Perussähkötyökysymyksiä

Arisoft

Hyperaktiivi
Vikatilanteessa ainakin hyötyä.

Näin juuri. Vaikka WiFI reitin hajoaisi niin voi silti ohjata päälle tai pois. Shellykin voi seota vaikkei se nyt mitenkään erityisen tyypillistä ole. Seotessaan olen sen nähnyt sekä menevän päälle että pois, joten täysin ennakoimatonta on.

Pistorasiaa voi tarvita myös jollekin laitteelle satunnaisesti.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Käykö tuo tähän?
”ohjauskela 24 VDC”

Se oli väärä linkki. Yritin sitä jo korjata aiemmin mutta ei näköjään onnistunut

Tuo on se 230v malli.
 
xismo

Aktiivinen jäsen
Hehkulampun kylmäresistanssi on aika pieni, lämmetessään kasvaa normaaliksi. Eli jos tuolla kytkee ison määrän hehkulamppuja niin käynnistyksessä virtapiikki on aika iso tavalliseen päälläolotilanteeseen nähden.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Se oli väärä linkki. Yritin sitä jo korjata aiemmin mutta ei näköjään onnistunut

Tuo on se 230v malli.
Joo, huoimasin ja "korjasin" itse. Mutta kiitos, taas oppi uutta, edit: lähinnä viitaten kontaktorien aiheuttamiin piikkeihin ja käsiohituksiin.
Tästä tulee jatkokysymys LED:jä ohjaaviin relesiin ja ajureihin kunhan saan eka tämä maaliin. Sähkärille täytyy kerätä töitä, ei viitsi yhden asian takia kutsua...
 
Viimeksi muokattu:

Arisoft

Hyperaktiivi
Aika jännä että on 25A ja silti hehkulamppuja vain 1900W.

Hyvä poiminta. Voi selittää esim. sen, miksi niitä Shellyjä kärähtelee. Niille kun ei ole ilmoitettu kestävyyttä erilaisilla kuormilla. On saatettu ohjata vaikkapa liian suurta määrää isotehoisia hehkulamppuja (halogeeneja) jotka käynnistyessään repii virtaa enemmän kuin kytkin kestää.
 
Sarkari

Jäsen
Minkälaiset releet tarvitsen tuollaisen Jäspin VLM200 varaajan ohjaamiseksi? Nyt tuon varaajaan energian kulutusta mittaa Shellyn 3EM mistä saisin ohjauksen ja voisin siihen skriptaa pörssisähkön halvimpien tuntien aikaan tapahtuvan lämmittämisen. Koska varaaja on kolmivaihe niin tuleeko siihen yksi rele joka katkoo kaikkia kolmea vaihetta vaiko rele jokaiseen vaiheeseen?
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Koska varaaja on kolmivaihe niin tuleeko siihen yksi rele joka katkoo kaikkia kolmea vaihetta vaiko rele jokaiseen vaiheeseen?

Siihen tulee kolmivaihekontaktori. Voit valita sellaisen jossa on manuaalinen ohitusnappula tai sitten ilman. Edullinen helposti saatava tuote ilman manuaalista ohitusta on esim. B6-30-10/230, joka sopii suoraan Shellyllä ohjattavaksi ilman lisäosia.
 
heebo1974

Aktiivinen jäsen
Olen tässä miettinyt uuden ILP:n (Daikin) hommaamista ja haluaisin, että se asennettaisiin joko Shelly PM Mini Gen3 tai Shelly Pro 1PM:n taakse, jotta saan reaaliaikaisen energiamittauksen. Varmaankin tuo Pro versio olisi järkevämpi valinta uudelle asennukselle ? Minulla siis todennäköisesti joudutaan vetämään sähköt suoraan "sähkökaapista", kun ILPin tulevan asennuspaikan lähistöllä ei ole 16A sulakkeen takana olevaa pistorasiaa. Tarvitseeko tuo Shelly Pro 1PM "snubberin" ILPin kanssa ?
 
lmfmis

Vakionaama
Mittaukseen valitse EM mallit niin kestää. PM malleissa virta menee shellystä läpi ja pettää kyllä joskus. Minireleet siellä.

