Häämöttääkö edessä taantuma, lama vai jotain muuta?

Espejot

Hyperaktiivi
Tarkoitan, että markkinatalous on yhteistyötä, josta lähtökohtaisesti hyötyvät kaikki osallistujat.
Ja silti toiset maat velkaantuvat ja toiset ei.

Markkinatalous olisi nollasummapeliä ilman jatkuvaa velaksi elämistä. Sitä mukaa, kun maailman pääomat kasvavat, niin valtiot niitä lainaavat jatkuvasti. Ja sillä lainanotolla globaali markkinatalous pörrää. Etunojassa mennään ja velat maksetaan joskus tulevaisuudessa. Siksi tarvitaan jatkuvaa kasvua, jotta velkojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyy raameissa. Kyseessä on suurimman luokan pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan, kun ihmiskunta planeetalla kasvaa.
Ja siksi velka pitää välillä nollata, tavalla tai toisella. Ainoa mikä pitää velkojat raujhallisina on valtioiden verotusoikeus. Mutta loppupeleissä se on kansalaiset jotka velkaantuu.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ei tule siirtymään Amerikkaan jäänmurtajien rakennus. Olen itse koko ikäni ollut konepajoissa. Konepajaosaamisen siirtäminen ei ole ihan helppoa. Trumpillehan nämä ovat vain kauppatapahtumia, mutta mies ei näistä ymmärrä yhtään mitään.
Kymmenessä vuodessa ei jäänmurtajien rakennustaitoa millään pysty siirtämään minnekkään. Eli kyllä tulee säilymään Suomessa.
Suomesta lähtee pari työnjohdollista jamppaa ulkomaankomennukselle käskyttämään niitä paikallisia rakentajia, that's it. Ei se varsinainen osaaminen tuossa mihinkään siirry, kun se tulee noiden samojen jamppojan päissä aikanaan taas takaisin Suomeen, mutta sitä suorittavaa työtä (teräslevyn hitsaamista) voidaan ihan hyvinkin tehdä myös paikallisin voimin, se kun harvemmin kuitenkaan on mitään korkeampaa tiedettä.
Markkinatalous olisi nollasummapeliä ilman jatkuvaa velaksi elämistä. Sitä mukaa, kun maailman pääomat kasvavat, niin valtiot niitä lainaavat jatkuvasti. Ja sillä lainanotolla globaali markkinatalous pörrää. Etunojassa mennään ja velat maksetaan joskus tulevaisuudessa. Siksi tarvitaan jatkuvaa kasvua, jotta velkojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyy raameissa. Kyseessä on suurimman luokan pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan, kun ihmiskunta planeetalla kasvaa.
No se jenkkiläinen ratkaisu on vain nostaa valtion velkakattoa pykälä kerrallaan ihan sitä mukaa kun tarvitaan.
Ja siksi velka pitää välillä nollata, tavalla tai toisella. Ainoa mikä pitää velkojat raujhallisina on valtioiden verotusoikeus. Mutta loppupeleissä se on kansalaiset jotka velkaantuu.
No tuskin tuo jenkkien velka kiinaan tulee koskaan takaisinmaksetuksi, sen verran iso summa se jo on ja vain kasvaa lisää koko ajan.
 
roots

Hyperaktiivi
mutta sitä suorittavaa työtä (teräslevyn hitsaamista) voidaan ihan hyvinkin tehdä myös paikallisin voimin
Trumppi kun karkotti/...ttaa latinot etelän suuntaan joutuu nyt rakentamaan korkean puhujapöntön sen rakentamansa korkean muurin yläpuolelle että voi sieltä sitten huudella "please please, come back to weld icebreakers for me"...

