Daikin Perfera 30 ja 40

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kfr60
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo, no nyt mentiin taas lussakeleiltä pakkaselle. Niin aamulla on melkein pari astetta nyt kylmempää. Toisin sanoen, laskimme pyyntiä plussakeleille kaksi astetta kautta vuorokauden, mutta siltikin silloin plussakeleillä oli sisällä liian kuumaa, lähes 24,5 parhaimmillaan.

Ulkolämpötilan kompensointi otettiin nyt sitten samalla käyttöön laskiessamme pyyntiä. Mutta kyllä se näyttää siltä, että se ei nyt oikein toimi. Tuntuu peräti, ettei se vaikuta lainkaan. Vaikuttaa siltä, että tämä pumppu saattaa olla parasta noin raudan suhteen, mutta huonointa, mitä maanpäältä löytyy softan suhteen. Laite on niin hiljainen, että sitä ei huomaa käytössä juuri lainkaan ja lämpö leviää todella tehokkaasti. Mutta softapuoli olisi saatava ojennukseen asap.

Saako joku selville, onko Daikin korjannut mitenkään tuota ylilämmitystä? Täysin ihmeellinen asia, kun laitteessa kuitenkin on lämpöanturit. Tuota kompensoinnin taulukkoa nyt ainakin pitäisi käyttäjän voida vapaasti muokata. Se luultavasti ratkaisisi kertaheitolla ylilämmityksen. Toisaalta ongelmana on myös hurjan epätarkka sisälämpötilan suhteen tehtävä säätö - kai - koska lämmitys ei ala vähenemään juurikaan, vaikka jos pyynti on 22,5; niin yhtä kuumaa ilmaa tulee melkein vielä 24,5 asteessakin. :mad:
 
22,5 on aika kova pyynti plussakeleille. Sitä pumpun pyyntilämpöä ei kannata tuijottaa, se on vaan numero, sehän voi olla vaikka 17 jos huoneessa on ok 21. Eli haet sen lämpötilan tuntemuksen mukaan. Plussakelit on hankalia, lämmöntarve niin vähäinen. Pyyntiä vaan pienemmälle. Laita vaikka alkuun ihan pienimmälle ja seuraa mikä on huonelämpötila.
 
En luottaisi tuohon automaattipuhallukseen. Sisäyksikön viereen voisi laittaa lämpömittarin niin näkee kuinka lämmintä ilmaa koneeseen(termostaattiin) menee.
 
En luottaisi tuohon automaattipuhallukseen. Sisäyksikön viereen voisi laittaa lämpömittarin niin näkee kuinka lämmintä ilmaa koneeseen(termostaattiin) menee.
Ongelma on se, että Daikinissa ei ole muuta kuin automaattipuhallus. Ihan sama mitä laitat manuaalilla, niin silti automatiikka sitä säätelee.
Ainoa miten tuota voi kiertää on demand control ja isot pyynnit. Sillä saa isompia puhalluksia.
 
Kyllä näin on tehtykin ja tuo 20,5 pyynti oli aika sopiva. Mutta nyt on kyseessä se, että laitteessahan on tietääkseni termostaatti, jonka pitäisi hanskata homma.

Ei kyllä puhalluksesta ole jäänyt kiinni. Hyvin tyytyväinen voi siihen olla. Ainoastaa yöaikaan automaattipuhallus lämpötilanpudotuksen johdosta puhaltaa liian kovaa, joten yöksi puhallus tulisi saada pienemmälle.

BTW, vaikuttaa nyt siltä, etteivät Onectan ajastukset toimisi ilman taitekohdissa (ajastuksen muutokset) olevaa nettiyhteyttä. Tämä kannattaisi vielä tsekata tekemällä testiajastus - esim. sammutus - Onectalla muutaman minsan päähän ja sulkea internet. Kyllä on nyt kokonaisuutena petetty fiilinki tuosta Daikinista. Sitä voisi lieventää tosin tiedolla siitä, onko kaikissa muissakin pumpuissa sama lämpötilansäädön ongelma, että plussakeleillä hikoillaan ja pakkasella palellaan. :(
 
Sitä voisi lieventää tosin tiedolla siitä, onko kaikissa muissakin pumpuissa sama lämpötilansäädön ongelma, että plussakeleillä hikoillaan ja pakkasella palellaan. :(
Uskoisin näin, että tuskin ongelmitta/omituisuuksitta selviää millään pumpulla. Kokemusta on vain on/off pumpuista ja Daikinista, mutta mitä olen lukenut noita merkkikohtaisia juttuja niin kaikissa on jotain omia juttuja. Daikinin rauta on kuitenkin hyvä, vit...tais sekin, että softa toimisi kuin ihmisen mieli, mutta tehot loppuis -10 kelissä.
 