Pro on kai vain valmiiksi kiskoon sopiva, muutenhan kaikki sama.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Oikea tuote tuohon on "Shelly PM mini" koska siinä ei ole relettä lainkaan eli se ei voi hajota. Itsellä on sellainen ja korjasivat siitä juuri bugin, joka sai sen jumiin aina kun virtaa meni enemmän kuin sallitut 16A. Jumista ei toki ollut mitään haittaa koska laite ei kykene pumpun toimintaan vaikuttamaan mitenkään.

Pumppua ei pidä ylipäänsäkään asentaa releen taakse, koska sen pysäyttäminen tulee tehdä aina ohjelmallisesti eikä käyttövirtaa pätkimällä.
 
Harrastelija

Vakionaama
Ei se relekään siellä juuri haittaa kunhan muistaa ettei ison tehon aikana sammuttele. Käynnistyshän tapahtuu ”pehmeästi” invertteripumpulla.
Ja harvemmin sitä relettä tarvii käyttää muutenkaan ilpin kanssa.
Toki onhan se yksi vikapaikan mahdollisuus.
Eli releetön PM malli on yleensä riittävä.
EM malli paras jos vain tehoa mittaa. Se ei vaikuta ilpin toimintaan vaikka jotenkin särkyisikin.
 
lmfmis

Vakionaama
Itsellä EM3 mittaa pumpoua ja sillä releellä voi ohjata pois päältä ohjainkortilta kosketintiedolla.

Elegantein ratkaisu jos pumpusta tuollainen mahdollisuus löytyy.
 
markok

Aktiivinen jäsen
Pitäisi MCMK kaapeli kytkeä suoraan sulanapitokaapeliin. Onko olemassa tällaiseen liitokseen hyväksyttyjä puristusholkkeja? Puristusliitoksella ja liimakutistesukalla liitoksen saisi huomattavasti ohuemmaksi kuin geelijatkoa käyttäen.
 
Karga

Onkohan tämä se mitä haet? Suhtaudu varauksella, en ole sähkäri, tuli vaan sattumalta toisaalla vastaan jokin aika sitten.

markok

Aktiivinen jäsen
Tämän tyyppisiä holkkeja kyllä löytyy, mutta onko nuo virallisesti hyväksytty käytettäväksi yksisäikeisten johtimien kanssa? Yleensähän myös kylmäkaapeli on monisäikeistä johtoa, jolloin nämä asennussarjoissa myytävät holkit ovat kyllä toimivia. Minun tapauksessa olisi tarkoitus tehdä sadevesikaivon purkuputkelle kiinteä saattolämmitys ja sähköt tulisivat suoraan keskukselta maakaapelilla. Geelijatkos on kyllä yksi vaihtoehto jos yksisäikeiselle johtimelle hyväksyttyjä puristusholkkeja ei ole.
 
Jule

Vakionaama
Mitähän metallia nuo holkit lienee. Itse juottaisin johdot siihen holkkiin kiinni.
Ainakin paketti väittää olevan tinattua kuparia.. Mutta tietysti noita voi valmistaa mistä vaan.

Tuossa kyllä kuvauksessa uhotaan että soveltuu myös karvaiselle johdolle:
 
Viimeksi muokattu:

Arisoft

Hyperaktiivi
Tuossa kyllä kuvauksessa uhotaan että soveltuu myös akrvaiselle johdolle:
Joo, kaikkea muuta kerrotaan tarkasti mutta ei itse johdon rakennetta. Liittimiin krimpatut umpilangat on kyllä irronneet liikuteltaessa. En kokeilisi vaikka tuolla mainitaan käämien liittäminenkin. Ne yleensä on lankaa.
 
