Nibe F470 Aloittelijalle neuvoja?

Muu

Aktiivinen jäsen
2+1. Ei näillä lämpötiloilla siis menolämpö ehdi muuttua, kun minimiksi asetettu 26.

Mutta jos ulkona +3 niin pitää säätää ruuvia, että pysyttelee tuloilma siellä 15 asteessa. Samoilla säädöillä -5 pakkasilla menee tuloilma jo jonnekin 12,5 hujakoille ja se tuntuu asunnossa liian viileälle. Sitten taas kun silloin säädän 15 asteeseen tuloilman niin +3 lämmöissä nousee taas tuloilma liikaa. Eli itse koen, että tässä nollakelin ympärillä joudun säätelemään jonkun verran.
3+0 käyrä pitää paremmin tuloilman lämpötilan vaihdellessa.
 
mikiz

Aktiivinen jäsen
Kannattaa, jos sitä hyvitystä haluaa. Mun mielestä vähintääkin kohtuullista, kun ottaa huomioon sen, että maksat premium palvelusta joka ei vaan toimi.

Hyvitystä sain minäkin. Harmillisesti tuo ongelma ollut pitkään, kun pitänyt yrittää saada optimoitua laite ennen pörssisähköön siirtymistä.
Tähän Uplinkin toimimattomuuteen vielä palatakseni, kannattaa laittaa painetta Nibelle jotta muutosta saataisiin aikaiseksi. Viime viikolla taas kirjottelin toimimattomuudesta ja vastasivat tekevänsä jättipäivitystä joka julkaistaan muutaman kuukauden päästä. Sen takia he tekevät Uplinkkiin vain pienempiä bugikorjauksia (eli eivät mitään). Haittakorvauksena sain 2 kuukauden voucherin, eli nyt on plakkarissa 3+2kk voucherit palveluun joka ei toimi.

Saatan olla kyyninen, mutta epäilen tulevan major updaten vaikuttavan myös palvelun hintaan.

Oliko niin, että Home Assistantilla saisi Nibestä parempaa dataa ulos? https://www.home-assistant.io/integrations/nibe_heatpump/
 
masuli

Jäsen

Tuo HA-integraatio lukee tiedot suoraan laitteen Modbus-rekistereistä, joten ainoa viive tulee sitten siirrosta HA:iin (eli ei käytännössä mitään). Mulla on tuon NibeGW:n asentaminen edessä, mutta ei ole vielä kaikkia osia saatavilla.
 
Uhrilahja

Jäsen
Mitäs foorumilaiset lähtis säätää?
Mulla on vähä sellainen fiilis ettei takan lämmityksestä oo aina paljoa hyötyä.
Miten lämpötila anturi näyttää +25 sisällä vaikka täällä on oikeasti Max 21.
Toi anturi on niin lähellä seinää että ilma taitaa mennä osittain pihalle... Vähä tuntuisi kun tulis yläraja vastaan.

Ideoita?
 
Liitteet

  • IMG20230206161957.jpg
    IMG20230206161957.jpg
    65,2 KB · Katsottu: 268
  • Screenshot_2023-02-06-16-27-29-41_ab7988c7b00b15bc78ec5a428c58236f.jpg
    Screenshot_2023-02-06-16-27-29-41_ab7988c7b00b15bc78ec5a428c58236f.jpg
    74,5 KB · Katsottu: 261

Tulihäntä

Vakionaama
Mitäs foorumilaiset lähtis säätää?
Mulla on vähä sellainen fiilis ettei takan lämmityksestä oo aina paljoa hyötyä.
Miten lämpötila anturi näyttää +25 sisällä vaikka täällä on oikeasti Max 21.
Toi anturi on niin lähellä seinää että ilma taitaa mennä osittain pihalle... Vähä tuntuisi kun tulis yläraja vastaan.

Ideoita?
Laita ihan tavallinen lämpömittari jonnekin muualle. Voihan tuo niben mittari näyttää väärin jos se on takan vieressä.
 
omaonkiva

Jäsen
Kuinka helppoa tuo ilmaaminen on?
Ohjeissa lukee, että virrat pois, sen jälkeen tyhjentää tuo astia ja avata ruuveja. Mutta onko se sitten ilmattu kun ruuvista tulee vettä?
 
juhamat

Aktiivinen jäsen
Oli mulla muutaman päivän, näyttää 19-21.
21-22 yli ei nouse vaikka mitä tekis.

