Ottamatta nyt sen kummemmin kantaa puolesta tai vastaan siihen mitä on esitetty, koko tehomaksu vaikuttaa kyllä edelleen omasta mielestäni puhtaasti rahastukselta. Tämä kaikki siitä huolimatta, että ei tuo nyt luultavasti minua juuri tässä siirtomonopolissa rankaisisi. Edunsaajia tulee tietty olemaan paljon muitakin kuin alueelliset siirtoyhtiöt, lähtien nyt erilaisten laitteiden myynnistä kulutuksen tasaamiseen. Huono puoli tässä on se, että kotitalouksiin ja ehkä taloyhtiöihinkin investoidaan kuormantasausautomaatiota, jolla ei oikeastaan ole kenenkään kannalta mitään merkitystä, koska tasaaminen ei kulutusta millään tavalla pienennä. Kuorma tasaantuu kun se keskiarvoistuu. Lausunnoissa paistaa myös keskimääräinen armottomuus mihinkään muuhun kuin varttihuippuun vaikka toki joukossa on poikkeustakin. Kun tarjotaan, harva kuppiin sylkee.
Lähtökohtaisesti nythän on tilanne, että se liittymä tarjoaa kohtuulisen vapaat ja hyvät elämän edellytykset. Tätä ollaan nyt ikään kuin murtamassa ja siirtämässä sille perusteelle, että mikä asiakkaan oma vaihtoehtoinen kustannus tämän sähköongelman ratkaisusta olisi. Eli kyse ei ole siirtoyhtiön kustannuksista vaan asiakkaan saamasta hyödystä tai vaihtoehtoisen omavoiman kustannuksista, jos asiakas haluaisi ratkaista ongelmansa kokonaan itse. Siirtoyhtiöt valuttavat posket märkinä krokotiilinkyyneiltä "oikeudenmukaisesta" kustannusten jakamisesta. Merkillistä on, että tätä "oikeudenmukaisuutta" ei vaikuta kaipaavaan yksikään asiakas vaan ainoastaan siirtoyhtiöt itse. Vastaavasti vesilaitospuolella hinnoittelun pohjaksi voisi kustannusten osalta ottaa markettien pakatun veden myyntihinnat, viis siitä, mitä se putkivesi kustantaa.
Omasta mielestäni koko ongelma on lähtökohtaisesti tuotantopuolella. Hinta pomppaa heti, kun tuulisähkö ei kykene täyttämään koko markkinaa. Sitten kun siitä tuulivoimaa on, pitäisi alkaa piehtatoida tuskissa, että kenellä ja milläkin hinnalla on oikeus sitä käyttää. Fingridhän siirtä "varmasti" ja kulut menee siellä tasan kaikille, siirsi yhden tai tuhat kilometriä. Kokonaisuuden kannalta nämä FG:n kulut ovat aika pieniä. Ruotsissa ja Norjassa näitäkään ei ole haluttu tasata kimppakivan merkeissä siirtämällä pohjoisen sähköt etelän riemuksi.