Pilakuvan ainesta. :hattu:
 
kaihakki

Vakionaama
Ei niitä hitsareita ja muutakaan konepajaväkeä Amerikastakaan liikoja löydy. Suomessakin on tilanne, että omasta takaa ei duunarit ole löytyneet enää pitkään aikaan. Patriankin isot tilaukset valmistetaan Saksassa suurelta osin. Jäänmurtajakuvio on mielenkiintoista seurata, että miten siinä käy. Missä laivat lopulta tehdään. Suomessa ei ole kapasiteettia tällä hetkellä, mutta voisiko valtiovalta kiinnostua lisäämään Suomeen tällaista "vanhanaikaista" savupiipputeollisuutta. Ei oikein trendaa ja mahtaako nuorisoakaan kiinnostaa telakka- ja muu konepajatyö.
 
Hempuli

Töllintunaaja
Laatikon ulkopuolella ei saa virkakunnan mielestä ajatella eikä liiemmälti pienenä toimijana yrittää luoda mitään uuttakaan. Moista jos yrittää tehdä niin kyllä siinä jossain vaiheessa joku nilkkipomo virkamies päättää näyttää uskaliaalle yrittäjälle kaapin paikan.
Ja systeemiin kuuluu vielä sekin että joku virkamies kun on päätöksen tehnyt niin ellei siinä prosessissa ole tapahtunut ilmeistä muotovirhettä niin muutosta päätökseen on turha hakea.
En sano ääneen, koska takana on vain pari vuotta viranhaltijana reilun 40 vuoden julkkarin työsopimussuhteen lisäksi eikä kovin suurella painolla voi kantaa ottaa.

Hiljaa mielessäni olen ajatellut, että Suomen tsaarinaikainen hallintokulttuuri ei ole väistynyt vuosisadan aikana. Se on toki muuttunut länsimaisempaan suuntaan ja niin mielestäni kävi myös oman työuran aikana, joskaan vauhti ei hirvittänyt.

Kyyninen puoleni taas miettii, josko tsaarin tilalle on Suomessa tullut paikalliset oligarkkeja muistuttavat otukset.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ei niitä hitsareita ja muutakaan konepajaväkeä Amerikastakaan liikoja löydy.
Jenkeissähän kun isoja talojakin rakennetaan teräsrunkoisina, niin sen puolen suorittavan työn osaaminen on varmasti melko hyvin handussa ja se osaajien nuppilukukin varsin runsas. Joten enpä uskoisi tuosta nyt varsinaista ongelmaa muodostuvan. Rantaviivaa ja siten niitä potentiaalisia laivanrakentamisen kykeneviä telakoitakin on varmasti tähän hommaan ihan riittävästi, joten enempi se on nyt politiikasta kyse miten tuo halutaan käytännössä hoitaa vuoteen 2028 mennessä.
 
Husky

Hyperaktiivi
No tuskin tuo jenkkien velka kiinaan tulee koskaan takaisinmaksetuksi, sen verran iso summa se jo on ja vain kasvaa lisää koko ajan.
Tuosta tulee mieleen, että ei ole Kiinan intresseissä alkaa sotia jenkkilää vastaan vaikkapa Taiwanin takia, kun sittenhän takaisinmaksu stoppaisi
 
kotte

Hyperaktiivi
Vaikka Ukrainalaiset vähentäisi luvusta niin silti taitaa olla isompi?
Ukrainalaisia tuli Suomeen v. 2022 n. 45000 (https://www.is.fi/politiikka/art-2000009262955.html). En yhtään halua puolustella aikaisempien hallitusten tekemisiä asiassa, mutta koko kaaos oli osa yleiseurooppalaista sekamelskaa ja jatkumoa, eli Välimeren alueen pakolaistilanne aiheuttajana sodat Lähi-Idässä ja Afrikassa (joista moneen Venäjä oli sekaantunut) olivat tyypillinen lähtölaukaus, miksi Eurooppaan tungeksittiin joko suoranaisen objektiivisen uhan tai sitten talouden romahtamisen seurauksena (ja väkeä vähitellen kanavoitui eri puolille).
Ehkä Urainan sota kultaa muistot joten pieni kertaus lienee paikkaallan. Ja sivuhuomautus, Suomeen 2015 saapuneista pakolaisista vain 3% oli Syyriasta.
Kuten itse jo lainasitkin, Syyrista valui Eurooppaan valtavia pakolaislaumoja ja vähitellen osa heistä löysi tiensä Suomeen (kun löysivät jonkin keinon edetä Välimeren rannalta eteenpäin). Syyrian sisällissota oli käytännössä Venäjän hengissä pitämä ja pitkittämä. Tyranni olisi kaatunut jo vuosia aikaisemmin ilman Venäjän veljellistä tukea tyrannille. Suomen itärajan ylitsehän ei tuli paljon taloudellisia pakolaista ties mistä Venäjän kanssa läheisissä suhteissa olleesta maasta, eli venäläiset tarjosivat maksua vastaan matkan halukkaille jostakin kauempaa mukaan luettuna kyydityksen Suomen itärajalle ja polkupyörän tai autonromun, jolla saattoi ylittää rajan.

