli Suomeen v. 2022 n. 45000 (https://www.is.fi/politiikka/art-2000009262955.html). En yhtään halua puolustella aikaisempien hallitusten tekemisiä asiassa, mutta koko kaaos oli osa yleiseurooppalaista sekamelskaa ja jatkumoa, eli Välimeren alueen pakolaistilanne aiheuttajana sodat Lähi-Idässä ja Afrikassa (joista moneen Venäjä oli sekaantunut) olivat tyypillinen lähtölaukaus, miksi Eurooppaan tungeksittiin joko suoranaisen objektiivisen uhan tai sitten talouden romahtamisen seurauksena (ja väkeä vähitellen kanavoitui eri puolille).Vaikka Ukrainalaiset vähentäisi luvusta niin silti taitaa olla isompi?
Kuten itse jo lainasitkin, Syyrista valui Eurooppaan valtavia pakolaislaumoja ja vähitellen osa heistä löysi tiensä Suomeen (kun löysivät jonkin keinon edetä Välimeren rannalta eteenpäin). Syyrian sisällissota oli käytännössä Venäjän hengissä pitämä ja pitkittämä. Tyranni olisi kaatunut jo vuosia aikaisemmin ilman Venäjän veljellistä tukea tyrannille. Suomen itärajan ylitsehän ei tuli paljon taloudellisia pakolaista ties mistä Venäjän kanssa läheisissä suhteissa olleesta maasta, eli venäläiset tarjosivat maksua vastaan matkan halukkaille jostakin kauempaa mukaan luettuna kyydityksen Suomen itärajalle ja polkupyörän tai autonromun, jolla saattoi ylittää rajan.Ehkä Urainan sota kultaa muistot joten pieni kertaus lienee paikkaallan. Ja sivuhuomautus, Suomeen 2015 saapuneista pakolaisista vain 3% oli Syyriasta.
Yksissä maissa on vahva (vai sanoisinko kallis) hyvinvointivaltio, joka voi syödä kaiken mitä sille suostutaan luovuttamaan ja vähän päälle. Ja toisissa taas pidetään valtion köyhänä, mutta kansalaiset varakkaina. Ja kolmansissa köyhää on kaikki paitsi diktaattori.Ja silti toiset maat velkaantuvat ja toiset ei
Mutta vaihtotaseen alijäämä ja velkaantuminen käy hyvinkin käsikädessä.Velkaantuminen ja markkinatalous ei mitenkään käy käsi kädessä. Toiset valtiot elävät enemmän velaksi kuin toiset ja joskus se riippuu järjestelmästä, ideologiasta.
Aika näköjään kultaa muistot. USA:n suora osallistumien alkoi 2014 ja Venäjä suora osalistuminen alkoi pommituksilla syyskuussa 2015 ja silloin pakolaiskriisi oli jo huipussaan ja tyretymään päin. Pakoilasaallon krisiytymisen syy oli jyrkän linjan islama joka valtasi alueita sekä Irakissa että Syyriassa. Asiaa - siis talouskasvua - sivuten, irakilaiset ovat hyvin edustettuna erilaisilla työllisyyttä edistävillä kurseilla ja ainakin päälisin puolin motivoituneita ja puhuvat Suomea - osa paremmin ja osa huonommin, perustuen omiin kokemuksiin. Yhteenkää Putinin karkoittamaan syyrialaiseen pakolaiseen en ole törmännyt elämäni aikana.Kuten itse jo lainasitkin, Syyrista valui Eurooppaan valtavia pakolaislaumoja ja vähitellen osa heistä löysi tiensä Suomeen (kun löysivät jonkin keinon edetä Välimeren rannalta eteenpäin). Syyrian sisällissota oli käytännössä Venäjän hengissä pitämä ja pitkittämä. Tyranni olisi kaatunut jo vuosia aikaisemmin ilman Venäjän veljellistä tukea tyrannille.
