Keskustelua sähköautoista

katve

Aktiivinen jäsen
Puhelimessa on mahdollisuus käyttää magnetometriä. Se voi olla parempikin kuin kompassi tuohon hommaan.

Autossa olen huomannut sen näyttävän erilaisia lukemia kun kiihdyttää. Akun johdotuksista varmastikin syntyy jonkin sortin kenttiä kun ne johdot eivät mene rinnatusten.
Magneettikentästä oli joku mediahässäkkä tämän vuosituhannen aikana. Muistaakseni Volvo. Siinä ylittyi joku arvo kun johtosarja kabiinin sisällä magneettikenttää loi. Polttis oli tai ensimmäisiä hybridejä koska niin kauan aikaa.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kokemusta on laturin odottamisesta. Muinoin kun oli vain sen yksi laturi niin saattoi käydä niin että oli jatkettava matkaa seuravalle tai odotettava. Yleensä jatkoin seuraavalle. Kerran taisi odotella vartin tai sitä luokkaa.

Nykyisin autoja on paljon mutta latauspisteitä on myös usein paljon. Odottaa on pari kertaa joutunut ja se on ollut minuutin tai pari. Vaihtuvuus on nopeaa ja useat, itse mukaanlukien, lataa vain hetken aikaa että pääsee kotiin asti. Niillä hinnoilla ei muu kannata.
Onko noissa jotenkin osoitettu jonon paikka, ettei joku k*sipää puikahda ohi viime hetkellä, jos jonoa sinne tänne tms?
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Onko noissa jotenkin osoitettu jonon paikka, ettei joku k*sipää puikahda ohi viime hetkellä, jos jonoa sinne tänne tms?
Muistelen joskus jostain lukeneeni, että Teslalla olisi se oma appinsa, joka tukisi tätä jonotustakin Teslan omilla latureilla, ottaisi vastaan autot latureille siinä järjestyksessä kun ne on latauspaikalle saapuneet ja ilmottautuneet jonottajiksi. Jonon ohikaan ei juuri kiilailla, kun autoissa on ID:t ja siksi homma pysyisi kuulemma handussa.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Onko noissa jotenkin osoitettu jonon paikka, ettei joku k*sipää puikahda ohi viime hetkellä, jos jonoa sinne tänne tms?

Yhdellä asemalla olen nähnyt merkityn jonotusalueen. Muualla en ole nähnyt. Mutta ei ole ollut ongelmaakaan. Yleensä autoilijat jatkaa edelleen matkaansa, jos alue on liian täysi.
 
Esäätäjä

Vakionaama
Muistelen joskus jostain lukeneeni, että Teslalla olisi se oma appinsa, joka tukisi tätä jonotustakin Teslan omilla latureilla, ottaisi vastaan autot latureille siinä järjestyksessä kun ne on latauspaikalle saapuneet ja ilmottautuneet jonottajiksi. Jonon ohikaan ei juuri kiilailla, kun autoissa on ID:t ja siksi homma pysyisi kuulemma handussa.
Ei ainakaan teslan puhelinsovelluksessa ole mitään. Sen näkee onko montako vapaana.
 
HeTi

Aktiivinen jäsen
Jos Teslan latauskenttä alkaa täyttymään niin puhelimeen saattaa tulla ilmoitus jatkaa matkaa
jos akku alkaa olla täynnä. Lisäksi taisi olla uhkaus 1€ lisämaksusta.
Jonotus oli muistaakseni tulossa tuleviin versiohin, samoin latauspaikan 3D-visualisoini.
Live 3D laturi
 
Mikki

Hyperaktiivi
Latauspaikkojen määrä kasvaa aika varmasti edelleen. Nimittäin lataaja on asiakkaana todennäköisesti parempi kuin tankkaaja. Kun auto on latauksessa, ei asiakkaalla ole erityinen kiire, vaan on nimenomaan hetki aikaa haukata jotain.

Ei yrittäjä halua, että autollinen porukkaa ajaa seuraavalle asemalle, koska latauskenttä on täynnä.

