Keskustelua sähköautoista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mikki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei saatana, Lupa- ja valvontavirastolta tulkinta on sulkemassa kaikki sähkisten akkukorjausmahdollisuudet.

Viron korjaajat kumartaa ja kiittää lisääntyvästä bisneksestä. Ilmeisesti omiin muroihin kusemista pidetään järkevämpänä kuin tuon palvelun työpaikkojen, osaamisen ja palveluun käytettävän rahan pitämisessä täällä Suomessa. Kaikenlaisia pahvipäitä maailma päällän kantaa.
 
Ei saatana, Lupa- ja valvontavirastolta tulkinta on sulkemassa kaikki sähkisten akkukorjausmahdollisuudet.
Suomessa on lähdetty tulkitsemaan sormiakkujen määräystä sovelletaan EV akkuihin. Käytettyjä akkuja/kennoja EI saa kierrättää, koska kyseessä romuakku (jätettä)

Tuossa kun mainittiin, että jos asiakas luopuu akusta, niin siitä tulee jätettä. Eikös tuo ahtaasti (tai soljuvasti) tulkiten tarkoita, että kun sähköauton ensimmäinen omistaja myy autonsa (luopuu siinä samalla siitä akustakin), tulee auton akusta jätettä :)
 
Ei saatana, Lupa- ja valvontavirastolta tulkinta on sulkemassa kaikki sähkisten akkukorjausmahdollisuudet.
Suomessa on lähdetty tulkitsemaan sormiakkujen määräystä sovelletaan EV akkuihin. Käytettyjä akkuja/kennoja EI saa kierrättää, koska kyseessä romuakku (jätettä)
Siinä loistava esimerkki valtion virastosta, josta saisi välittömästi antaa potkut kaikille siellä työskenteleville, sitten palkata oikeasti pätevämmät ja järkevämmät työntekijät. Sähköautoissa olisi niin paljon potentiaalia kehitellä kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä korjauskeinoja jos vaan korjaamoille annettaisiin mahdollisuus. Sitten tämmöinen virasto idiootti päätöksillä tappaa kaiken kehittämisen. 🤬
 
Järkevin tietysti molemmille että latauslaite on etäyhteyden päässä ja laskutetaan kulutuksen mukaan. Tämän saa tietysti joltain e-Parking tjms valmiina ettei tarvi itse miettiä mitään kun lataus äpillä joka tarvii.
Näitä alkaa olemaan uusien ja vanhojen krs-talojen pihoissa.
Sekin etu jos ja kun laite ei toimi niin ei itse joudu välikäteen jonkun latsusongelmien takia.
Palveluja toki löytyy, mutta jos vuokralaisia on n. 10 vuodessa ja näistä ehkä tällä hetkellä <50% on sähköautoilijoita, niin kaupalliset kolmannen osapuolen palvelut eivät luultavasti ole järkeviä.

Omassa casessä laite tulee ilman muuta olemaan etäyhteyden päässä ja se voidaan avata tai sulkea tarpeen mukaan ja kulutus voidaan lukea. Kulutuksen mukaan laskuttamisessa potentiaalisena ongelmana ovat asiakkaat jotka eivät maksakaan jälkikäteen lähetettyä laskua. Tosin ei niitä todennäköisesti kovin montaa ole, jos lainkaan (tietysti voisi ottaa ennakkomaksun ja hyvittää käyttämättömän).

Vuokramökillä kaikki tekniset ongelmat ovat omistajan ongelmia.
 
Otanpa tästä kiinni kun olen miettimässä laturin laittamista omistamalleni vuokramökille. Olettaako sähköautoilija saavansa lataukset ilmaiseksi, vai onko valmis maksamaan niistä? Mallejahan on monia - kuuluu hintaan, veloitetaan kiinteä lisähinta per varaus, veloitetaan kiinteä lisähinta per päivä/viikko/tms., veloitetaan käytetty sähkö jne. Mikä on sähköautokansan oletus jos varaatte majoituksen jossa on latausmahdollisuus?
Jos ajatellaan että päivässä lataa vaikka 50 kWh niin se maksaa 10 €. Jos mökin vuokra on yli satasen päivä niin voi olla helpointa sisällyttää se mökin vuokraan. Minimissään tuohon riittää voimavirtatöpseli.
 