Vaikea sitten sanoa kummalla tulee luotettavampi jatkos, tuolla puyristusliittimellä vai juottamalla... Sähkäriä tuskin saa kolvia kuoppaan tuomaan.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Vaikea sitten sanoa kummalla tulee luotettavampi jatkos, tuolla puyristusliittimellä vai juottamalla... Sähkäriä tuskin saa kolvia kuoppaan tuomaan.

Holkin toiseen päähän juotetaan lanka ja toiseen päähän puristetaan johdin. Kolvit on nykyään akkukäyttöisiä mutta sähkärit ei osaa varmaankaan tehdä juotosliitoksia.
 
Jule

Vakionaama
Holkin toiseen päähän juotetaan lanka ja toiseen päähän puristetaan johdin. Kolvit on nykyään akkukäyttöisiä mutta sähkärit ei osaa varmaankaan tehdä juotosliitoksia.
En nyt tiedä onko se niinkään osaamisesta kiinni, vaan pikemminkin siitä että se sähkäri pitäisi saada vakuutetuksi siitä että se olisi tarpeen juottaa. Tosin tuskin ihan joka sähkärillä on kolvia mukanaan..
 
markok

Aktiivinen jäsen
Ainakin paketti väittää olevan tinattua kuparia.. Mutta tietysti noita voi valmistaa mistä vaan.

Tuossa kyllä kuvauksessa uhotaan että soveltuu myös karvaiselle johdolle:
Tämä oli hyvä linkki. Tuossa kyllä kerrotaan soveltuvan myös yksisäikeiselle johtimelle. Taidan käydä hakemassa näitä.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
sähkäri pitäisi saada vakuutetuksi siitä että se olisi tarpeen juottaa

Kerrot että kyse on avaruusteknisestä projektista jossa tulee noudattaa NASA:n määräyksiä.

7.2.26 The following requirements apply for crimped connections.
a. Crimped contacts shall be used with stranded wire only.
b. Solid wire shall not be used with crimped contacts.
c. Solid, tinned wire shall not be used in crimped contacts.

13.3.2 Solid conductors shall be assembled in contacts by soldering, and cleaned and inspected
in accordance with the latest revision of IPC J-STD-001FS
 
fraatti

Hyperaktiivi
En nyt tiedä onko se niinkään osaamisesta kiinni, vaan pikemminkin siitä että se sähkäri pitäisi saada vakuutetuksi siitä että se olisi tarpeen juottaa. Tosin tuskin ihan joka sähkärillä on kolvia mukanaan..
Moneen paikkaan puristusliitos on paljon parempi kuin juottaminen. Paikoille mitkä ovat tärinälle alttiita, johto katkeaa juotoksen vierestä. Vaikka nyt esimerkkinä autot, mihin juottaminen on huono vaihtoehto.
 
Tifo

Vakionaama
Juottaminen ei ole sallittua talotekniikan asennuksissa. En tiedä miten se tarkalleen menee mutta sähkärin kanssa oli juttua siitä. Juotosliitos voi kuumentua ja irrota.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Juottaminen ei ole sallittua talotekniikan asennuksissa. En tiedä miten se tarkalleen menee mutta sähkärin kanssa oli juttua siitä. Juotosliitos voi kuumentua ja irrota.

Tämä on se syy miksi niitä ei yritetä käyttää. Tina sulaa ja liitokseen voi tulla valokaari kun se irtoaa. Nyt tietysti on käyttötarkoituksesta riippuvaista milloin näin voi tapahtua. Myös lankaan puristettu liitin irtoaa helposti lämpölaajenemisen ja rasituksen seurauksena ja ollaan taas samassa pisteessä.