Uskon että akuilla boostatut latauskentät yleistyy juuri tästä syystä.... Saa enemmän rinnakkaisia latauspaikkoja maltillisella liittymäkoolla. Ja säätömarkkinalle pääsyn.

Jonkun 150-250kW jos voi tarjota tehoa, ei kukaan aja ohi liian hitaan latauksen vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

jarkko_h

Aika usein näkyy että laturilla oleva istuu autossa kännykän kanssa. Tämmöinen ei ole kovin hyvä asiakas.

Jokaiseen pikalatukseen ei liity kampaviineri - onneksi.
 
Large

Aktiivinen jäsen
Omalla kohdalla pikalataus on useimmiten alle 10kWh niin siinä ehtii juuri vessassa käydä. Pitkällä matkalla toki pidemmät (+30min) lataukset ajoitetaan lounaan, tms. yhteyteen.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Aika usein näkyy että laturilla oleva istuu autossa kännykän kanssa. Tämmöinen ei ole kovin hyvä asiakas.

Pitkillä matkoilla käytän usein Lidlin latureita. Vaikka autossa tuleekin istuttua ja suunniteltua reittiä niin yleensä kaupassakin tulee käytyä samalla. Vaikka siellä autossa istuttaisiin niin saattaa silti olla eväät haettu asemalta.
 
Jule

Eikö ne liiterin laturit ole kaikki "hitaita" pikalatureita?
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Eikö ne liiterin laturit ole kaikki "hitaita" pikalatureita?

Minulle ne on nopeita. Vanha malli pääsi yleensä reiluun 40 kW tehoon mutta uudemmat tarjoaa heti yli 50 kW.

Auto parhaimmillaan imee vajaa 80 kW mutta se tapahtuu vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja hetkellisesti.

Laturit on yleensä vapaina ja hintakin edullisempi kuin esim. ABC:llä. Laturit on nykyisin myös usein vapaana toisin kuin silloin, kun ne olivat vielä ilmaisia.
 
On sitten ollut vanhoja mitä kokeillut, 44kW tulee tasaisesti alusta loppuun.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
On sitten ollut vanhoja mitä kokeillut, 44kW tulee tasaisesti alusta loppuun.

Tehon pitäisi hieman nousta loppua kohden kun akun jännite nousee. Tosin jos autossa on 800v akku niin silloin se pystyy ottamaan täyden tehon koko ajan.

Uudempia on harvassa ja sen tunnistaa siitä että siinä on kaksi CCS johtoa eli voi ladata kahta autoa samaan aikaan.

Lidlilläkin tekevät kenttien päivitystä. Huomasin juuri että Vapaalan Lidlissä tehtiin laajennusta. Vanhat laturit korvataan uusilla ja peruslatauspaikkojen tilalle tulee ilmeisesti myös pikalatureita. Siellä on hyvin tilaa latauspaikoille ja mitä olen aiemmin huomannut niin lataajia riittää hyvän sijainnin vuoksi.
 
Esäätäjä

Vakionaama
Pitkillä matkoilla käytän usein Lidlin latureita. Vaikka autossa tuleekin istuttua ja suunniteltua reittiä niin yleensä kaupassakin tulee käytyä samalla. Vaikka siellä autossa istuttaisiin niin saattaa silti olla eväät haettu asemalta.
Jyväskylässä myöhempään illalla, Keljon kauppoilla monta vaihtoehtoa, Lidl, Abc, K-lataus, Tesla...
Halvin oli tesla 19snt/kWh ja 250kW laturi, ei jaettu. Että ei aina kannata valita mielikuviensa mukaan laturia.
Tosin oma merkki, eli muunmerkkisellä olisi teslaltakin joutunut maksamaan saman kun Lidlin laturilta, teho toki 4X.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Lähtee vähän lipsumaan keskustelu latausverkosto ketjun puolelle. Mutta yleisesti voitaneen todeta että sähköautoilun esteenä ainakaan latausverkosto ei tunnu olevan.

Jos kotilataukseen on mahdollisuus, niin silloin varsinkin tuntuu mielestäni jopa järjettömältä ostaa uutta polttomoottori/hybridi autoa, jos samalla rahalla saa modernin sähköauton.