Miksi lataisi päivässä 50 kWh? Tietysti mökin ollessa tukikohta autoajelulle noin voisi olla. Muuten lataa lähinnä kerran tuon 50 kWh/vuokrauskerta, mikä lienee useita päiviä.
 
Kaikki hyviä kommentteja. Minulla ei ensinnäkään ole mitään käryä paljonko keskimääräinen sähköautoilija lataisi vuorokaudessa/viikossa. Itse ajattelin, että esim. viikon vuokrauksen aikana latausta voisi tulla vaikkapa 30€ edestä (tullaan melko tyhjällä akulla ja lähdetään täydellä + paikalliset liikkumiset). Sähkön lisäksi tietysti itse infrakin maksaa. Sukolatausta ei tietenkään voi estää, mutta täyssähkärin akku ei sillä hirveän nopeasti täyty. On helppo sanoa, että korottaa vaan vuokraa, mutta kaikki korotukset vähentävät aina kysyntää jossain - vaikka pienessäkin - määrin. Toki voidaan sitten keskustella, että pitäisikö kaikkien asioiden olla lisämaksullisia; mökillä on myös soutuvene, suppilaudat, polkupyörä jne jotka sisältyvät vuokraan. Nämä tietysti eroavat siinä, että niistä on vain hankintakulu, niiden käytöstä ei käytännössä tule muuttuvia kuluja.

Kaiken kaikkiaan sähköauton latauksen veloittamiseen ei ole yhtä selkeästi oikeaa tapaa, ja juuri siksi kysyinkin mielipiteitä. Kiitos niistä, saa kertoa lisää.
 
Joku flat rate voisi olla hyvä ratkaisu. Voimavirta lukon taakse, jos tulet sähköautolla, eka päivä kympin lisää, seuraavat 3 € päivä.
 
Kaiken kaikkiaan sähköauton latauksen veloittamiseen ei ole yhtä selkeästi oikeaa tapaa, ja juuri siksi kysyinkin mielipiteitä. Kiitos niistä, saa kertoa lisää.
Aloitat oikein kevyellä investoinnilla, älypistorasia seinään. Saa on kulutustiedot ja etähallinnan. Sähköautoilija arvostaa kun on edes jotain tarjolla.
 
Kaikki hyviä kommentteja. Minulla ei ensinnäkään ole mitään käryä paljonko keskimääräinen sähköautoilija lataisi vuorokaudessa/viikossa. Itse ajattelin, että esim. viikon vuokrauksen aikana latausta voisi tulla vaikkapa 30€ edestä (tullaan melko tyhjällä akulla ja lähdetään täydellä + paikalliset liikkumiset). Sähkön lisäksi tietysti itse infrakin maksaa. Sukolatausta ei tietenkään voi estää, mutta täyssähkärin akku ei sillä hirveän nopeasti täyty. On helppo sanoa, että korottaa vaan vuokraa, mutta kaikki korotukset vähentävät aina kysyntää jossain - vaikka pienessäkin - määrin. Toki voidaan sitten keskustella, että pitäisikö kaikkien asioiden olla lisämaksullisia; mökillä on myös soutuvene, suppilaudat, polkupyörä jne jotka sisältyvät vuokraan. Nämä tietysti eroavat siinä, että niistä on vain hankintakulu, niiden käytöstä ei käytännössä tule muuttuvia kuluja.

Kaiken kaikkiaan sähköauton latauksen veloittamiseen ei ole yhtä selkeästi oikeaa tapaa, ja juuri siksi kysyinkin mielipiteitä. Kiitos niistä, saa kertoa lisää.