En kylläkään viitsisi jatkaa aiheesta, koska se on hyvin monimutkainen. Olennaista on kuitenkin "Ukrainan kultaamien muistojen" perusteella mieltää, että Venäjän sormet olivat kaikessa mukana hyvin kiinteästi jo tuolloin ja Itärajan ylitse eri puolilta vyörynyt joukko olivat eräänlainen hyväksikäytettyjen aseettominen hybridipalkkasotureiden armeija, jonka Venäjä oli järjestänyt.
 
ttk2

Aktiivinen jäsen
Ja silti toiset maat velkaantuvat ja toiset ei
Yksissä maissa on vahva (vai sanoisinko kallis) hyvinvointivaltio, joka voi syödä kaiken mitä sille suostutaan luovuttamaan ja vähän päälle. Ja toisissa taas pidetään valtion köyhänä, mutta kansalaiset varakkaina. Ja kolmansissa köyhää on kaikki paitsi diktaattori.

Kaikki nämä voivat käydä keskenään kauppaa ja mekanismina voi olla markkinatalous. Velkaantuminen ja markkinatalous ei mitenkään käy käsi kädessä. Toiset valtiot elävät enemmän velaksi kuin toiset ja joskus se riippuu järjestelmästä, ideologiasta.

Esim. meillä halutaan käyttää paljon resursseja sosiaaliselle puolelle. Kun käytetään enemmän kuin mihin olisi varaa, velkaannutaan.

Markkinatalous toki on vienyt meiltä tekemistä sinne missä tuottaminen kannattaa paremmin. Katsokaamme peiliin.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Velkaantuminen ja markkinatalous ei mitenkään käy käsi kädessä. Toiset valtiot elävät enemmän velaksi kuin toiset ja joskus se riippuu järjestelmästä, ideologiasta.
Mutta vaihtotaseen alijäämä ja velkaantuminen käy hyvinkin käsikädessä.

Kuten itse jo lainasitkin, Syyrista valui Eurooppaan valtavia pakolaislaumoja ja vähitellen osa heistä löysi tiensä Suomeen (kun löysivät jonkin keinon edetä Välimeren rannalta eteenpäin). Syyrian sisällissota oli käytännössä Venäjän hengissä pitämä ja pitkittämä. Tyranni olisi kaatunut jo vuosia aikaisemmin ilman Venäjän veljellistä tukea tyrannille.
Aika näköjään kultaa muistot. USA:n suora osallistumien alkoi 2014 ja Venäjä suora osalistuminen alkoi pommituksilla syyskuussa 2015 ja silloin pakolaiskriisi oli jo huipussaan ja tyretymään päin. Pakoilasaallon krisiytymisen syy oli jyrkän linjan islama joka valtasi alueita sekä Irakissa että Syyriassa. Asiaa - siis talouskasvua - sivuten, irakilaiset ovat hyvin edustettuna erilaisilla työllisyyttä edistävillä kurseilla ja ainakin päälisin puolin motivoituneita ja puhuvat Suomea - osa paremmin ja osa huonommin, perustuen omiin kokemuksiin. Yhteenkää Putinin karkoittamaan syyrialaiseen pakolaiseen en ole törmännyt elämäni aikana.