Esimerkiksi tuo aiemmin linkattu Youtube vertailu Toyota Corollan ja Model 3:n välillä oli mielestäni aika murskaava vanhalle polttomoottoritekniikalle. Aivan kuin eri vuosisadan autoja, vaikka hinta kaupassa on täsmälleen melkein sama.
 
nackerton

Vakionaama
Akkukemiat kyllä pystyisivät, mutta usein se maksimaalinen latausnopeus ei ole prioriteetti. Jo pelkkä siirtyminen LTO kennoon lisäisi latausnopeutta ihan hemmetisti, mutta muut asiat painavat paljon enemmän kuin pelkkä latausnopeus.

Maksaisi todennäköisesti aivan liikaa.. viime viikkoina Kiinassa julkaistut uudet LMFP-kennot varmaankin tuovat nopean latauksen tavallisten ihmisten hintaluokkaan.
 
korsteeni

Aktiivinen jäsen
....................................................

Esimerkiksi tuo aiemmin linkattu Youtube vertailu Toyota Corollan ja Model 3:n välillä oli mielestäni aika murskaava vanhalle polttomoottoritekniikalle. Aivan kuin eri vuosisadan autoja, vaikka hinta kaupassa on täsmälleen melkein sama.
se on todellisuus. vielä löytyy vanhoja urautuneita kuplassa eläviä änkyröitä jotka kiistävät kehityksen.
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Jos kotilataukseen on mahdollisuus, niin silloin varsinkin tuntuu mielestäni jopa järjettömältä ostaa uutta polttomoottori/hybridi autoa, jos samalla rahalla saa modernin sähköauton.
Niinpä niin "jos" saa. Meinaan me marginaaliset tavaratilaa, vetokykyä ja rangea tarttevat joudumme yhä laittamaan melkoisen pinkan sitä setelirahaa tiskiin päästäksemme edes lähelle sitä mitä em. vaatimukset täyttävästä polttiksesta pitää sitä kuvetta kaivaa. Toki aika korjaa tämänkin, mutta ihan vielä ei olla siellä. Toivottavasti nuo esim. CATL nyt julkistamat uudet akut tuovat sen ratkaisun tässä jo muutaman vuoden sisään, we'll see...
 
Heitäppä nyt malliksi uudesta polttiksesta, mitä tarkoitat? Katsoaan löytyykö sille kelvollista verrokkia sähkärinä. Toki jos ostaa 15 vuotta vanhan diesel-maasturin kymppitonnilla, niin sitten kyllä ei sähkäristä siihen hintaan löydy verrokkia.

Mutta josko rajataan nyt uuden auton ostoon.
 
Tämä on taittu muutamaan kertaan käydä läpi, HiTec:illa on tuo asuntovaunu, juu löytyy vaikka mitä 1600-1800kg vetopainolla ja kohtuu rangellakin, mutta siinä oli se yksi kulkine joka ei sovi mukaan kun käytännössä pakumalliseen ratkaisuun.
Eli haetaan Kia PV5, id Puzz tyylistä ratkaisua...
 
HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Heitäppä nyt malliksi uudesta polttiksesta, mitä tarkoitat? Katsoaan löytyykö sille kelvollista verrokkia sähkärinä.
No tuo tämänhetkinen 5-hlö disukkamme Citroën Berlingo XL -20 nyppii 1500kg as.vaunua. Tässä vaan sellainen pikku nyanssi, että tätä ei valmista enää polttiksena kuin Toyota Proace City Verso (43.151€), mutta senkin jatketut XL-koppaiset on nykyisin vain 7-paikkaisia automaatteja ja siten vetomassa meille riittämätön 1250kg. Ja siis tätä varsin lähelle pääsee jo Kia PV5 Passenger Earth 71kWh (45.990€), mutta tuonne ei allekirjoittanut mahdu kuskin jakkaralle sen polveen tökkivän suunnanvalitsimen vuoksi ja muutenkin range jää myös tuolla melko nirkoseksi eritoten as.vaunu perässä. Ja siinähän se tämän päivän patterivaihtoehtojen "tarjonta" sitten jo olikin. Esim. VW ID-Buzz kun pitäisi olla 4wd GTX, jotta siinäkään vetomassat riittäisi ja silloin se hintalappukin karkaa jo ihan totaalisesti 😒