Tuommoista ehdotti bottiäly:

1787915690638.webp

1787915845177.webp
 
OCPP on hyvä olla olemassa, mutta meikäläisen volyymeillä ei Virta/Plugit/Epassi tai muu vastaava liene järkevä. Toisen tekoälyn mukaan tulee järkeväksi kun lataustapahtumia alkaa olla >100 vuodessa. Mutta, jos jollain on oikeaa tietoa näistä (aloituskulu, kk-kulu ja provisio), niin saa ilman muuta kertoa.
 
OCPP on hyvä olla olemassa, mutta meikäläisen volyymeillä ei Virta/Plugit/Epassi tai muu vastaava liene järkevä.
Itse laittaisin ihan yksinkertaisen aseman ilman etäyhteyttä. Menee kyllä muuten TMA ikuiseksi. Meillä taloyhtiössä pitää hankkia juuri meidän palveluntarjoajan kanssa yhteensopiva OCPP, joka tarkoittaa, että latausasema valmiisiin kaapeleihin maksaa asennettuna 1700 €. Sitten on kuukausimaksu ja jotain ottavat välistä sähköstäkin. Ei siis mitään järkeä tuolla käytöllä.

Laita ilmaiseksi tarjolle ihan perus 11 kW asema. Ehkä lisää mökin kysyntää sen verran, että kulut kompensoituvat.
 
Esimerkiksi Teslan Wall Connector antaa tällaista dataa ulos Tesla-sovellukseen. TWC maksaa 541€ laitteena, siihen asennus päälle. Wifi pitää löytyä. Huono puoli tässä on se, että kuormanhallinta on erikseen ostettava osa, saatavuus voi olla vähän huonoa. Se on aika pakollinen, jos on sähkösauna ja/tai poreallas.

1787920407573.webp
 
Joku flat rate voisi olla hyvä ratkaisu. Voimavirta lukon taakse, jos tulet sähköautolla, eka päivä kympin lisää, seuraavat 3 € päivä.
Jos on olemassa voimavirtarasia seinässä, on aika yksinkertaista laittaa 11kW type2 latausasema tilalle johon vielä yhteys etänä.
Voi avata ja sulkea jos sillai haluaa toimia.
Monella ei voimavirtalatauslaitetta itsellä. Type2 useimmilla kulkee mukana.
 
TMA on vaikeasti arvioitava, koska se tosiaankin riippuu ihan siitä tuleeko laturin ansiosta varauksia ajalle joka olisi muuten jäänyt tyhjäksi, eikä tätä saa koskaan luotettavasti selville (vuokralaiselta voi tietysti kysyä vaikuttiko latausmahdollisuus päätökseen, mutta sitä, olisiko aika jäänyt muuten tyhjäksi ei saa koskaan tietää varmuudella). TMA on myös sikäli turha, että jossain vaiheessa varmaan tarvitsen latausasemaa tuolla itsekin (mökillä on myös omaa käyttöä), toki hankintaa voisi hyvin lykätä sinne asti. Zaptecin ja Go-e:n latureita olen toistaiseksi miettinyt. Ja kuormanhallinta on pakko olla.
 
Esim. Go-e latausasema ja kuormanhallinta. Siihen tagilla tunnistus/avaus. Annat tagin mukaan vuokraajalle jos maksaa jonkin ~10€ lisämaksun vuokrauksen yhteydessä. Ocpp noissa on myös joten mahdollista ottaa sekin myöhemmin käyttöön. Sovelluksessa näyttää olevan myös kWh raja, mutta en ole testannut miten se toimii
 
Viimeksi muokattu:
Tagi on sinänsä ihan toimiva idea, jota olen miettinyt itsekin. Sen voi laittaa erilliseen avainboksiin, jonka tunnuksen saa jos on ostanut latauksen.
 
Jos mökillä on latausmahdollisuus ja vaikka tarvetta ei olisikaan, niin eiköhän kaikki laita sitten jatkossa roikan kiinni jos se kuuluu hintaan. Itse olisin lisämaksun kannalla kuin sen että maksattaa lataukset myös muilla. Usein ei ole mikään välttämättömyys ladata autoa juuri silloin. Paljusta pyydetään myös erikseen raha ja jos ei pyydettäisi, niin veikkaan että puita kuluisi äkkiä 2x määrä...
 