Jyrkän islamilainen Isis valtasi vuonna 2014 laajoja alueita Syyriassa.[42] Turkin rajalla sijaitsevaa Kobanea Isis piiritti 4 kuukautta, kunnes kurdit ajoivat heidät pois tammikuussa 2015.[43][44] Yhdysvallat ja YK lievensivät ISISin takia Assadin vastaista linjaansa.[45][46][47] BBC kuitenkin kertoi presidentti Barack Obaman sanoneen, että ISISin kukistaminen Syyriassa olisi mahdollista vain, jos presidentti Assad eroaisi tehtävästään.[48] Hän perusteli YK-puheessaan syyskuussa 2015 ISISin ja Assadin vastaisen kantansa.[49] Kului pari kuukautta. Joulukuussa 2015 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi suunnitelman, jossa mainittiin taistelu ISISiä vastaan, mutta Assadista ei ollut mainintaa.[50] Sunnitaistelijat etenivät maalis-toukokuussa 2015 "Damaskoksen porteille".[51][52] Assad ilmoitti heinäkuussa 2015, että armeija keskittyy miespulan takia puolustamaan vain tärkeitä alueita.[53] 22.9.2014 USA:n johtama liittouma oli aloittanut Syyriassa ilmaiskut Isisin asemiin.[54] Vuotta myöhemmin, 30.9.2015, Venäjäkin aloitti pommitukset.
 
Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
Olisko nelipäiväisestä työviikosta lääke kestävyysvajeeseen...

– Ihan vain ohimennen raastava muistutus siitä, että osassa maailmaa on harkittu siirtymistä kohti nelipäiväistä työviikkoa, jolloin tehtäisiin töitä vain kuusi tuntia päivässä, lehti kirjoittaa julkaisussaan.

– Vaikka Suomi ei ole vielä tehnyt siirtoa, ehdotus otettiin esille jo vuonna 2019, kun heidän nuorin pääministerinsä Sanna Marin nosti asian pöytään.

Lehti lisää, että muun muassa Japanissa, Belgiassa, Saksassa, Espanjassa ja Islannissa harkitaan lyhyempää työviikkoa.
 
maanma

Vakionaama
Kun valtion velkoja on oma keskuspankki, niin miksi pitäisi maksaa lainat pois ? Inflaatio vaikutusta tulee vain, jos valtion lainarahaa käytetään liikaa, kun tuotannolta odotetaan liian nopeaa kasvua tai ostetaan yksityisestä monopolista.

Jos korottumuus jotain häiritsee niin -20% negatiivinen korko syö lainan 5v vuodessa.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Näinhän se ennen oli. Nykyään €uro on vähän kuin kultaa, se pitää jostakin taikoa. Omilla painokoneilla sitä ei voi tehdä.
Niin, eurokin on nollasummapeliä. Kun ansaitsemme yhden se on joltain muulta pois. Kun ansaitsemme tarpeeksi joudumme apupakettien muodossa palautamaan osan avun tarvitsijalle koska konkurssi uhkaisi romuttaa koko syteemin kuten 2008 kävi.
 
Viimeksi muokattu:

kaihakki

Vakionaama
Tämän vuoden taloustieteen Nobelin saajien aikaansaannoksista hyvä yhteenveto.

Mielenkiintoisia näkökulmia. Voisi Suomen poliitikotkin noista jotain oppia.
Sivulla 5 tähänkin ketjuun sopivaa asiaa. Tutkivat Brittien teollisuuden kehitystä pitkältä ajalta.

Thus, the focus here is not so much the famous inventors known from history text books, but rather the“tweakers” who were able to improve and de-bug existing innovations and the “implementers” capable ofbuilding, installing and operating new and complex equipment. Such engineers, mechanics, millwrights,chemists, clock- and instrument makers, skilled carpenters and metal workers constituted the top levelof skills-distribution just below the layer of the most famous inventors

Tärkein kehitysporukka onkin "tweakers" ja "implemeters", jotka kehitystä vievät eteenpäin (hienosäätäjät ja toteuttajat).