Täytyykö toi säätää lämpökäyrästä vai onko joku fiksumpi korjaus?
Ainakin sun lämpökäyrä on semmonen että mulla tulis sen kanssa kylmä. Minulla tosin ei ole lämpötila-anturia sisällä niin en tiedä miten se vaikuttaa asiaan.
 
Asi

Jäsen
Saako mitenkään järkevästi niin, että esim. yöllä vesi lempenisi tarvittaessa vastuksilla, mutta muutoin menisi lisäyksen pysäytyksen mukaisilla asetuksilla? En keksi muuta kuin jaksollinen korotus ajastaa joka yölle, mutta sitten se käyttänee vastuksia vaikkei välttämättä olis tarve.
 
Jullikka

Jäsen
Käyttövesiohjelmointi. Normaalisti säästö, yöksi normaali. Silloin käyttää normaalisti lisäyksen pysäytyksen rajoja. Lämpötilat säätää mieluisiksi huomtovalikosta.
 
AKivija

Aktiivinen jäsen
Vs: Nibe F470 Aloittelijalle neuvoja?

Näin on pöytäkirjaan merkattu,

Tulo 35/55/82
Poisto 30/47/70
Tietääkseni talossa pitäisi olla alipaine jottei kostea ilma mene raoista villoihin. Eikös noilla arvoilla tehdä ylipaine jos puhaltimet ovat samantehoiset. Omassa LTO-laitteessa on yksi tehonsäädin ja poistopuhallin on hieman tehokkaampi. Takkakytkin hoitaa halutessa ylipainetta taloon.
 
juhamat

Aktiivinen jäsen
Saako mitenkään järkevästi niin, että esim. yöllä vesi lempenisi tarvittaessa vastuksilla, mutta muutoin menisi lisäyksen pysäytyksen mukaisilla asetuksilla? En keksi muuta kuin jaksollinen korotus ajastaa joka yölle, mutta sitten se käyttänee vastuksia vaikkei välttämättä olis tarve.
Jos haluat lämmittää yöllä vettä nimenomana vastuksilla niin ohjelmoit yöksi luksus tilan.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Ohittaako luksustila estot? Kokeilemallahan tuo selviää tietty.

On nyt ollu tuolleen ohjelmoituna muttei ole ollut lämmitystarvetta öisin.

Aseta Säästö-tilan pysäytyslämpö niin, että veden lämpö ei nouse yli Normaali-tilan (tai Luksus-tilan) käynnistyslämmön. Näin pitäisi aina olla lämmitystarve kun tila vaihtuu Säästö -> Normaali/Luksus.

Esim: Säästö 38-45 Normaali 47-55.
 
  • Tykkää
Reactions: Asi

juhamat

Aktiivinen jäsen
En halua nimenomaan vastuksilla lämmittää, mutta haluan, että silloin saa niitä käyttää jos tarve on.
No lisäyksen pysäytys ja suodatusaika on niihin oikeat valinnat. Varsinkin jos sinun talossa vastuksia alkaa tarvita vasta pakkasen puolella. Semmosta automatiikkaa ei valitettavasti ole että jos käyttövesi ei ole lämmennyt asteisiin x klo x mennessä, vastukset sallittaisiin poikkeavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Asi

mikiz

Aktiivinen jäsen
Menee jankkaamiseksi, mutta silloinhan se ei käytä vastuksia, jos lisäyksen pysäytys on aktiivinen.

No sitten laitat luksuksen yöksi. Se ampuu lämmön heti vastuksilla kattoon jonka jälkeen kompressori saattaa mennä huilaamaan. Se on sitten mielipidekysymys, että oliko sähkövastusten käyttö tarpeellista vai ei. Jos et pysty sitä itse määrittelemään, ei siihen pysty konekaan.

Tai ehkä laitat yöksi luksuksen, mutta alkuyölle laitat lisäksi vastusten esto-ohjelmoinnin. Aamuyöstä anna vastusten tehdä loppulämmitys (vastusten esto-ohjelmointi pois). Tässä on riskinä kovat pakkaset ja ettei kompressorin teho riitä pitämään lämpöä yllä.