Kyllä näin on tehtykin ja tuo 20,5 pyynti oli aika sopiva. Mutta nyt on kyseessä se, että laitteessahan on tietääkseni termostaatti, jonka pitäisi hanskata homma.
...
Kyllä on nyt kokonaisuutena petetty fiilinki tuosta Daikinista. Sitä voisi lieventää tosin tiedolla siitä, onko kaikissa muissakin pumpuissa sama lämpötilansäädön ongelma, että plussakeleillä hikoillaan ja pakkasella palellaan. :(
Kuten on aikaisemminkin mainittu, niin lämpöpumppua pitää ajaa ulkolämpötilan mukaan.
Kun keli menee plussalle, sulatukset vähenevät ja pumppu muuttuu 'innokkaammaksi'. Tätä on havaittu myös muun merkkisissä koneissa eikä ole pelkästään Daikinin erityisominaisuus.

Mielestäni lämpötilapyynnön asetuksessa on tärkeää, että termostaatti on säätöalueella ja pystyy leikkaamaan ylilämmitystä. Jos pyyntö on suuri, niin leikkauspistekin on korkealla. Nostin hetki sitten Daikinin termostaatin +20C:sta kelin pakastuttua +21C:een.
 
No ei kai sitten voida muuhun loppupäätelmään tulla kuin että lämpöpumppujen tietsikkanörtit ei osaa termostaattia koodata. Siis toki tämä ei ole mikään on-off, vaan ennemmin PID-säädin, mutta jossain kohtaa pakkoraja kuitenkin tulee vastaa. Eli että sisälämpötila nousee niin korkealle, ettei pumpun tulisi lämmittää enää ollenkaan. Koskenee myös muita kuin tulisijatalouksia. Esimerkiksi aurinko porottaa huoneeseen soppelisti.

Että mikä siinä on esteenä, ettei voi olla niin, että maksimipoikkeama tavoitelämpötilasta ylöspäin on esim. 0,5 astetta? Tiedän, että PID-säätimen viritys ei aivan läpihuutojuttu ole, mutta käytännössä on. Kun on sellaisen automaattivirityksetkin olemassa, ja kun nämä kuitenkin ovat olevinaan niin hienoja laitteita, eli pitäisi lopputuotteessa onnistua yhdessä hujauksessa tuollainen automaattiviritys. Voin olla ihan psykoottisen väärässäkin, mutta luultavasti aivan oikeassa. :tonttu:
 
En luottaisi tuohon automaattipuhallukseen. Sisäyksikön viereen voisi laittaa lämpömittarin niin näkee kuinka lämmintä ilmaa koneeseen(termostaattiin) menee.

Tämä.

Kyllä näin on tehtykin ja tuo 20,5 pyynti oli aika sopiva. Mutta nyt on kyseessä se, että laitteessahan on tietääkseni termostaatti, jonka pitäisi hanskata homma.

Jos nyt oikein muistan, niin tavoitelämpötila taisi olla 23 ja jos se tuolla pyynnillä saadaan, niin miksi Don Quijotaa ja taistella termosmyllyä vastaan iskemällä sitä 23-peitsellä, jos siinä taistelussa tulee liian hiki 🤷‍♂️.

Tukijoukoiksi netti päälle 24/7 ja kotiautomaatiota peliin säätämään pyyntiä etäluettavan lämpöanturin mukaan. Tai jos muuntaja päällolo vie yöunet, niin kakesta tarvittaessa pyyntiä ylös/alas olosuhteiden muuttuessa. Ei se niin työlästä ole kuin saattapi aatella, kaikkeen tottuu. Joo-o, pitäshän sen pumpun osata hoitaa homma automatic ja varmaan optimiolosuhteissa suht hyvin hoitaakin, mutta kun joka paikassa ei ole samat olosuhteet lähtien jo sisäyksikön (ja varmaan ulkoyksikönkin) asennuspaikasta, lämmitettävästä tilasta jne.
 
Mulla on Perfera isossa huoneessa ja ilmatilaa on sisäyksikön päälläkin 15cm ja SY on keskellä seinää. Toimii varsin hyvin automaattisäädöilläkin, pakkasen kiristyessä piti pyyntiä nostaa ja lauhtuessa laskea. Tuskin mitään lisä-älyä en olisi osannut kaivata, mutta ärsyttävin ominaisuus oli sulatuksen jälkeinen riehunta. Sitten, kun tällä foorumilla on tullut vietettyä aikaa niin nälkä on kasvanut syödessä ja tieto lisännyt tuskaa. Nythän tämä säätäminen on jo lähtenyt lapasesta Home Assistantin tulon jälkeen. Osaksi saa syyttää myös Daikinia, pitikö siihen pumppuun laittaa se tarveohjaus, lisää tuskaa, tavallinen olis riittänyt :)
Mutta mukavaa ja kiinnostavaa ajankulua.
 
Mutta mukavaa ja kiinnostavaa ajankulua.

Jep, pumppuahdistuksista pääsee hyvin eroon kääntämällä harmistukset harrastukseksi. Käy helposti, että kun yhden harmin selättää alkaa miettimään löytyskö joku muu juttu, josta vois vetää herneen nenään ja alkaa miettimään, miten sen selättää.
 
No ei kai sitten voida muuhun loppupäätelmään tulla kuin että lämpöpumppujen tietsikkanörtit ei osaa termostaattia koodata. Siis toki tämä ei ole mikään on-off, vaan ennemmin PID-säädin, mutta jossain kohtaa pakkoraja kuitenkin tulee vastaa. Eli että sisälämpötila nousee niin korkealle, ettei pumpun tulisi lämmittää enää ollenkaan. Koskenee myös muita kuin tulisijatalouksia. Esimerkiksi aurinko porottaa huoneeseen soppelisti.

Että mikä siinä on esteenä, ettei voi olla niin, että maksimipoikkeama tavoitelämpötilasta ylöspäin on esim. 0,5 astetta? Tiedän, että PID-säätimen viritys ei aivan läpihuutojuttu ole, mutta käytännössä on. Kun on sellaisen automaattivirityksetkin olemassa, ja kun nämä kuitenkin ovat olevinaan niin hienoja laitteita, eli pitäisi lopputuotteessa onnistua yhdessä hujauksessa tuollainen automaattiviritys. Voin olla ihan psykoottisen väärässäkin, mutta luultavasti aivan oikeassa. :tonttu:
Tähän ongelmaksi koettuun asiaan tuli apua sylttytehtaan suunnalta tässä samassa keskustelussa jo yli kaksi kuukautta sitten. Säätimen tavoitelämpötilan ja näytöllä näkyvän pyynnin offset on säädettävissä jos se häiritsee.
 
Pistotulppaliitännällä olevaan pumppuun olis helppo laittaa sellanen pistorasiatermostaatti. Mullakin on vielä jossain tallessa semmonen. Niitä myytiin lämmitin käyttöön. Pumppuhan muistaa asetukset sähkökatkon aikana.
Nyt niitä vois kaupata sloganilla "tee invertteri pumpustasi on/off pumppu".
 
@Luukku , joo meilläkin pistotulpalla. Mutta tuskinpa oikeesti olisi kovin terveellistä tuolleen hard-sammutella pumppua. Kyllä se ohjauksesta pitäisi varmaankin tulla...

Nyt muuten näyttäisi, että Perfera N 30 olisi myös tuettuna Faikoutissa:
1766340906554.png
 
@tuna , enpä usko, että offset-käyrän säädöllä kokonaan olisi mitään merkitystä siihen, että pumppu ylilämmittää lämpimillä keleillä.
En ihan saa kiinni uskotko että tuo auttaa vai ei auta, mutta tuolloin muutama kuukausi sitten totesin mittauksin pumpun menevän juuri sen 2 astetta pyynnin yli. Meillä pumppu on hyvässä paikassa sijoitettuna, jolloin sen mittaus täsmää myös hyvin huonelämpöön.
 
@tuna , enpä usko, että offset-käyrän säädöllä kokonaan olisi mitään merkitystä siihen, että pumppu ylilämmittää lämpimillä keleillä.
Käytännössä kaikki pumput ylilämmittävät siinä kohtaa missä invertteri ei taivu enää pienemmälle taajuudelle. Tapahtuuko tuo lämpimillä keleillä vai myös kylmällä, riippuu paljon myös muista lämmönlähteistä.

Sitä minäkään en ole tajunnut, miksi hystereesi kompressorin sammutuspisteeseen on niin suuri. Ehkä se sitten romahduttaisi COPin, jos kone kävisi lyhyttä pätkäkäyntiä on-off tyylillä.
 
No niin, yllätyksekseni täytyy todeta, että panin illalla vielä uuden ajastuspisteen, 6.30-10.00, jossa pyynti +30. Tuvassa lämmitä aamulla! Eli voiko kuitenkin olla niin, että Onecta ajastukset toimivat kuin toimivatkin offlinessa. Mahdollisesti.