Lisäksi vielä että: .... An Enlightened culture was rooted in the top of the skill distribution, and that apprenticeshiprather than years of formal schooling played important roles.

Eli että valistunut kulttuuri on perustunut käytännön osaamiseen ja oppisopimuskoulutukseen enemmän kuin muodollisiin tutkintoihin.

Suomessahan taas painotetaan nimenomaan muodollisia tutkintoja, joilla meinataan valtakunta saada nousuun. Ja samaan aikaan leikataan ammattikoulutuksesta reippaasti.
 
Viimeksi muokattu:

Tata

Jäsen
Valtioiden velka kasvaa. Yksi ratkaisu voisi olla 100% perintövero, eli kuollessa kaikki omaisuus siirtyy valtiolle. Tai no, ehkä siihen voisi laittaa rajan, esimerkiksi yli 300 000 € omaisuus siirtyisi valtiolle. Ehkä sillä saataisiin valtion velkaantuminen kuriin? Voisiko jopa työn verotuksen lopettaa? Ei taida olla realismia ainakaan lähitulevaisuudessa. Kunhan tässä pohdin...

Kysyin tuota huvikseni tekoälyltä.
Historiallisesti tätä on korjattu kolmella tavalla:
Sodilla ja romahduksilla (esim. 1900-luvun maailmansodat, jolloin suuret omaisuudet tuhoutuivat)
Inflaatiolla ja verotuksella (progressiivinen vero ja perintöverot 1900-luvun puolivälissä)
Poliittisilla liikkeillä ja vallankumouksilla (kommunismi, sosialismi, populismi)
Eli kyllä — jos kehitys jatkuu pitkään ilman tasapainottavia toimia, levottomuudet ovat lähes väistämättömiä.

100 % perintövero ideana
Tämä on radikaali, mutta looginen tapaus varallisuuden tasauksessa.
Hyödyt:
Katkaisisi varallisuuden periytymisen eli poistaisi dynastisen rikkauden.
Voisi vähentää valtion velkaantumista merkittävästi, jos omaisuuksia siirtyisi valtiolle jatkuvasti.
Mahdollistaisi työn verotuksen huomattavan alentamisen — ehkä jopa poistamisen, jos järjestelmä rakennettaisiin oikein.

Haitat ja haasteet:
Omaisuuden piilottaminen, siirtäminen ulkomaille ja veronkierto kasvaisivat massiivisesti.
Moni perheyritys, maatila, tai pieni omaisuus joutuisi valtiolle → kannustimet pitkäjänteiseen yrittämiseen vähenisivät.
Poliittinen vastustus olisi valtava; ihmiset kokevat omaisuuden siirtymisen jälkeläisille “oikeutena”.

Mahdollinen kompromissi:
Kuten sanoit, raja esim. 300 000 €:n kohdalla. Se tarkoittaisi, että tavalliset ihmiset voisivat edelleen jättää asunnon, kesämökin tai kohtuullisen omaisuuden lapsilleen, mutta suurvarallisuudet valuisivat yhteiseen pottiin.

Tällainen malli:
Voisi vähentää eriarvoisuutta dramaattisesti.
Tekisi valtioista omistavia “rahastoja” (vrt. Norjan öljyrahasto tai Suomen eläkerahastot).
Voisi rahoittaa hyvinvointipalvelut ja tuloveron alentamisen lähes kokonaan.

Työn verotuksen poistaminen
Jos valtion rahoitus tulisi suurilta perinnöiltä ja pääomalta, työn verotus olisi paljon vähemmän tarpeen.
Tämä voisi:
Lisätä työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
Lisätä ihmisten vapautta ja taloudellista liikkuvuutta.
Kuitenkin: pääoman tuotot (osinkotulot, sijoitukset) pitäisi myös verottaa, tai muuten uusi eriarvoisuusmuoto syntyisi.
Käytännön esimerkkejä
Sveitsissä ja Norjassa on suhteellisen korkea perintövero, mutta ei läheskään 100 %.
Ranska ja Japani ovat lähellä tätä suuntaa (jopa 55–60 % perintövero), mutta silti varallisuus kasautuu, koska omaisuutta siirretään sukupolvien yli elinaikana.
Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat myös tiukentaneet suurimpien perintöjen verotusta, mutta miljardöörit kiertävät niitä tehokkaasti säätiöiden ja trustien kautta.
Yhteenveto
100 % (tai lähes 100 %) perintövero ei ole mahdoton ajatus, mutta sen toimivuus riippuisi:
Globaalista yhteisestä sopimuksesta (muuten omaisuudet pakenevat maasta).
Läpinäkyvästä ja tehokkaasta valtionhallinnosta.
Kansalaisten hyväksynnästä sille, että “kukaan ei omista mitään pysyvästi”.
 
