Olkiluoto 3:n polttoaine on Olkiluodossa

Tila
Keskustelu on suljettu.

Seppaant

Aktiivinen jäsen
Ilmeisesti jokin primääripuolen venttiili, minkä vika voi näkyä vasta kun laitosta käynnistetään ja sijaitsee sellaisessa paikassa missä sen korjaus vaatii kylmän seisokin.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Taitaa se tänä talvena vielä käynnistyä vaikka kuinka joku yrittäisi pitkittää
Oletko varma? Maaliskuu on jo kevättä eli reilun viikon lisäviive vie jo kevään puolelle.

Kunhan nyt edes ensi talven kävisi. Muulla ei enää juuri ole väliä. Tai voihan silloinkin olla hiukan niukkuutta, kun muut ydinvoimalat ovat vuosihuollossa.
 

staari

Aktiivinen jäsen
Että näin..

d1f2ebacf2d1a9a3.jpg
 

pökö

Hyperaktiivi
TVO voisi julkistaa vaikka kahden kuukauden päähän käynnistysyritykset kun aikomus on kahden viikon päästä ja lykätä sitä aina vähintään 2 kk jos ei onnistu. Muuten ei väliä mutta pysyisi kansa rauhallisempana.
 

HelaKammo

Vakionaama
Ehkä vielä yllättää, että ei tarvita lisätutkimusta tai mitä lie, ja laittavat myllyn käyntiin vähän etuajassa? On tämä jo erikoista touhua, kun koneet käyneet jo kertaalleen kuukausia.

Se mikä tässä ontuu on tiedottaminen, pahasti, kerrotaan jotain ihan tipoittain, saatetaan olla kuukausikin hiljaa. Osa asioista kerrotaan, mutta vasta kun on ikään kuin pakko, kuten syöttövesipumpuista.
 

maanma

Vakionaama
Ei voi koska käyttöönottotiimi bookattaisiin silloin Flamanvilleen tai Hinkley pointtiin vielä tiiviimmin.

Ranskassa isot paineet ydinvoiman kuntoon saamiseksi.
 

Sammypiru

Vakionaama
Näiden lykkäämisuutisten lukemiseen pitää jo oikein keskittyä kun vanha lykkäysuutinen ei ehdi uutisvirrassa vajoamaan alas ennen kuin jo uutta lykkäysuutista tulee tilalle. Vähän niinkuin nuorena ajokorttilaisena vein äidiltäni lainaamaa autoa peltikorjaamolle ja siellä sanoivat "Ei tainnut vanha maali ehtiä kuivumaan kun taas tuodaan autoa oikaistavaksi" (Olipas paska vertaus, mutta vertaus kuitenkin :rolleyes:)
 

Lappanen

Vakionaama
Kaippa siellä sitten halutaan kaikki tiptop ennen laitoksen lopullista luovuttamista tilaajalle (joka lienee sillä hetkellä, kun "säännöllinen sähköntuotanto" alkaa?). Varmaan kaikkien osapuolten etu kuitenkin ettei jää mitään vikoja, oli ne tiedossa tai ei, valmiiseen laitokseen joka taas voisi aiheuttaa kesken käytön turhia katkoksia ja kysymyksiä korvausvastuusta kun ne voi nyt etukäteen estää. Aika pikkuvioilta vaikuttaa nyt enää tässä vaiheesa ja helppo varmasti nyt korjata kun laitos ollut pitkään seisokissa.
 

VesA

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
TVO voisi julkistaa vaikka kahden kuukauden päähän käynnistysyritykset kun aikomus on kahden viikon päästä ja lykätä sitä aina vähintään 2 kk jos ei onnistu. Muuten ei väliä mutta pysyisi kansa rauhallisempana.
Eikai TVO saa julkistaa vielä yhtään mitään omin luvin, voimala on toistaiseksi patonkiveikkojen ja Siemensin eikä TVO:lla ole sanaa näihin aikatauluihin kun vastuu on muualla.
 

kotte

Hyperaktiivi
Eikai TVO saa julkistaa vielä yhtään mitään omin luvin, voimala on toistaiseksi patonkiveikkojen ja Siemensin eikä TVO:lla ole sanaa näihin aikatauluihin kun vastuu on muualla.
Sanoisin vielä jyrkemmin, että eivät sentään ole ole niin tyhmiä ja edesvastuuttomia, että sooloilisivat minkään aikataulun tai lausunnon osalta pilkunkaan verran ennen kuin sovitut vastaanottokokeet on avaimet käteen -periaatteella ja sovitulla hinnalla tilatun laitoksen osalta yhteisesti hyväksytyllä pöytäkirjalla todettu tulleen täytetyiksi.
 