Tämä ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että laite pyrkii ylilämmittämään pikkupakkasilla plussakeleillä. Mutta tämä on jo eteenpäin, että aamulla voidaan hönkäistä tupaan lämmintä ja päivällä hieman vähentää, kun uuni tupruttaa.
 
En ihan saa kiinni uskotko että tuo auttaa vai ei auta, mutta tuolloin muutama kuukausi sitten totesin mittauksin pumpun menevän juuri sen 2 astetta pyynnin yli. Meillä pumppu on hyvässä paikassa sijoitettuna, jolloin sen mittaus täsmää myös hyvin huonelämpöön.

En ihan saa kiinni, mitä tuo mittauksen säätö vaikutti teillä.

BTW, nyt sisälämpötila 23,3 ja pumpun mittaama 31 astetta. 😲
 
Viikon verran tuli ajeltua pyynnillä 30 astetta, puhallus 3 ja tarveohjaus 60-80%. Nyt kun kelit kylmeni niin edes TO 95% ei riitä. Onko jotain eroa yhdistelmällä Hiljainen ulkoyksikkö+TO 100% suhteessa pelkkään HUY? On olemassa kahdenlaisia mielipiteitä TO 100%:sta, jotkut väittävät että sama kuin TO olisi kokonaan pois ja toiset että kyllä se maksimiottotehoa rajoittaa?
 
@Tifo , ei ole. Vaan lämpöpumppu näytti Onectassa sisälämpötilaksi 31 astetta, kun pyynti oli 30 astetta. Taitaa tuo sisälämpötilan mittaus olla aivan "hör mitätön", eli reagoi laitteen lämpötilaan... Nyt näyttää 24 astetta, vaikka sisällä on oikeasti vain 22 astetta.
 
No anturi on niin lähellä puhallusilmaa, että väkisinkin lämpenee normaalia enemmän.
 
@heebo1974 , on kummallinen toteutus. Eikö sen imuilma-anturin kuitenkin pitäisi olla siellä ylhäällä ilmavirrassa eikä jossakin umpikotelossa? Taitaa tuosta tulla nuo vaikeudet lämpötilan säädössä...
 
@janti , ei sillä nyt olekaan mitään väliä, mitä lämpötilaa laite näyttää, mutta sillä on, että pömpeli lämmittää talon vähintään 2 astetta liian kuumaksi lämpimämmillä keleillä. Kai se on kohta pakko se Faikoutti hankkia. Pitää vaan löytää joku todella edullinen mini-pc tms. joka sitä homeavustajaa pyörittää. Kai ne pystyy yhdistämään ilman erillistä wifi-reititintä. Vai pystyykö Faikoutilla tekemään sellaisen automaation, että siirrytään puhallusmoodiin, kun joku lämpötilakynnys ylittyy. Toki kannattaa olla joku minimiaika. esim. 30 min, ettei sitä aiemmin siirrytä takaisin lämmitysmoodiin.
 
@janti, tuosta on keskusteltu aiemminkin. Käsityksekseni muodostui, ettei sillä ole "termostaatin" toimintaan mitään vaikutusta vaan ainoastaan lämpötilan näyttämiseen Onectassa + kakessa.
 
Olen nyt vahtinut meidän ok-talon ilppiä. Se on mitsu fh35. Lämmittää 2-kerroksista ok taloa noin 130 m2. Pumppu on olohuoneessa, josta avointa tilaa yläkertaan. Pyynti 22 ja puhallus 3/4. Kun kelit oli +5 astetta niin väliseinällä oleva mittari näytti 22,5 astetta ja tänä aamuna ulkona -5 astetta niin mittari näytti 21 astetta. Nostin puhalluksen 4/4 niin mittari näyttää nyt 22 astetta. Yläkerran lämpö suunnilleen sama. Muuta lämmitystä on kosteiden tilojen lattialämmitykset yösähköllä.
Näissä ulkolämpötiloissa on pumppu hyvin pärjännyt. Luulisin että Daikin selviää vastaavasta tehtävästä.
Suurin puhallus sekä levittää lämmön parhaiten että pitää sisäyksikön viileämpänä, jolloin hyötysuhde on parempi ja kokonaisenergia suurempi. Pyynnin nostaminen ensiksi on mielestäni väärä tapa.
Tasaiseen lämpöön on hyvä olla joku tukilämmitys. Kaimolla taisi olla hirsimökki, onko se kuinka hyvin eristetty?
Taidan laittaa takkaan tulet ja pudottaa puhalluksen takaisin kolmoselle.
 
Takaisin
Ylös Bottom