Jyrkän islamilainen Isis valtasi vuonna 2014 laajoja alueita Syyriassa.[42] Turkin rajalla sijaitsevaa Kobanea Isis piiritti 4 kuukautta, kunnes kurdit ajoivat heidät pois tammikuussa 2015.[43][44] Yhdysvallat ja YK lievensivät ISISin takia Assadin vastaista linjaansa.[45][46][47] BBC kuitenkin kertoi presidentti Barack Obaman sanoneen, että ISISin kukistaminen Syyriassa olisi mahdollista vain, jos presidentti Assad eroaisi tehtävästään.[48] Hän perusteli YK-puheessaan syyskuussa 2015 ISISin ja Assadin vastaisen kantansa.[49] Kului pari kuukautta. Joulukuussa 2015 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi suunnitelman, jossa mainittiin taistelu ISISiä vastaan, mutta Assadista ei ollut mainintaa.[50] Sunnitaistelijat etenivät maalis-toukokuussa 2015 "Damaskoksen porteille".[51][52] Assad ilmoitti heinäkuussa 2015, että armeija keskittyy miespulan takia puolustamaan vain tärkeitä alueita.[53] 22.9.2014 USA:n johtama liittouma oli aloittanut Syyriassa ilmaiskut Isisin asemiin.[54] Vuotta myöhemmin, 30.9.2015, Venäjäkin aloitti pommitukset.
– Ihan vain ohimennen raastava muistutus siitä, että osassa maailmaa on harkittu siirtymistä kohti nelipäiväistä työviikkoa, jolloin tehtäisiin töitä vain kuusi tuntia päivässä, lehti kirjoittaa julkaisussaan.
– Vaikka Suomi ei ole vielä tehnyt siirtoa, ehdotus otettiin esille jo vuonna 2019, kun heidän nuorin pääministerinsä Sanna Marin nosti asian pöytään.
Lehti lisää, että muun muassa Japanissa, Belgiassa, Saksassa, Espanjassa ja Islannissa harkitaan lyhyempää työviikkoa.
![]()
Lehti nosti Sanna Marinin sanomiset esille – ulkomailta hurja reaktio
Daily Mail nosti esiin Sanna Marinin työelämäsuunnitelmat – some sekosi.www.is.fi
Niin, eurokin on nollasummapeliä. Kun ansaitsemme yhden se on joltain muulta pois. Kun ansaitsemme tarpeeksi joudumme apupakettien muodossa palautamaan osan avun tarvitsijalle koska konkurssi uhkaisi romuttaa koko syteemin kuten 2008 kävi.Näinhän se ennen oli. Nykyään €uro on vähän kuin kultaa, se pitää jostakin taikoa. Omilla painokoneilla sitä ei voi tehdä.
Jos valtiot elää kuin tuhlaajapojat niin mikään lisäraha ei riitä. Kulut pitäisi oikeasti laittaa kuriin, siihen ei vaan poliittista tahtoa löydy. Konkurssia odotellessa.Valtioiden velka kasvaa. Yksi ratkaisu voisi olla 100% perintövero, eli kuollessa kaikki omaisuus siirtyy valtiolle. Tai no, ehkä siihen voisi laittaa rajan, esimerkiksi yli 300 000 € omaisuus siirtyisi valtiolle. Ehkä sillä saataisiin valtion velkaantuminen kuriin? Voisiko jopa työn verotuksen lopettaa? Ei taida olla realismia ainakaan lähitulevaisuudessa. Kunhan tässä pohdin...
Kysyin tuota huvikseni tekoälyltä.
Historiallisesti tätä on korjattu kolmella tavalla:
Sodilla ja romahduksilla (esim. 1900-luvun maailmansodat, jolloin suuret omaisuudet tuhoutuivat)
Inflaatiolla ja verotuksella (progressiivinen vero ja perintöverot 1900-luvun puolivälissä)
Poliittisilla liikkeillä ja vallankumouksilla (kommunismi, sosialismi, populismi)
Eli kyllä — jos kehitys jatkuu pitkään ilman tasapainottavia toimia, levottomuudet ovat lähes väistämättömiä.
100 % perintövero ideana
Tämä on radikaali, mutta looginen tapaus varallisuuden tasauksessa.