Harrastelija

Vakionaama
Eiköhän se ole että ostaja korjauttaa kaikki pienetkin ongelmat myyjällä ennen kuin vastaanottaa laitoksen. Turha itselle ottaa kustannuksia ja vastuuta korjauksista nyt kun ne saa vielä teetettyä ”muiden piikkiin”.
Sitten luovutuksen jälkeen laitos toivon mukaan toimii ongelmitta seuraavaan suunniteltuun huoltoon asti.
 

harb

Aktiivinen jäsen
Mä olettaisin että:
- TVO tiedottaa sen mukaan mitä tietoa Arevalta saa
- Areva tiedottaa kun he ovat johonkin uuteen johtopäätelmään tulleet
- STUK ohjeistaa TVO:aa tulosten pohjalta, joka puolestaan ohjeistaa Arevaa

TVO:lla on taas tiedotusvelvollisuus Nordpoolin suuntaan, jotta muut toimijat tietävät että miten verkkoon suunnitellaan sähköä tuotettavan.

Tää sitten johtaa luonnollisesti kaikkeen ennakoinnin puutteeseen viestinnässä ja toistuviin myöhästymisiin. Eli näyttää tosi surkealta projektinhallinnalta ulospäin.
 

Jock

Jäsen
Hyvä kuitenkin, etteivät väkisin yritä käyntiin, vaikka paineet ovat kovat. Ilmeisesti vika on yhdessä kolmesta paineistimen varoventtiilissä, jotka aukeavat sekvenssissä paineen noustessa yli sallitun. Paineistin on kuumaan haaraan kytketty säiliö, jonka yläosassa on höyrypatja. Normaalisti paine säädetään ruiskuttamalla vettä kylmästä haarasta höyrytilaan tai lämmittämällä sähkövastuksilla säiliön vettä, jos halutaan nostaa painetta. Siellä on lisäksi kaksi tai kolme paineenalennusventtiiliä, jotka alentavat painetta tarvittaessa.

Three Mile Islandin ydinvoimaonnettomuus muuten sai alkunsa paineistimen vuotavasta paineenalennusventtilistä. Ongelma ei olisi ollut kovin iso, ellei valvomossa olisi ollut amerikkalaista idiootteja, jotka sulkivat manuaalisesti lisävesipumpun, joka käynnistyi automaattisesti. Kun vielä käsite " kylläinen vesi" oli tuntematon näille sankareille, niin loppu onkin sitten historiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Jule

Vakionaama
"Laitosyksikön käynnistyminen siirtyy tämän hetkisen arvion mukaan maaliskuun . Sähköntuotanto jatkuu 3.3.2023. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa 4.4.2023."
Hemmetti kun luin tuota tvo:n sivua, niin latasi jostain välimuistista päivän vanhan version, niin oli jo vanhat päivitetyt aikataulut. :D
 

jmaja

Hyperaktiivi
Piti oikein tarkistaa, joo, maaliskuu on kevättä jo.
Nyt on sitten varmaa, ettei käynnisty tänä talvena. Sellaista tahtia on tullut viivästyksiä, että mahtaako käynnistyä maaliskuussakaan.

Käynnistysaika karkaa. Välillä oltiin jo parin päivän päässä ja nyt kaksi viikkoa, joiden aikana tullee taas lisäviiväatyksiä.
 

Esäätäjä

Vakionaama
Arvaus Juhannusaatoksi: säätiedotus lupailee aurinkoista ja lämmintä etelänpuoleista tuulta. Paneelit tuottaa melkein 100% teholla ja tuulivoimaakin tulee runsaasti, samalla Tvo tiedottaa että OL3 käynnistyy ja saavuttaa parissa päivässä täyden 1600MW tehon. Samalla kyllä sähköpörssissä hinta on jo päivisin valmiiksi negatiivinen...
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Erotettu tuulivoimaan liittynyt keskustelu omaksi aloitukseksi
 
Viimeksi muokattu:

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

hamu

Jäsen
Ei voi muuta enää sanoa kuin, että hölmöläisten hommaa.

Alkaa jo mietityttämään suunnittelu ja materiaalivalinnat siinä määrin, että onko laitos turvallinen vaikka katson asiaa Tserenkovin säteilyn sinisin silmin.
 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
"Laitosyksikön käynnistyminen siirtyy tämänhetkisen arvion mukaan maaliskuun puoleen väliin. Sähköntuotanto jatkuu 13.3.2023. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa 15.4.2023."
Laittasivat heti suoraan aikaa riittävästi... Ennakkoon käynnistyminen olisi positiivinen asia sitten.
Kunhan nyt ensi syksystä eteenpäin edes kävisi.
 

kaihakki

Vakionaama
Voi hyvin olla, että todellisuudessa on suuriakin ongelmia, joita ei haluta julkistaa. Sen sijaan ilmoitetaan syyksi joitain turhankin simppeleitä syitä. Joku varoventtiiliongelma on liian simppeli selitys tämän tapaisessa laitoksessa. Valehtelu on nykyaikaa.
 

