Moi! Täällä taas uusi käyttäjä aivan hukassa Nilanin asetusten kanssa. Tällä hetkellä mennään joillain asentajan jäljiltä olevien asetusten ja Nilanin suositusasetusten kombolla. Nilanilta kyseltiin asetuksia sen jälkeen kun heinäkuussa meni yli 1000kWh sähköä, kun ei tajuttu pitää kulutusta silmällä (maalämpöä käyttäneestä taloyhtiöstä muuttaneina..).
Meillä siis v. 2022 valmistunut 90-neliöinen puurakenteisen paritalon puolikas Länsi-Uudellamaalla. Sähkönkulutus oli elo-syyskuussa aika tasaiset 711-715kWh/kk, sauna lämmennyt maksimissaan kerran viikossa. Tuo kulutus tuntuu tosi korkealta siihen nähden että meitä asuu taloudessa vain 2 aikuista ja vedenkäyttö on todella maltillista. Nyt lokakuussa tähän päivään mennessä kulutus 725kWh.
Huoneissa meillä on termarien lämpötilapyyntinä 19,5-20C vähän huoneesta riippuen. Märkätiloissa ei ole omaa termostaattia ja suihkussa onkin kieltämättä hieman viileää noin 18 asteessa.
Nilan EC9:n lisäksi meillä on ILP hoitamassa kesällä viilennystä ja nyt ollaan myös autettu sillä lämmitystä kun tuntuu että Nilan ei osaa lämmittää muuten kuin sähköllä.
Yksi Nilanissa ihmetyttävä seikka on ulkolämpötilan lukema. Ulkolämpötila-anturi oli asentajan toimesta laitettu raitisilmaputkeen (luulisin..), ja eilen illalla kun ulkona oli todellisuudessa 1,5 astetta lämmintä, Nilanin näytön mukaan ulkolämpötila oli 18 astetta. Otettiin se anturi eilen itse ulos ja nyt Nilan näyttää todellista ulkolämpötilaa. Tuloilman lämpötila oli tänä aamuna 9,8-asteista (ulkona 7,4). Missähän tuon anturin kuuluisi oikeasti olla?
Kaiken kaikkiaan tuntuu hullulta että laite työntää sisälle noin kylmää ilmaa ja samalla huoneita lämmitetään lattialämmityksellä jotta saavutetaan edes tuo mielestäni melko kohtuullinen lämpötilapyynti.
Ollaan tätä foorumia lueskeltu hyvä tovi, mutta ei joko olla osattu soveltaa tai onnistuttu löytämään sellaista ratkaisua, joka meillä auttaisi tähän kulutukseen.
Miten nämä asetukset saisi kuntoon ja Nilanin toimimaan niin kuin sen pitäisi? Kaikki vinkit olisivat tervetulleita. Alla tiedot asetuksista.
Toimintatila: Lämpö
Näytön data
Nykytila: standby
T1 ulkoilma: 8,7C
T2 tulo puh: 9,8C
T5 lauhdutin: 7,9C
T6 höyrystin: 16,5C
T10 poistoilma: 19,8C
T11 vesi ylä: 62,4C
T12 vesi ala: 59,3C
T14 menovesi: 21,9C
Ilmankosteus: 36%
Tulopuhallin 1
Poistopuhallin 2
Keskuslämmitys
Toiminta: käyräohjaus
Meno min: 21C
Meno max: 35C
Käyrä: 1
Siirtymä -2
Kiertovesipumppu: säästö
Lämminvesi
Veden lämpötila: 50C
Prioriteetti: Vesi
Viilennys
Viilen. asetus: off
Puhallus iso: off
Kosteus
Puhallus pieni: off
Pieni kosteus%: 30%
Puhallus iso: off
Max aika: 60 min
Ilmanvaihto
Ilmanvaihto: talvi
Käyrä min: 35C
Käyrä max: 50C
Kompressori min: 5C
Talvi pien: 1
Talvi: 0C
Kesälämpötilasäätö
Kesä: 12C
Keskuslämmitys
Keskuslämmitys: sähköinen
Integraali aika: 10 sec
Ulostulo: rele 7
Kiertovesipumppu: 5C
Lämminvesi
Lisävastus: off
Max veden lämpötila: 80C
Ilmanlaatu
Toiminto: kosteus+co2
Ilmanvaihto
Min. Tulopuhallus: 1
Min. Poistopuhallus: 2
Max. Poistopuhallus: 4
Tulo teho 1: 23%
Tulo teho 2: 20%
Tulo teho 3: 25%
Tulo teho 4: 65%
Poisto teho 1: 25%
Poisto teho 2: 20%
Poisto teho 3: 26%
Poisto teho 4: 30%
Käynnistysviive: 0 min
Sulatus
Ilmanvaihto: ei mitään
T6 sulatus alku: -6C
T6 sulatuk lopet: 6C
T6 min sulat: 30 sec
Lämpötilasäätö
Valitse lämmönläh: LP
Huone pieni: off
Ulk.läm. siirtymä: -1C
Tulopuhallinsäätö
Uudelleenkäynnist: 6 min
Huonesäätö
Neutraali alue: 2C
Jos siellä ei kukaan ole säätänyt ilmanvaihtoa niin kovin paljoa pieleen ei voi mennä jos nyt laitat sinne huolto-valikkoon ilmanvaihtoon: tulo teho1 23%; 2 43%; 3 66%; 4 78% JA poisto teho 1 25%; 2 45%; 3 68%; 4 80%. Sitten kun joku ilmanvaihtofirma tulee säätämään teille oikeat arvot niin nuo vähän fiksaantuvat tuosta, Nilanin asennukseen ei yleensä kuulu ilmanvaihdon säätö... Käytä yleensä tehoa 2 siinä päänäytön puhallin asetuksessa. Takkaa polttaessa jos on, voi laskea ykköselle.