Mutta siis kuten jo monasti olen sanonut, tuo on tilanne tänään ja muutaman vuoden päästä toivottavasti tarjontaakin on jo paremmin, ynnä meidänkin tilanne esim. tuon tilatarpeen suhteen lienee jo toinen tuon vimosenkin karvajalan vaihdettua hiippakuntaa. Nykyisin kun pitää saada koira ja emännän sähköinen inva-moppe kyytiin, niin se ei mihinkään farkkuun mene, ei ainakaan jos haluaa jonkun vielä istuvan takapenkilläkin.
 
Viimeksi muokattu:

Mikki

Hyperaktiivi
Niin... eli ei polttis-autonakaan enää taida löytyä järkevään hintaan sellaisia autoja mitä on haussa. Eikä sähköautona, eli taitaa vaihtoehtona olla vain vanha polttis.

Ei kuitenkaan toki ihan tavallinen tarve, että on vaunu perässä ja inva-moppe kyydissä. Tuohon kävisi parhaiten joku tila-autoksi muunneltu neliveveto pakettiauto diesel moottorilla. Mutta niissäkin on rajoituksensa... esim VW Caravelle nelivetonakin saa vetää vain 750kg jostain syystä.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Niin... eli ei polttis-autonakaan enää taida löytyä järkevään hintaan sellaisia autoja mitä on haussa. Eikä sähköautona, eli taitaa vaihtoehtona olla vain vanha polttis.
Ei, kyllä siitä on jo periaatepäätös tehty että tämä nykyinen polttis on se vimonen dinoliemillä liikkuva auto (prätkä jatkaa dinoliemisenä) tässä talossa ja se seuraava on 100% patteri. No onneksi nykyiselläkin viattomalla kiesillä pärjää, hyvin pelaa ja täyttää kaikki tarpeet, niin eihän tässä mikään kiirekään asian suhteen ole. Odotellaan ihan rauhassa sitä sopivaa, niinhän sitä tämänkin kanssa tehtiin kun vielä II-koppasessa ei vetomassat riittäneet, niin piti odotella tätä III-koppasta. That's life.
 
Pretor

Aktiivinen jäsen
Esim VW Caravelle nelivetonakin saa vetää vain 750kg jostain syystä.
Kyllä noilla saa vetää 2000-2500kg. Jarrutonta 750kg.
Niin... eli ei polttis-autonakaan enää taida löytyä järkevään hintaan sellaisia autoja mitä on haussa. Eikä sähköautona, eli taitaa vaihtoehtona olla vain vanha polttis.
Noi vetohommat on sellaisia, että ei tavallisella duunarilla ole muuta vaihtoehtoa, kuin ajaa sillä muutaman tonnin ikälopulla nelivetomaasturilla tms. Jopa pelkkä 750kg jarrutonkin tuottaa jonkinlaisia ongelmia tarjonnan suhteen.
Aletaan puhumaan jo kuusinumeroisista summista polttistenkin osalta.
Mulla on tarve vetää 2600kg pakettia ja se rajaa vielä enemmän tarjontaa. Sen takia pihassa seisoo 20v vanha diesel-maasturi 2800kg vetokyvyllä.
Tosin nyt se on poistettu liikenteestä enimmän aikaa, kun nurkka-ajo tapahtuu pienellä sähkiksellä.
.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Aika-ajoin, kun tätä ketjua lukee, tuntuu että voisi ostaa sähköauton.

Mutta se on sanottava, että reilumpia jätkiä on polttisketjussa, kun siellä avoimesti sanotaan vika-asiat, kuten viherhimmelit ja öljynlaimenemat ja muutkin, eikä pyritä kääntämään puhetta pois ongelmista.
 
pamppu

Kyl täälläkin muistaakseni aika laveasti on käsitelty sarjana rikkoutuvat laturit muutamissa merkeissä, huonosti lataavat ilman lämmitystä olevat mallit, surkealla softalla olevat vanhemmat VAG:t, lataushärdellit, lyhyet ranget kärryn vedossa ja mitä vielä. Mutta siltikin kokonaisuutena mullakin 4v/110000km kokemus on sellainen, että polttista ei tule enää taloon, viimeinenkin jäljellä oleva on lähtölaskennassa. Ei täällä kovin moni taida olla toiseen suuntaan menossa.
 