Tinkero

Jos valtiot elää kuin tuhlaajapojat niin mikään lisäraha ei riitä. Kulut pitäisi oikeasti laittaa kuriin, siihen ei vaan poliittista tahtoa löydy. Konkurssia odotellessa.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Jos valtiot elää kuin tuhlaajapojat niin mikään lisäraha ei riitä. Kulut pitäisi oikeasti laittaa kuriin, siihen ei vaan poliittista tahtoa löydy. Konkurssia odotellessa.
Kiinalla on niin paljon velkaa, ettei vastaavasta määrästä ole aiemmin selvitty ilman jonkinlaista romahdusta. Eikä Yhdysvaltojen velkakaan osoita pienenmisen merkkejä (kuva). Maailman suurimpien talouksien lisäksi myös Italian ja Britannian pitäisi toimia talouden vakauttamiseksi, sanoo kansainvälinen valuuttarahasto.
 
Liitteet

  • 1760455013586.png
    1760455013586.png
    56,8 KB · Katsottu: 29
Viimeksi muokattu:

BBF

Vakionaama
Tuosta verokiilasta johtuen Suomessa kannattaa kaikki remontista autonkorjaukseen tehdä itse, mikäli suinkin kykenee.
Onhan se älytöntä että omalla 8-10h netto työpanoksella saa ostettua 1-2h työtä muilta. Se on ollut tunnustuttu jo pitkään mutta mitään ei sille tehdä. Yksi syy sille miksi ihmiset ei kuluta eikä talous kasva. Ja kun taloudessa menee huonosti niin mitä tehdään? Nostetaan veroja... (ja kuvitellaan että verot on oikeasti tuloa...).
 
Jule

Joo, mutta eihän tuo sen autokorjaamon vika ole.. Ihan sama pätee sen autokorjaajan, tai korjaamoyrittäjänkin liksaan.

Tää hyvinvointiyhteiskunta tulee aika kalliiksi, eikä tietääkseni kukaan ole siihen ratkaisua löytänyt.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Onhan se älytöntä että omalla 8-10h netto työpanoksella saa ostettua 1-2h työtä muilta.
Tuo 2h alkaa olla jo melko hyvin jos joku siihen pääsee.

Ongelmat alkavat kulminoitua, jos tarvitsee jotain oleellisesti itseään kalliimpaa "palvelua". Silloin se alkaa maksaa jo helposti useamman päivän liksan tuntia kohti. Kun tämän yhdistää siihen, että on jotenkin elettäväkin siinä sivussa, vuoden tienesteillä ei niin montaakaan tuntia pysytytä kustantamaan.
 
Jule

Vakionaama
Toisaalta, onko koskaan ollut tilannetta että sitä vierasta työvoimaa voisi ostaa jollain järkevällä summalla suhteessa omaan liksaan?

Tai toki, jos jostain syystä se oma liksa on merkittävän hyvä, niin onhan sillä silloin enemmän ostovoimaa, mutta onhan sitä edelleenkin ihmisiä jotka nettoaa siinä määrin ettei nuo korjaamojen tuntihinnat ole ongelma.
 
Esäätäjä

Ainoa että vaihdat työn työhön. Sitten vaan verrataan onko työt samanarvoisia.
 