Itsellä jäi kesällä Levin reissulla latauksen n.120kWh luokkaan, kun ei ollut kuin schuko lataus käytössä. Auton lataus kesti n.40h aina kerralla. Varmasti oltaisiin kierrelty enemmän ja tehty päiväretkiä sillä n.400km säteellä jos olisi ollut 11kW latausasema käytössä.

Mikä on aikataulu latausaseman hommaamiseen? Kohta tulee Shelly yhteensopiva kiinteä latausasema tarjolle, johon saa kuormanhallinnan helposti samalla Shelly 3EM palikalla kuin voi koko mökin kulutusta seurailla.
Tuossa on mahdollista että mökkiin laittaa latauskytkimen, vuokraajat jotka ovat ostaneet latauksen osaksi vuokraa voivat sillä aktivoida latausaseman automaattilatauksen, kun sen ohjauksen voi poistaa käytöstä muiden vuokralaisten ajalta. Eikä pelkoa että joku kadottaa rfid tagin tms tai unohtaa latauksen aktiiviseksi vuokrauksen jälkeen jne. Voihan siihen laittaa vielä että vuokralaiset voivat ostaa xx kWh kokoisen latauspaketin. Kun se ladattu menee asema säppiin.
Saat mökin kulutustiedot, kuormanhallinnat yms siinä kerralla.
 
Omassa casessä laite tulee ilman muuta olemaan etäyhteyden päässä ja se voidaan avata tai sulkea tarpeen mukaan ja kulutus voidaan lukea. Kulutuksen mukaan laskuttamisessa potentiaalisena ongelmana ovat asiakkaat jotka eivät maksakaan jälkikäteen lähetettyä laskua. Tosin ei niitä todennäköisesti kovin montaa ole, jos lainkaan (tietysti voisi ottaa ennakkomaksun ja hyvittää käyttämättömän).

Sellainen kevyt ratkaisu on mahdollinen että vuokraaja ostaa etukäteen haluamansa määrän kilowattitunteja jotka maksaa ennakoon. Latauslaite katkaisee sitten latauksen kun tuo määrä on tullut täyteen. Näin ei tarvitse jälkilaskuttaa, mutta toki voi hyvittää käyttämättömästä kapasiteetista jotain.
 
Voisiko jopa tehdä tukevasti voittoa, jos mainostaisi että sähköauton lataus kuuluu vuokraan?

Eli yksi ylimääräinen vuokraviikko tästä kattaisi hirmuisen määrän latausta. Mutta jos tulisikin 5 lisåviikkoa?
 
Vaikea sanoa liiketaloudellisesti parasta tapaa. Mökkivuokrauksessa riippuu varmaan paljon vakiasiakkaistakin, joita ei kannata menettää hinnannousun takia. Oma lähtökohta vaihtelevissa majoitustarpeissa on ollut yksi hinta ja yksi paketti. Maksu koirastakin on perusteltavissa, mutta silti se jotenkin tökkii, vaikka se olisi ihan muodollinen. Mieluummin menen toiseen vastaavaan paikkaan, vaikka maksaisi loppupeleissä enemmän, kuin ruksin eri optioita. Ei kaikille, mutta mulle erillismaksut tuntuvat rahastukselta eikä korvaukselta palvelusta.

Mikähän olisi latausmäärän keskiarvo per vrk? Ja ottaako moni nokkiinsa, jos tuntee maksavansa latausmahdollisuudesta polttiksen kanssa? Kuinka pitkälle tulevaisuuteen pitäisi katsoa, sähkisasiakkaat eivät ole vähenemään päin? Ei ole helppoa.
 
Eikai mökkeilijät mitään valtavia kilometrejä aja. Saapuessa mökille ehkä sen 50-60kWh voi vetää akkuun ja ennen lähtöä vaikka 100km ajot ja siihen riittää 15kWh.