Se ohje, jonka itse olen kuullut asiasta menee kuitenkin niin että tinattuja johtimien päitä ei saa käyttää ruuviliitoksissa, koska ne irtoavat kun tina pehmenee ja ruuvin puristus häviää.
 
kotte

Hyperaktiivi
Juottaminen ei ole sallittua talotekniikan asennuksissa. En tiedä miten se tarkalleen menee mutta sähkärin kanssa oli juttua siitä. Juotosliitos voi kuumentua ja irrota.
Noin on. Nuo ovat epäluotettavia tehoasennuksissa. Matalajännitteisissä vähätehoisemmissa asennuksissa, joissa käytetään joko yksisäikeistä tai monisäikeistä paikallaan pysyviä ja tärinältä suojattuja liitoksia tuo saatta olla ainoa toimiva vaikeissa oloissa esimerkkinä jotkut sähköasennukset vaikkapa veneissä, missä kosteus ja suolahöyryt pääsevät lämpötilamuutosten seurauksena periaatteessa haittaamaan aivan suojattukin liitoksia.

Tinaus ei ole hyvä idea minkäänlaisen mekaanisen puristavan liitoksen alla, kun se viruu ajan myötä ja kaiken lisäksi muodostaa pinnalleen oksideja, joista on vain harmia johtavuuden kannalta.
 
Tifo

Vakionaama
Tämä on se syy miksi niitä ei yritetä käyttää. Tina sulaa ja liitokseen voi tulla valokaari kun se irtoaa. Nyt tietysti on käyttötarkoituksesta riippuvaista milloin näin voi tapahtua. Myös lankaan puristettu liitin irtoaa helposti lämpölaajenemisen ja rasituksen seurauksena ja ollaan taas samassa pisteessä.

Se ohje, jonka itse olen kuullut asiasta menee kuitenkin niin että tinattuja johtimien päitä ei saa käyttää ruuviliitoksissa, koska ne irtoavat kun tina pehmenee ja ruuvin puristus häviää.
Monisäikeiset ja yksisäikeiset johdot ovat rakennuksissa havaintojeni mukaan tinattomia. "Laadukkaammat" aurinkosähköissä käytettävät johdot ovat tinattuja. Mekaaniset liitokset niissä on kuitenkin.
 
Ohje tuskin koskee tinapintaisia johtimia. Niissähän tinaa on vain sen verran että johtimen väri muuttuu. Perinteinen konsti sitoa hienosäikeisen johtimen säikeet esim. ruuviliitoksen alle oli tinata päät kolvin kanssa niin että se muuttui jäykäksi ja johto murtui sitten helposti sen tinauksen reunan kohdalta jos siihen tuli rasitusta. Nykyisin käytetään holkkeja tinan sijaan.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kattolampun kruunukytkentä ( tarkoitan sellaista että on kaksi katkaisijaa ja tulee kattokruunuun vaikka kaksi ja toisesta kolme valoa): eikö niin että kattorasiassa ei pitäisi olla ke-vi maajohtoa? Tarkoitan että väri pitäisi olla joku muu. Mielestäni talossa on vääränvärinen piuha laitettu ja ties jos on vaaran paikka.

Jos on sin, rus ja ke-vi, niin se ei ole kruunukytkentä, vaan siihen on tarkoitus laittaa maadoitettu valaisin.

Uudessa talossa laittelen valaisimia tässä
 
HelaKammo

Vakionaama
Kyllä sen toisen vaiheen pitäisi olla vaiheen väreissä. Ru, mu, ha, ja maadoitus löytyä. Onko olemassa kruunupistoketta maadoituksella, kun niissä on kolme tappia, ei maata?
 
Husky

Hyperaktiivi
Tuossa on sokeripala. Ja valaisin on sellainen missä vain kaksi johtoa. Onkohan vaaraa jos kytkee sin-sin ja ru-ru ja jättää ke-vin vapaaksi?

Katkaisimia on kaksi, jotka ohjaa tuota.
 
Jule

Vakionaama
Tuossa on sokeripala. Ja valaisin on sellainen missä vain kaksi johtoa. Onkohan vaaraa jos kytkee sin-sin ja ru-ru ja jättää ke-vin vapaaksi?
Joo, noinhan se pitää kytkeä jos keville ei ole paikkaa..

Tosin jos se talo on vanempi, niin siellä voi olla oikeasti kevin sijaan keltainen, joka oli aikanaan vaiheväri.
 
Back
Ylös Bottom