HelaKammo

Vakionaama
Äh, vuosikymmenen huoltamatta ollut laitos, kun huomio miten käytönaikaan revsioissa huolletaan, niin onko enää edes ihme.

Niinhän sitä sanotaan, että ydinvoimalaitokset tykkää, kun niitä ajetaan?
 

kotte

Hyperaktiivi
Äh, vuosikymmenen huoltamatta ollut laitos, kun huomio miten käytönaikaan revsioissa huolletaan, niin onko enää edes ihme.

Niinhän sitä sanotaan, että ydinvoimalaitokset tykkää, kun niitä ajetaan?
Noin kauan käytössä olleeseen laitokseen (vs. koipussissa pitoon saman ajan) olisi vastaavia vikoja tullut jo useampiakin. On oikeastaan hyvinkin järkevää vaihtaa kaikki epäilyksenalaiset osat etenkin priimääripiiristä, kun aihetta on ilmennyt, koska primääripiirin jäähdyttely on hidas toimenpide ja korjaukset vaikeita säteilyrasituksen takia.
 

kkk

Aktiivinen jäsen
"Olkiluoto 3:n rakennustyöt alkoivat elokuussa 2005. Siis 18 vuotta sitten.
..Maailman toiseksi myydyin puhelin, Nokia 1110, julkaistiin vuonna 2005. Mustavalkonäytöllä varustettu puhelin tarjosi matopelin lisäksi käyttäjälleen taskulampun puhelimessa. Vuonna 2006 julkaistu 1110i sai huiman ominaisuuden: puhelimeen lisättiin sekuntikello."

 

Magirus

Jäsen
"Olkiluoto 3:n rakennustyöt alkoivat elokuussa 2005. Siis 18 vuotta sitten.
..Maailman toiseksi myydyin puhelin, Nokia 1110, julkaistiin vuonna 2005. Mustavalkonäytöllä varustettu puhelin tarjosi matopelin lisäksi käyttäjälleen taskulampun puhelimessa. Vuonna 2006 julkaistu 1110i sai huiman ominaisuuden: puhelimeen lisättiin sekuntikello."

[offtopic]
No mitä nyt vittua. On taas jutun kirjoittaja keksinyt kieroutuneella tavalla harhauttaa lukijaa ”2005 julkaistulla mustavalkonäytöllä varustetulla Nokian luurilla”. Saa mielikuvan, että gsm-puhelin oli vasta tullut markkinoille, kun Olkiluotoa alettiin rakennella. Todellisuudessa värinäytöllisillä ja kameroilla varustettuja puhelimia oli ollut markkinoilla jo hyvän tovin tuohon aikaan.
[/offtopic]

Mutta joo, ei muuta sitä faktaa, että projekti kusee ja käyttöönotto viivästyy viivästymistään. Voi sitä ilon ja onnen päivää kun tuo laitos siirtyy kaupalliseen tuotantoon (ainakin hetkeksi, kunnes on taas jokin paikka rempallaan).
 

tuna

Vakionaama
Hirveästi ei ole täällä päin puhuttu amerikkalaisten ensimmäisestä voimalasta sitten kylmän sodan. Piti olla toiminnassa 2016, mutta projektinhallinta kusee, rakentamisessa laatuongelmia ja kun viimein on ajamaan päästy niin putket värisee... Hintaa kahdelle uudelle reaktorille on kertynyt jo 34 miljardia.

 

kotte

Hyperaktiivi
Piti olla toiminnassa 2016, mutta projektinhallinta kusee, rakentamisessa laatuongelmia ja kun viimein on ajamaan päästy niin putket värisee... Hintaa kahdelle uudelle reaktorille on kertynyt jo 34 miljardia.
Westinghouse taitaa olla toimittajana. Puolalaisille nuo lienevät onnistuneet äskettäin alustavasti kauppaamaan uusia projekteja. Saa nähdä, tuleeko noista laitoksista joskus valmista ja milloin.
 

tet

Hyperaktiivi
Hirveästi ei ole täällä päin puhuttu amerikkalaisten ensimmäisestä voimalasta sitten kylmän sodan. Piti olla toiminnassa 2016, mutta projektinhallinta kusee, rakentamisessa laatuongelmia ja kun viimein on ajamaan päästy niin putket värisee... Hintaa kahdelle uudelle reaktorille on kertynyt jo 34 miljardia.
No tuo sentään etenee. Etelä-Carolinaan oli tulossa myös kaksi samanlaista, rakennustyö alkoi 2013 ja päättyi 2017 - keskeneräisenä. Siellä se työmaa nyt seisoo pölyä keräämässä.

 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom