Pieniä kysymyksiä rakentamisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Espejot
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tässä on uusi innovaatio eristämiseen. Popcorn... ja oikeasti tuotteistettu jo myyntiin. Ainoa vaan että riittääkö mikään määrä hiirenloukkuja pitämään niitä popsimasta eristeitä poskiinsa. :)

Ei jää hiirille kuin muruset kun raksamiehet ehtii ensin.
 
PIR-levy ainakin maistui sellaiselle hauskalle pihtihäntäiselle. Oli nakerrellut oikein ison kolon. Jätin sille reilun palan kyseisestä levystä ettei tule nälkä kun on kerran makuun päässyt.

Talitinteille maistui sekä PIR-levy että kivivilla, mutta ekolooginen Hunton Nativo ei kelvannut sitten pätkääkään.
 
Tuohon aiemaan vielä (30mm PIR - puu - 100mm PIR), pikaisesti laskeskeltuna ei kai kastepisteen pitäisi missään tilanteessa syntyä tuohon puuhun. Eri asia jos rakenne olisi niin päin että 100mm eristettä olisi sisäpuolella ja 30mm ulkopuolella.

Jos sisäilmaa falskaa sisemmästä höyrytiiviistä materiaalista, kastepiste ei kuitenkaan pääse syntymään kun höyrytiiviiden materiaalien välinen alue on lämmin. Kai "tuplahöyrynsululla" yleensä tarkoitetaan sitä, että kastepisteen (pahimman mahdollisen tilanteen mukaan laskettuna) kylmemmällä puolella on toinen höyrynsulku? Tällöin varsinainen virhe on se höyrynsulku väärässä paikassa.

Ymmärrän tosin kyllä että puun jemmaaminen muovin sisään joka puolelta ei sitten todellakaan kuivu jos jostain ulkoisesta lähteestä (esim. rakennusaikainen kosteus) sinne päätyy vettä kuitenkin. Ja homehtuuhan pullatkin muovipussissa, mutta pöydällä kuivuvat vain. Toisaalta, kuivatut sienet pysyvät kuivina nimenomaan muovipussissa mutta eivät säily avoimena.
 
Paljonko on riittävä neliöteho kylpyhuoneen lattialämmitykseen kesäkäytössä? Kysymys liittyy tulevaan kh-remonttiin. Lattiaan on tulossa vesikiertoinen lämmitys sekä sähkökaapeli kesäkäyttöä varten ja juurikin tästä kesäkäytöstä on kyse. Eristevahvuus tulee olemaan tämän päivän vaatimusten mukainen (200 mm?). Löysin halvalla yhden lämmityskaapelin, jolla pääsisi 66 W/m2 tehoon, riittääkö?
 
Millä koneella saa parhaiten hiottua lattiavalun pinnasta betoniliiman pois? Betoni on jo kuivunut kunnolla ja tarkoitus samalla oikoa pienet heitot. Noin 100m2 ala työstettävänä. Riittääkö lattiahiomakone 400mm hiomapaperilla? Mikä karkeus olisi sopiva kyseiseen hommaan?
 
Konevuokraamosta saa oikean värkin. Ja 16 karkeus paperiin tai sitten jos kaikki pitää saada pois niin melkein timanttihommia.
 
Cramolta on tarkoitus kone hakea, kysymys vaan oli, että riittääkö tuommoinen kone? Tuohon saa myös kuparilaikan kiinni, kannattaako semmoinen ottaa mukaan? Oli siellä 3-vaihe timanttikonekin, mutta onko liian järeä kone tuohon hommaan?
 
Ihan vaan teoreettisellä tasolla kun olen joskus pohtinut: kuinka kauan kestää, että uudehko muovisellä höyrynsululla varustettu talo menee pilalle talviaikaan ilman toimivaa ilmanvaihtoa? Ei kai sentäs ihan heti tai edes viikoissa? Kesällä ongelmia lienee tiedossa vähemmän.

Miten itse toimisette, jos iv-kone menisi ihan mykäksi? Poisto tukkoon, ikkunat raolleen ja liesituuletin hommiin satunnaisesti eli ns. manuaalisesti ilma vaihtumaan.
 
Ei satu talossa olemaan tulisijaa?
 