Hyödyt:
Katkaisisi varallisuuden periytymisen eli poistaisi dynastisen rikkauden.
Voisi vähentää valtion velkaantumista merkittävästi, jos omaisuuksia siirtyisi valtiolle jatkuvasti.
Mahdollistaisi työn verotuksen huomattavan alentamisen — ehkä jopa poistamisen, jos järjestelmä rakennettaisiin oikein.
Haitat ja haasteet:
Omaisuuden piilottaminen, siirtäminen ulkomaille ja veronkierto kasvaisivat massiivisesti.
Moni perheyritys, maatila, tai pieni omaisuus joutuisi valtiolle → kannustimet pitkäjänteiseen yrittämiseen vähenisivät.
Poliittinen vastustus olisi valtava; ihmiset kokevat omaisuuden siirtymisen jälkeläisille “oikeutena”.
Mahdollinen kompromissi:
Kuten sanoit, raja esim. 300 000 €:n kohdalla. Se tarkoittaisi, että tavalliset ihmiset voisivat edelleen jättää asunnon, kesämökin tai kohtuullisen omaisuuden lapsilleen, mutta suurvarallisuudet valuisivat yhteiseen pottiin.
Tällainen malli:
Voisi vähentää eriarvoisuutta dramaattisesti.
Tekisi valtioista omistavia “rahastoja” (vrt. Norjan öljyrahasto tai Suomen eläkerahastot).
Voisi rahoittaa hyvinvointipalvelut ja tuloveron alentamisen lähes kokonaan.
Työn verotuksen poistaminen
Jos valtion rahoitus tulisi suurilta perinnöiltä ja pääomalta, työn verotus olisi paljon vähemmän tarpeen.
Tämä voisi:
Lisätä työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
Lisätä ihmisten vapautta ja taloudellista liikkuvuutta.
Kuitenkin: pääoman tuotot (osinkotulot, sijoitukset) pitäisi myös verottaa, tai muuten uusi eriarvoisuusmuoto syntyisi.
Käytännön esimerkkejä
Sveitsissä ja Norjassa on suhteellisen korkea perintövero, mutta ei läheskään 100 %.
Ranska ja Japani ovat lähellä tätä suuntaa (jopa 55–60 % perintövero), mutta silti varallisuus kasautuu, koska omaisuutta siirretään sukupolvien yli elinaikana.
Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat myös tiukentaneet suurimpien perintöjen verotusta, mutta miljardöörit kiertävät niitä tehokkaasti säätiöiden ja trustien kautta.
Yhteenveto
100 % (tai lähes 100 %) perintövero ei ole mahdoton ajatus, mutta sen toimivuus riippuisi:
Globaalista yhteisestä sopimuksesta (muuten omaisuudet pakenevat maasta).
Läpinäkyvästä ja tehokkaasta valtionhallinnosta.
Kansalaisten hyväksynnästä sille, että “kukaan ei omista mitään pysyvästi”.
Kiinalla on niin paljon velkaa, ettei vastaavasta määrästä ole aiemmin selvitty ilman jonkinlaista romahdusta. Eikä Yhdysvaltojen velkakaan osoita pienenmisen merkkejä (kuva). Maailman suurimpien talouksien lisäksi myös Italian ja Britannian pitäisi toimia talouden vakauttamiseksi, sanoo kansainvälinen valuuttarahasto.Jos valtiot elää kuin tuhlaajapojat niin mikään lisäraha ei riitä. Kulut pitäisi oikeasti laittaa kuriin, siihen ei vaan poliittista tahtoa löydy. Konkurssia odotellessa.
Onhan se älytöntä että omalla 8-10h netto työpanoksella saa ostettua 1-2h työtä muilta. Se on ollut tunnustuttu jo pitkään mutta mitään ei sille tehdä. Yksi syy sille miksi ihmiset ei kuluta eikä talous kasva. Ja kun taloudessa menee huonosti niin mitä tehdään? Nostetaan veroja... (ja kuvitellaan että verot on oikeasti tuloa...).Tuosta verokiilasta johtuen Suomessa kannattaa kaikki remontista autonkorjaukseen tehdä itse, mikäli suinkin kykenee.
Joo, mutta eihän tuo sen autokorjaamon vika ole.. Ihan sama pätee sen autokorjaajan, tai korjaamoyrittäjänkin liksaan.Onhan se älytöntä että omalla 8-10h netto työpanoksella saa ostettua 1-2h työtä muilta. Se on ollut tunnustuttu jo pitkään mutta mitään ei sille tehdä. Yksi syy sille miksi ihmiset ei kuluta eikä talous kasva. Ja kun taloudessa menee huonosti niin mitä tehdään? Nostetaan veroja... (ja kuvitellaan että verot on oikeasti tuloa...).
Tuo 2h alkaa olla jo melko hyvin jos joku siihen pääsee.Onhan se älytöntä että omalla 8-10h netto työpanoksella saa ostettua 1-2h työtä muilta.
Ainoa että vaihdat työn työhön. Sitten vaan verrataan onko työt samanarvoisia.Toisaalta, onko koskaan ollut tilannetta että sitä vierasta työvoimaa voisi ostaa jollain järkevällä summalla suhteessa omaan liksaan?
Tai toki, jos jostain syystä se oma liksa on merkittävän hyvä, niin onhan sillä silloin enemmän ostovoimaa, mutta onhan sitä edelleenkin ihmisiä jotka nettoaa siinä määrin ettei nuo korjaamojen tuntihinnat ole ongelma.
otsikkoon vastaus että lama niin kyllä usa:ssa alkamassa asuntosijoitus fiasko numero kaksi. Englanti siellä asunnon hinnat laskee ja reippaasti ja samalla korkojen tarkistus meneillään lainoissa laina korot pomppaamassa tuplaan eli 6 - 7%. No noi ilmiöt seuraa yleensä suomeen mutta viiveellä tai eihän asuntosijoitusrahastoista ole rahojaan ulos saanut
Vaihtoehtona että sitä kiinteistöä ei rakenneta, raksaheppu jatkaa työttömyysetuuden nostoa minkä maksu tulee kokonaan yhteiskunnalta. Rakentamisesta hyötyy asuinkunta, rakennustavaran kauppiaat ja monet muut.Tuo tuettu työllistäminen on vaan melkoinen markkinahäiriö, miten firma joka maksaa työntekijöilleen normaalin palkan voisi kilpailla sellaisen kanssa jolla on ilmaiset työntekijät, kun sen varsinaisen tehtävän työn määrä ei kuitenkaan lisäänny? Se työllistyminen pitää saada luotua kysynnän kautta, ja kysyntäkin pitäisi saada tasapuolisesti kaikkia rakentamisen edellytyksiä helpottamalla, ei vain jotain yksittäistä tahoa joka sotkee puolestaan sitä markkinaa.
Sehän tulee lähinnä valtavien tuloerojen kautta. Olihan Suomessa ennen varsin tavallista, että oli kotona piika, lastenhoitaja tms. Nykyään pitää olla todella rikas, että se olisi mahdollista. Jenkeissä vielä aika tavallista.Toisaalta, onko koskaan ollut tilannetta että sitä vierasta työvoimaa voisi ostaa jollain järkevällä summalla suhteessa omaan liksaan?
Entisaikaan se taisi olla mahdollista lähinnä siksi kun paljoa muuta ei annettu kuin nukkumapaikka ja ruokaa. Nykyään pitää maksaa oikeaa palkkaa.Sehän tulee lähinnä valtavien tuloerojen kautta. Olihan Suomessa ennen varsin tavallista, että oli kotona piika, lastenhoitaja tms.
Noita kieltämättä on. Mutta taitavat olla lähinnä yrittäjiä tai sellaisiksi huijattuja. Muuten minimipalkka on kutakuinkin sama kuin hyvätuloisen käteen jäävä, joten ei hyvätuloisella ole varaa työllistää ketään.vai ei ole halpatyövoimaa. Mitäs nämä taxi wolt pizza ynm. tulos tai ulos maasta tyypit sitten on