Niben asetusten säätö on aika rajoitettua, mutta HomeAssistant antaa vähän enemmän vapauksia. Täältäkin löytyy pienehkö ketju aiheesta.
 
Asi

Jäsen
No sitten laitat luksuksen yöksi. Se ampuu lämmön heti vastuksilla kattoon jonka jälkeen kompressori saattaa mennä huilaamaan. Se on sitten mielipidekysymys, että oliko sähkövastusten käyttö tarpeellista vai ei. Jos et pysty sitä itse määrittelemään, ei siihen pysty konekaan.

Vähän olen eri mieltä. Tai siis, kun kyllähän Nibe tuntuu pohtivan vastusten käytön tarvetta, kun on vaikka säästötila päällä eikä vastuksia ole estetty millään tavalla.

Mutta vaikealta vaikuttaa toteuttaa se mitä haluan. Käytännössä, jos lisäyksen pysäytystä pystyisi myös ohjelmoimaan niin sillähän tämä ratkeaisi.
 
oh4hlo

Aktiivinen jäsen
Käytännössä, jos lisäyksen pysäytystä pystyisi myös ohjelmoimaan niin sillähän tämä ratkeaisi.
Jos välttämättä haluat toteuttaa, niin kytke ohjelmoitava erillinen viikkokello F470 I/O-liittimiin (pehmeät tulot). Niihin voi ohjelmoida lisäyksen eston.
 
juhamat

Aktiivinen jäsen
Vähän olen eri mieltä. Tai siis, kun kyllähän Nibe tuntuu pohtivan vastusten käytön tarvetta, kun on vaikka säästötila päällä eikä vastuksia ole estetty millään tavalla.

Mutta vaikealta vaikuttaa toteuttaa se mitä haluan. Käytännössä, jos lisäyksen pysäytystä pystyisi myös ohjelmoimaan niin sillähän tämä ratkeaisi.
Jos vastuksia ei ole estetty millään lailla ja olet pakkasen puolella, ei se pohdi. Mutta jos sinulla on yksikin asetus siihen vaikuttavista asetuksista päällä, se voi pohtia, tai estää. Ja tämä on hieman epäselvä tämä sinun ongelma. Se vaikuttaa aika paljon että onko se ongelma sulla +4, 0, -4 vai minkälaisella kelillä. Vai aina.
 
Ei ole mitään ongelmaa, mutta koitan nyt vielä kerran selittää mitä mietin.
Olkoon ulkona nyt vaikka +1 astetta läpi vuorokauden. Lisäyksen pysäytys on vaikka -1 ja sen ansiosta vastukset ei mene päälle ja käyttövesi on säästötilassa. Yölle laittaisin halpoja tunteja ajatellen normaalitilan ja haluaisin, että samalla se voisi käyttää vastuksia, jos laite niin kokee parhaaksi. Eli käytännössä yöllä tarvisi lisäyksen pysäytyksen raja-arvo varmaan muuttua kun mikään muu ei sitä tässä tapauksessa ohittaisi.

Ei tuossa välttämättä mitään järkeä edes ole minkään kannalta, kun noissa lämmöissä varmaan kompurakin riittää. Pelkkää ohjelmoitua vastusten estoa en ratkaisuksi hyväksy, kun sitten pitäisi itse päivittäin säätää ulkolämpöjen mukaan päälle ja pois.
 
Siinä tapauksessa sinulle ei ole hyväksyttävää ratkaisua jos sen pitää olla pilkulleen tuommoinen. Yksi jonkunmoinen säätö tuohon ilman vastuksia yrittämiseen löytyy mutta sen pienin raja-arvo ulkolämpötilalle on 0. Eli jos -1 keleissä sulla jaksaa tehä kompuralla käyttöveet, sekään ei ratkaise ongelmaa.

Lähimmäksi ratkaisua pääsee jos ohjelmoit halvalle ajalle käyttöveden luksustilan muutamaksi tunniksi. Sehän lämmittäs sitten joka yö siihen luksuksen rajaan asti, oli tilanne mikä oli. Luksus ohittaa lisäyksen pysäytyksen raja-arvon.
 