Juu, on meillä. Tosin kysymys oli enemmän teoreettisella tasolla vaikka on sitä tullut omalta osinkin pohdittua mitä tekisi tuossa tilanteessa. Kannattaisi pitää tulia vai ja piippuefektillä vaihtaa ilmaa?
Tulta pitää sen verran että piippu pysyy lämpimänä, saa pidettyä ylipaineen pois ja ehkä ottaisin suoraan iv-koneelta tuloilman
 
Juu, on meillä. Tosin kysymys oli enemmän teoreettisella tasolla vaikka on sitä tullut omalta osinkin pohdittua mitä tekisi tuossa tilanteessa. Kannattaisi pitää tulia vai ja piippuefektillä vaihtaa ilmaa?
Olen nähnyt kun nuukuuttaan sammutettu iv.....tämän vuoksi jouduttu vaihtamaan yläkerran mdf-panelit kun huonosti tehdyn läpiviennin kohdalta kosteudesta muodostunut jää suli kun ilmat lauhtui
 
Kaveri pitää iIV:tä päällä vain suihkussa käydessään. On vain poisto. Oli sillä ILP joka hajos ja totes että ei säästä tarpeeksi... pinkka on kunossa. Astian pesukoneen jätti uusimatta. Luonnontieteissä tosi fiksu kaveri. Pehmeät tieteet on kuulemma huuhaate ja niin poispäin.... että meissä asustelee kumallisia bergeritä.
 
Yks vanha työkaveri sammutti öljypolttimen työpäivän ajaksi ja löi päälle kun tuli töistä.. kesät talvet siis. Olis saanu vähän jäätyä niin olis varmaan loppunut touhut.
Sammuttikohan myös lämmityskierron pumpun? Ehkä työkaverilla oli sähkövastus varalla jossain 20 C kieppeillä. ;)
 
En muista, tästä on aikaa jo tovi ja en tiä, tekeekö vielä moista. En usko kyllä että mitään vastuksia oli, mutta en tiedä varmaksi.

Ihan hyvin on voinut sammuksissa, oli sen verran hämärää touhut kaverilla. :)

Edit. Mun mielestä haki viä aina jakajalta 20l kerrallaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
Olisi tuossa tarjolla tutulta läjä Paroc sht 10 kivivilla "purua" 18kg säkeissä. Tulisiko mieleen mitään riskejä jos tyhjäisi nuo ekovillan päälle yläpohjassa?

Ilmaiseksi jos saa...
 
Ihan vaan teoreettisellä tasolla kun olen joskus pohtinut: kuinka kauan kestää, että uudehko muovisellä höyrynsululla varustettu talo menee pilalle talviaikaan ilman toimivaa ilmanvaihtoa? Ei kai sentäs ihan heti tai edes viikoissa? Kesällä ongelmia lienee tiedossa vähemmän.

Miten itse toimisette, jos iv-kone menisi ihan mykäksi? Poisto tukkoon, ikkunat raolleen ja liesituuletin hommiin satunnaisesti eli ns. manuaalisesti ilma vaihtumaan.
Eräs iäkäs pariskunta sai 70-luvun valesokkelitalon näkyvään homeeseen muutaman vuoden aikana, kun asuivat Espanjassa talvet ja säästön vuoksi kytkivät lämmityksen pois päältä talviksi.
Talo nyt purkukunnossa. En tiedä miten uudella talolla kävisi.

IV koneissa yleensä on painovoimalla toimivat sulkupellit jotka toimivat kun häiriö tai sähkökatko.
 
Ei näissä uusissa Valloxeissa taida enää noita olla. Eiköhän se vikaantumisen seurauksena olisi tukittava itse koneen sisältä ainakin poistokanava. Ehkä tulokanava voisi jäädäkin auki.
 
Olisi tuossa tarjolla tutulta läjä Paroc sht 10 kivivilla "purua" 18kg säkeissä. Tulisiko mieleen mitään riskejä jos tyhjäisi nuo ekovillan päälle yläpohjassa?

Ilmaiseksi jos saa...
Sinne vaan, mitään kosteuteen tai muuhunkaan liittyvää rakennusfysiikan riskiä sekoittamisesta ei ole.
Noita voi sekoitella miten päin tahansa, noin päin ehkä jopa parempi koska tuo on kevyempää niin litistää ekovillaa vähemmän kuin jos olisi ekovilla päällä.
 
Uskaltaisitteko käyttää hengittävää aluskatetta/tuulensuojakangasta valusuojakankaana? Siis erottamaan betoniliejun valumisen isodrän-tyyppisen eristeen sekaan. Äkkiseltään ajateltuna niillä on ihan samat ominaisuudet. Edellistä vaan löytyy ylijäämänä helposti ja jälkimmäistä ei.
 
