Siinä sellainen paskasti eristetty talo kolminkertaisilla laseilla ja lattialämmityksellä, t=9m41s alkaen näkyy myös miten Pohjois-Japanissa tehdään sekä käyttövesi (eka ulkoyksikkö, seuraavat kaksi menee edellä näkyvään lattialämmityksen vaihtimeen) että lattialämmitys lämpöpumpuilla jotka on siihen tarkoitettu. (Alussa näkyy miten vanhempia taloja lämmitetään, yllätys yllätys, öljyllä ja pattereilla, kuitenkin tilaa kohtuullisesti käyttäen.)
Siellä on myös kuva niistä Pohjois-Japanin lumioloista, jonka varastin tähän, sitä on hyvä verrata videon lumettomaan tilanteeseen.
Oikeasti toki tärkein syy tuohon etelä-Japanin sulatusohjelmaan on se että etelä-Japanissa ulkoyksikön vedet viemäröidään putkeen jossa ei ole saattolämmitystä ja silloin pakkasilla kannattaa haihduttaa kosteus pois niin se ei jäädy, se toimii ihan kuten suunnittelija on tarkoittanut, etelässä ei pakkaset jatku kauaa joten näin saadaan vähennettyä ratkaisevasti pohjan umpeenjäätymisen ongelmaa. Se koko ohjelma on ihan selvästi suunniteltu tähän alusta alkaen (kuten myös sietämään lunta ja räntää) ja kaikkien Mitsun Suomeen tuotujen mallien muotoilusta näkee heti että ne vastaa niitä keskihintaisia etelä-Japaniin myytäviä malleja mitä siellä on kaupat väärällään.
Koska Suomessa ei ole ilmeisesti varaa noihin oikeasti kylmiin oloihin tehtyihin malleihin, myydään täällä sitten etelä-Japanin mallia höystettynä lämpövastuksella joka tosin saattaa Japanissakin olla jo keski-Japanin korkeudella vakiona. Ja ilmeisesti tarpeeksi vaatimalla on saatu vähän vähennettyä sulatuksia kun täällä on kuivempi ilma ja vähemmän sumua ym. ikävää.
Pitänee ihan kiusalla maahantuoda tuollainen toimiva laite kunhan ehdin, vaatii vaivannäköä saada ostettua ilman asennusta edelleenlähetysfirman osoitteeseen. MSZ-VXV4020S:lle luvataan tehoksi 6kW, ja tämä on virallinen tehtaan spesifikaatio eikä ScanOfficen VTT-testi:
https://dl.mitsubishielectric.co.jp..._doc/m_contents/wink/S_TEC/no-mszvxv4020s.pdf - viivoitettu alue selitetään sulatusten vuoksi olosuhderiippuvaiseksi, mutta sen alin piste on 9.5kW. -25 4.5kW. Katkoviivan selitteessä lukee virtaraja eli sen yli ei millään turboasennoillakaan taida päästä.
Iloista on se että tuo on 200V malli, toiminee suoraan seinästä käytännössä ilman muuntajaa.
Tästä lystistä pitäisi maksaa n. 250 000 eli pari tonnia. Varmasti kannattavampaa tuoda etelän malleja VTT-testin kanssa ja pestä kädet kaikesta vastuusta. Nämä oikeasti Suomeen soveltuvat mallit tuskin kävisi kaupaksi kovin hyvin. Palataan siihen että kaiken joutuu teipistä lähtien tuomaan Japanista edelleenlähetyspalvelun kautta ja suomalaiset jälleenmyyjät osaa parhaiten välistä vetämisen taidon.
Siitä, että maajantuoja tuo mitä sattuu ja lupailee mitä sattuu kannattaa etsiä syytä jostain muualta kuin Japanista, missä nyt vaan ollaan valovuosia edellä näissä asioissa vaikka se kuinka harmittaisi, suurena syynä kallis energia, lumiset olot ja odotus toimivasta asiakaspalvelusta.