Laita ilmanvaihtoon min tulopuhallus 0 ja min poistopuhallus 1
Laita Lämminvesi kohdasta lisävastus 30 astetta (laite ei sitä kovin äkkiä käytä mutta takaa että on edes jotain lämmintä vettä jos jostain syystä sitä ei muuten tulisi)
Ilmanvaihtoon: käyrä min 30, max 45, talvin pien off
Keskuslämmitys: Käyrä 1, siirtymä 0, kiertovesipumppu JATKUVA! TÄMÄ ON OLLUT POIS jolloin epäilen ettei suihkutilaan mennyt lämmintävettä välillä, myös teillä ei ole nilan lämmittänyt juurikaan näköjään ilman kautta nyt. Tämä siis aina kesät talvet jatkuva asetuksella (ei säästä mitään vaan aiheuttaa haittaa tuosta nimestään huolimatta)
Onhan ilmaventtiillit katossa auki? Tulo-ja poistoventtiilit (usein valkoiset lautasmallit?) Niihin ei kannat koskea jos ne ovat auki mutta sen voi tsekata että ne ovat auki kaikkialla vähän ja että jos poitsoventtiilin päälle laittaa talouspaperinpalan, se imaisee vähän kiinni.
Nyt kannattaa laittaa lämpötilapyynnöksi Nilanin päävalikkoon vaikka 21 tai 22 astetta, jos haluatte sisälle lämpimämpää niin koko lämmityskauden sen kannattaa olla vaikka 26 astetta sen pyynnin. Se tarkoittaa että Nilan ei halua ollenkaan pätkäistä ilman lämmittämistä, nyt se ei ole teillä lämmittänyt ilmaa lukujen perusteella. Ilmalämmitys on aina edullisempaa. Huoneissa olevat termarit voi sitten säätää vaikka 19-20 asteiseksi (pakkasilla ehkä nostaa hiukan jos tulee kylmä), niin Nilan ei lämmitä silloin huoneiden lattioita sähköllä vaan pääasiassa ilman kautta.
Suihkussa teillä luultavasti on kyllä uudessa talossa omat jakotukit, mutta ne ovat sellaiset kiinteät ja niissä ei ole erillistä termaria, vaan sinne on ns jatkuva kierto ja tuo nilanin keskuslämmitys asetus kertoo sen kuinka lämmintä sinne menee. TOKI jonkun putkarin/lattialämmityksen säätäjän on täytynyt avata se jakotukki, joka yleensä on talotehtaan/asentajien kyllä pakko tehdä, eli sinne päin soittoa onko lattialämmitys säädetty mitenkään. Nyt näillä keleillä siis ulkoilma säätelee silloin kuinka lämmintä ilmaa sinne lattiaan menee, mutta voit itsekin nostaa keskuslämmitysvalikon minimin vaikka 22-23 asteeseen jolloin se ohittaa käyräasetuksen.
Kertaus: Nilanista voit määritellä minkä asteista vettä menee märkätiloihin, sen pitäisi olla aina joku min. 22 että tila kuivuu. Huoneiden termareista laitat sitten matalemman pyynnin n. 19-20 astetta, jolloin ne eivät lämmitä ennen kuin sen huoneen lämpötila tippuu alle tuon. Ja Nilanin ilman puhalluksen pitäisi vielä pitää lämpötila yli tuon kunhan saat sen ilmapuhalluksen puhaltamaan nyt lämmintä ensin. Koita noita muutoksia yllä oleviin arvoihisi, muuten näytti ihan hyvältä.