Jonkinlainen testi pitäisi tehdä. Aluskatteita on monenlaatuisia, joku voi toimiakin ja joku vuotaa kuin seula. Noloahan tuolla olisi pilata kalliit isodrän-tyyppiset kamat.
 
Yleisesti noista aluskatteesta sanotaan että pitävät veden, mutta ovat hengittäviä. Kyllä väittäisin että se pitää silloin myös kaikki kiintoaineet. Toki sen voisi testata.
 
Niinhän niiden pitäisi pitää. Itsekin uskoisin myös että toimisivat valussa riittävän hyvin mutta ei voi tietää. Luulisin että isodränkin toimisi sitä paremmin mitä puhtaampana pysyy. Jos betoniliejua kuitenkin paineistuu kankaasta läpi ja sotkee dränit niin olisihan se harmi, muutaman dollarin tähden.

Minkälainen valu olisi siis kyseessä?
 
Ihan kylpyhuoneen lattiavalu 80-luvun taloon. Kaikki on suunnitteluasteella vielä. "Ongelma" lähinnä juuri se, että noita kankaita myydään 150 m2 erissä ja tarve on 10 m2.
Niin pieni valu että taidat myllätä tuon määrän itse. Tarkoittaa että helppo testata jollain puolen neliön alalla paljonko rätistä valuu läpi, sittenhän sen tietää. Jos valuu kauheasti niin laita rätti tuplana, selvästikin se hengittää riittävästi. Tietysti teet hyvän maakostean betonin joka tapauksessa eikä mitään ylivetistä liejua.

Jos otat autolla betonia niin laita yksi rätti ja betoniksi s2 notkeus, siitä ei paljoa kerkeä karkaamaan jos rätti on vähänkään oikeasti tarkoitettu rakentamiseen. S2 on lattiaan vähän työläämpi hierrellä mutta tuommoisen 10m2 vetää kyllä kuka tahansa jos on ikinä valutöitä edes nähnyt.

Tarkista kuitenkin että oli se rätti mitä tahansa niin on muovista, poly-jotain. Ettei vahingossakaan tule asennettua mitään maatuvaa kuitukangasta sinne mätänemään.
 
Ok. Kiitoksia vinkeistä. Pitää perehtyä. Toki sinne voi laittaa sitä oikeaakin valukangasta, jos jostain sattuu sopiva pala löytymään.
 
Uskaltaisitteko käyttää hengittävää aluskatetta/tuulensuojakangasta valusuojakankaana? Siis erottamaan betoniliejun valumisen isodrän-tyyppisen eristeen sekaan. Äkkiseltään ajateltuna niillä on ihan samat ominaisuudet. Edellistä vaan löytyy ylijäämänä helposti ja jälkimmäistä ei.
Tokmannilla on eri laatuja "maanrakennus kankaita" alkaen muutaman neliön pakkauksista ja hinta ei päätä huimaa.
 
Miten määritetään lattiaeristeen sallittu painuma? Kaikista eristeistä löytyy puristuslujuuksia, on pitkä ja lyhytaikaisia, painumia prosentteina jne. Mikä on sallittu arvo?
 
En miettisi asiaa noin päin, vaan että mikä on paras eriste mihin on varaa investoida. Tuo paikka on melkein pahin mahdollinen jos tulee valittua hinta edellä just riittävä ja se ei olekkaan sitä.

Suoraan kysymykseen en osaa vastata muttta lattia EPSllä 200mm max. Ja XPS eristeillä 300mm taitaa olla aika maksimit.
 
Itse oon vähän eri linjoilla. Tykkäisin hahmotella ainakin suuruusluokkia mistä puhutaan ja tehdä valinnan sillä perusteella että ollaan riittävästi varmalla puolella.
Suoraan kysymykseen en osaa vastata muttta lattia EPSllä 200mm max. Ja XPS eristeillä 300mm taitaa olla aika maksimit.
Niin millä niistä? Kumpaakin löytyy pehmeästä kovaan aina XPS:n ratakiskojen alle sopivaan...
 
Miten määritetään lattiaeristeen sallittu painuma? Kaikista eristeistä löytyy puristuslujuuksia, on pitkä ja lyhytaikaisia, painumia prosentteina jne. Mikä on sallittu arvo?

Kuvittelen että menee rakennuksen käyttöluokan yms mukaan…joku 0,5% on ilmeisen hyvä suunnitteluarvo
 
Takaisin
Ylös Bottom