-Teme-

Vakionaama
90-luvun puolessa välissä kun lama kuritti, sai yksityinen hyvin tukea kun palkkasi työttömän. Meillä oli oman ensiasunnon (OKT) työmaalla raksaukko palkattuna 6kk ajan.
Oli pirun hyvä lisä kun itse oli 21v nulikka eikä tietoa rakentamisesta, sekä päivät oli duunissa niin kämpän rakentaminen eteni hyvin.
Tuollainen voisi olla hyvä lisä nyt, niin elpyisi rakennusala ja työttömien jono lyhenisi
 
Jule

Vakionaama
Tuo tuettu työllistäminen on vaan melkoinen markkinahäiriö, miten firma joka maksaa työntekijöilleen normaalin palkan voisi kilpailla sellaisen kanssa jolla on ilmaiset työntekijät, kun sen varsinaisen tehtävän työn määrä ei kuitenkaan lisäänny? Se työllistyminen pitää saada luotua kysynnän kautta, ja kysyntäkin pitäisi saada tasapuolisesti kaikkia rakentamisen edellytyksiä helpottamalla, ei vain jotain yksittäistä tahoa joka sotkee puolestaan sitä markkinaa.
 
pröö

Aktiivinen jäsen
otsikkoon vastaus että lama niin kyllä usa:ssa alkamassa asuntosijoitus fiasko numero kaksi. Englanti siellä asunnon hinnat laskee ja reippaasti ja samalla korkojen tarkistus meneillään lainoissa laina korot pomppaamassa tuplaan eli 6 - 7%. No noi ilmiöt seuraa yleensä suomeen mutta viiveellä tai eihän asuntosijoitusrahastoista ole rahojaan ulos saanut
 
kotte

Hyperaktiivi
Suomessa varsinainen ongelma on, että talous on aivan liian pitkälle saatettu riippuvaksi erilaisista tukimuodoista ja jatkuvasti esitetään ongelmien ratkaisemiseksi yhä uusia. Tuosta kaikesta seuraa etenkin valtiontalouteen suoria lisämenoja ja verotulojen menetyksiä sekä tarvetta kehittää valvontamekanismeja ja palkata lisäväkeä valvontaan (vaihtoehtona tukien väärinkäyttö ja suoranaisen rikollisuuden rehottaminen). Lopputuloksena on syömävelan ottaminen valtion menojen rahoittamiseksi.

Ongelmiin olisi hedelmällisintä löytää ratkaisuja, jotka eivät edellytä uutta säännöstöä eikä yleensä mitään toimia valtion puolelta, vaan yritykset ja kansalaiset ottaisivat ongelmien ratkaisun omalle kontolleen.
 
Jule

Vakionaama
Erilaisten tukien yksi ongelmahan on siinä että se tukirahan, eli kerätyn veron kiertäminen koneiston läpi maksaa itsessään, niin että tuki on aina kalliimpi kuin suora veron pudotus (esimerkkinä nyt vaikka tää huomiota keräävä datakeskusksien sähkövero).

otsikkoon vastaus että lama niin kyllä usa:ssa alkamassa asuntosijoitus fiasko numero kaksi. Englanti siellä asunnon hinnat laskee ja reippaasti ja samalla korkojen tarkistus meneillään lainoissa laina korot pomppaamassa tuplaan eli 6 - 7%. No noi ilmiöt seuraa yleensä suomeen mutta viiveellä tai eihän asuntosijoitusrahastoista ole rahojaan ulos saanut

Asuntosijoittaminen on sinänsä viisasta, koska ihmiset tarvitsevat asuntoja, mutta tietysti se asunnon tuotto ei voi kasvaa enempää kuin mitä ihmisillä on varaa maksaa niistä. Pahin asuntosijoitusmuoto yhteiskunnalle on se jossa ei rakenneta uusia asuntoja, vaan vain olemassaolevien hinnat kasvaa.

Englannin, tai lähinnä Ison Britannian talous ei nykyään ole vastaavalla tavalla suora trendi maailman tilanteeseen, siellä on nyt päällä brexitin jäleinen murros, kun niiden talous sopeutuu uuteen asemaan.