Tinkero

Aktiivinen jäsen
Aika-ajoin, kun tätä ketjua lukee, tuntuu että voisi ostaa sähköauton.

Mutta se on sanottava, että reilumpia jätkiä on polttisketjussa, kun siellä avoimesti sanotaan vika-asiat, kuten viherhimmelit ja öljynlaimenemat ja muutkin, eikä pyritä kääntämään puhetta pois ongelmista.
Johtuiskohan siitä kun ei niitä ongelmia juuri kellään toisin kuin polttiskuskit kuvittelee, että niitä on kaikilla. Olen myös huomaavinani, että polttisketjuissa keskustelu on asiallisempaa koska sieltä puuttuu tyystin sähköautoilijat vinoilemasta ja kertomasta epätotuuksia polttomoottoriautoista. Etenkin siinä ureaketjussa on asiallista keskustelua vaikka olisi potentiaalia homman lähteä käsistä. Sähköautoilijat ymmärtävät, että polttisautotkin toisinaan toimii.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Minä kyllä tulen kertomaan jos joku asia nyppii Teslassa ja sähköautoilussa.

Hyvää verrokkia saa kun tämä diesel Volvo on ollut oikein hyvä ja luotettava auto. 192 500km on mittarissa ja eipä ole mainittavaa vikaa ollut kertaakaan. Ei edes kusivatkaimessa.

Saa nähdä voiko sanoa samaa Teslasta, jota on kuvailtu loistavaksi softaksi, mihin on integroitu jonkinlainen auto 😂
 
pAy

Vähintään puolivuotta pitää ajaa ennen kuin voi sanoa mitään, muutos aina vie aikansa.
 
Saa nähdä voiko sanoa samaa Teslasta, jota on kuvailtu loistavaksi softaksi, mihin on integroitu jonkinlainen auto 😂
Jota on kutsuttu myös saippuakotelon näköiseksi tietokoneeksi, jossa on pyörät :p

Kaikella kunnioituksella täytyy sanoa, että Teslan ansiosta autoilu on sähköistynyt. Siitä hattu päästä :hattu:
 
Mikki

Hyperaktiivi
On Teslassa tietokoneen lisäksi muutakin hyvää. Moottorit on erittäin kestäviä ja akut on myös olleet kestäviä ja myös hinnaltaan kohtuullisia.

Teslan osat on muutenkin todella edullisia vrt. muiden merkkien hinnat.

Teslassa on sisäänrakennettu täysi diagnostiikka, mitä kuka vain saa käyttää ja täysin vapaat korjausohjeet ilmaiseksi.

Laakerit yms. on suoraan SKFn kuvastosta, eikä mitään räätälöityä sarjaa. Siksi Tesloja voi korjaa lähes kuin vanhoja polttiksia.

Ainoa missä Tesla on isommin kompastellut on lämpöpumppu. Mutta "Juniperin" osalta näyttää paremmalta senkin kanssa.

Ja kun Model Y ja 3 on myyty miljoonia, on vaihto-osaa tarjolla uskomattoman paljon muualtakin kuin Teslalta.
 
jarkko_h

Vakionaama
Heil Tesla on kyllä hintakilpailukykyinen. Toki muut ovat kuronneet eroa reilusti. En pidä esim. Subarun/Toyotan farmari sähköautoja kalliina. Toki range pienehkö, mutta isohkot tilat ja maavara niitä tarvitseville.

Alkaa sähköautoissa olla valinnanvaraa.

Meilläkin seuraava on sähkökippo. Ei missään nimessä tarjoa polttiksen vapautta ja nykyisen auton todella hidast arvonalenemaa, mutta meidän nurkka-ajopainotteisessa ajossa järkevämpi.
 
Back
Ylös Bottom