Minua ainakin suuresti ärsyttää, jos mökkiä varatessa olisi hinnasto lisäpalveluista. Ottaisin toisen mökin.

- Rantasaunan käyttö 10€ per kerta
- Soutuveneen käyttö 5€ tunti
- Takkapuut osta huoltoasemalta itse
 
Riippuu myös onko kyse rinnekohteesta talvella jolloin autolla tullaan ja rinteiden läheisyydestä riippuen auto liikkuu vaan kaupassa, ruokailumatkalla ja sitten kotimatkalle.
Kesälläkin voi olla että kaikki lomailu kytkeytyy mökkiin ja mahdolliseen omaan rantaan.
Sitten taas tälläinen mökin pitäminen vaan tukikohtana ja päivät reissaillaan ympäristössä.
 
Meillä vuokratut mökit on ollut tukikohtia lyhyisiin pistoihin lähellä oleviin juttuihin.
Viimeksi mökki Tammisaaressa ja siitä kauimmainen hyökkäys oli Hanko (josta Bengtskär majakalle muttei sitä huomioida kun on merta pitkin matka) ja muuten nuohottiin Tammisaaren nurkkia.
Siinä ei paljon tarvi ladata, eikä kyllä mennyt paljon bensaakaan.
 
Olen huomannut, että vuokralaisten ajelut vaihtelevat kovasti. Yksi käy kerran viikossa lähikaupassa ja toinen on joka päivä jossain 100km päässä. Ei voi yleistää. Itseänikin pääsääntöisesti ärsyttää, jos joka asia on lisämaksullinen. Meillä tällä hetkellä joutuu maksamaan lisää liinavaatteista ja lemmikeistä. Lemmikeistäkin on yksi kiinteä siivouslisä per vuokraus, eikä per eläin per yö niin kuin esim. hotelleissa yleensä.
 
Kokkolan mies puhuu niin asiaa, että tämä video pitäisi toistaa sellaisenaan puol-9 uutisten tilalla.

Seinähullua menoa virkamiehiltä. Suomessa KAIKKI EU pölhöilyt tulkitaan aina tiukimman mahdollisen mukaan.

Pari viikkoa sitten hankkimani käytetty bensa-auto reilulla kymppitonnilla, 50tkm ajettu, automaatti vm -21 tuntuu yhä paremmalta asialta. Ajan sillä loppuelämäni, paljon halvemmalla kuin millään sähköautolla. :)
 
Tuo riippuu täysin ajosuoritteesta. Jos eläkeukkona autosi seisoo pihassa 99,5% ajasta eli ajoa tulee 1000-3000km vuodessa, ei ole merkitystä energian kulutuksella. Kaikki muu maksaa enemmän. Polttomoottori auto olisi käytettävä kerran vuodessa huollossa, no moni sähkiskin vaikka ei kaikki. Mutta jos loppuelämän autolla ajetaan 10-20tkm niin omalla sähköllä ladaten ei voi polttiksen ajot halvemmaksi.
 
Polttomoottori auto olisi käytettävä kerran vuodessa huollossa,
Öljyt voi vaihtaa itsekin, muutama kymppi siihen.

Itse ajelen nyt n. kymppitonnin vuodessa ja tulevaisuudessa vähemmän, bensaa noin satasella kuukaudessa (tämän hetken hinnoilla ehkä hieman yli)

Vaikka lataisin ihan kaiken ajosähkön paneeleista niin säästö olisi max tuon satasen kuulaudessa. Ei se oikein innosta ostamaan 40-50 tonnin sähköautoa pihaan arvoaan pudottamaan ihan vielä.
 
Jos polttiksen huolto sujuu muutamalla kympillä niin sähkiksen vielä halvempi.

Itse en ole omaani huoltanut kohta 5 vuoteen.

Tässä taas se sama että verrataan 10t€ polttista 40-50t€ sähköautoon.
 
Takaisin
Ylös Bottom