Yhdysvalloissa talous on tarkoituksella pistetty sekaisin, mutta se todennäköisesti vaikuttaa maailmalaajuisesti, jo ihan siksi että talous on niin suuri. Se jää sitten nähtäväksi miten talous tästä shorttauksesta tokenee, todennäköisesti tokenee, mutta asema ykkösenä on menetetty.
 
maanma

Vakionaama
Nyt kun lyhyt osa-aikatyö on tehty kannattomaksi työttömälle, niin tuskin pikkuisiin raksahommiin saa enää muuten kuin käteisellä.
 
-Teme-

Vakionaama
Tuo tuettu työllistäminen on vaan melkoinen markkinahäiriö, miten firma joka maksaa työntekijöilleen normaalin palkan voisi kilpailla sellaisen kanssa jolla on ilmaiset työntekijät, kun sen varsinaisen tehtävän työn määrä ei kuitenkaan lisäänny? Se työllistyminen pitää saada luotua kysynnän kautta, ja kysyntäkin pitäisi saada tasapuolisesti kaikkia rakentamisen edellytyksiä helpottamalla, ei vain jotain yksittäistä tahoa joka sotkee puolestaan sitä markkinaa.
Vaihtoehtona että sitä kiinteistöä ei rakenneta, raksaheppu jatkaa työttömyysetuuden nostoa minkä maksu tulee kokonaan yhteiskunnalta. Rakentamisesta hyötyy asuinkunta, rakennustavaran kauppiaat ja monet muut.
Tosiaan tässä oli että yksityinen on palkannut, ei yritys
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Vaihtoehto on myös, että rakennusmateriaalit myydään ulkomaille kuten muutenkin pääasiassa tehdään ja saaduilla rahoilla maksetaan raksahepun niukaa työttömyyskorvausta kunnes ehkä siirtyy sossun tiskille tai ymmärtää muuttaa Ruotsiin. Rautakauppaa ei tarvita ja kunta nostaa kiinteistöveroprosenttia, veroahan kertyy vanhoistakin. Tuontipanoksia raksatyömaalle ei myöskään tarvita.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Toisaalta, onko koskaan ollut tilannetta että sitä vierasta työvoimaa voisi ostaa jollain järkevällä summalla suhteessa omaan liksaan?
Sehän tulee lähinnä valtavien tuloerojen kautta. Olihan Suomessa ennen varsin tavallista, että oli kotona piika, lastenhoitaja tms. Nykyään pitää olla todella rikas, että se olisi mahdollista. Jenkeissä vielä aika tavallista.

Tai ehkä paremminkin niin, että Suomessa ennen tuohon pystyi ehkä 10-20% väestöstä ja nykyään 1%.

Suomessa ei ole halpatyövoimaa kuten Jenkeissä ja toki myös valtava ero yhteiskunnan tuessa vähäosaisille.
 
Tata

Jäsen
Sehän tulee lähinnä valtavien tuloerojen kautta. Olihan Suomessa ennen varsin tavallista, että oli kotona piika, lastenhoitaja tms.
Entisaikaan se taisi olla mahdollista lähinnä siksi kun paljoa muuta ei annettu kuin nukkumapaikka ja ruokaa. Nykyään pitää maksaa oikeaa palkkaa.
 
Harrastelija

Vakionaama
Eikä tainnut verottajakaan periä asunto- ja ruokaedusta verotusarvoja.
Ja paljon kun tehtiin itse niin alvejakaan ei kertynyt maksettavaksi.
Missähän vaiheessa lienee keksitty verotusarvot?
 
jmaja

Hyperaktiivi
vai ei ole halpatyövoimaa. Mitäs nämä taxi wolt pizza ynm. tulos tai ulos maasta tyypit sitten on
Noita kieltämättä on. Mutta taitavat olla lähinnä yrittäjiä tai sellaisiksi huijattuja. Muuten minimipalkka on kutakuinkin sama kuin hyvätuloisen käteen jäävä, joten ei hyvätuloisella ole varaa työllistää ketään.
 
Back
Ylös Bottom