Tulihäntä

Vakionaama
Ei ole mitään ongelmaa, mutta koitan nyt vielä kerran selittää mitä mietin.
Olkoon ulkona nyt vaikka +1 astetta läpi vuorokauden. Lisäyksen pysäytys on vaikka -1 ja sen ansiosta vastukset ei mene päälle ja käyttövesi on säästötilassa. Yölle laittaisin halpoja tunteja ajatellen normaalitilan ja haluaisin, että samalla se voisi käyttää vastuksia, jos laite niin kokee parhaaksi. Eli käytännössä yöllä tarvisi lisäyksen pysäytyksen raja-arvo varmaan muuttua kun mikään muu ei sitä tässä tapauksessa ohittaisi.

Ei tuossa välttämättä mitään järkeä edes ole minkään kannalta, kun noissa lämmöissä varmaan kompurakin riittää. Pelkkää ohjelmoitua vastusten estoa en ratkaisuksi hyväksy, kun sitten pitäisi itse päivittäin säätää ulkolämpöjen mukaan päälle ja pois.
Tuossa toimii ”trendilaskentaraja”. Sen alin asetusarvo on 0C. Eli ei ulotu pakkasille, mutta plussan puolelle kuten halusit. Trendilaskentaraja viivästyttää vastusten kytkentää jos kompressori jaksaa nostaa lämpöjä. Toki tuo ei onnistu jos lisäyksen esto jyrää tuon asetuksen yli.
 
Jarppa77

Jäsen
Tietääkseni talossa pitäisi olla alipaine jottei kostea ilma mene raoista villoihin. Eikös noilla arvoilla tehdä ylipaine jos puhaltimet ovat samantehoiset. Omassa LTO-laitteessa on yksi tehonsäädin ja poistopuhallin on hieman tehokkaampi. Takkakytkin hoitaa halutessa ylipainetta taloon.
Meillä on mittauspöytäkirjan mukaan esim normaali asetuksella tulo 55 ja poisto 45 ja talo on hiukan alipaineinen pöytäkirjan mukaan ja ihan yksinkertaisen testinkin mukaan kun esim ikkunaa tai ovea raottaa. Eli kyllä esim se kanavisto vaikuttaa myös tuohon jne eli ei pelkistä noista puhaltimien asetuksista pysty tuota ali/ylipaine päättelemään vaan mittauksen pohjalta.
 
Uhrilahja

Jäsen
Selalin tuota valikkoa. Menon lämpötila ohjeessa lukee: kun lämpökäyrä valikossa 1.9.11 on 0, silloin meno lämpötilan valikon 1.9.7.1 on käytössä.

Kokeilen tuota käyrää nyt 0-0, oletan että puhutaan samasta. Korjaa jos olen väärässä.

Kuvat:
Mulla on käyrä 3-0, minimi menolämpö 26, maksimi 35.
 
Liitteet

  • IMG20230222073901.jpg
    IMG20230222073901.jpg
    127,5 KB · Katsottu: 231
  • IMG20230222074453.jpg
    IMG20230222074453.jpg
    114,4 KB · Katsottu: 217

juhamat

Aktiivinen jäsen
Selalin tuota valikkoa. Menon lämpötila ohjeessa lukee: kun lämpökäyrä valikossa 1.9.11 on 0, silloin meno lämpötilan valikon 1.9.7.1 on käytössä.

Kokeilen tuota käyrää nyt 0-0, oletan että puhutaan samasta. Korjaa jos olen väärässä.

Kuvat:
Ei tuo ole käyrä mitä tarkotin. Tuo on oma käyrä kuten siinä lukee. Tuolla käyrällä tulee tosi kuuma ja varmaan lattiatkin menee pilalle kovalla pakkasella kun noin kuumaa vettä, riippuen nyt lattiamateriaalista. Valitse käyrä 3-0. Ja maksimi menolämpötila 35, minimi 26. Saatan toistaa itseäni, mutta jos sun Niben takana on nettipiuha, kytke se ihmeessä uplinkkiin vaikka se maksaakin sen 50e/v.

1677051847914.png
 
Uhrilahja

Jäsen
Mulla ei ole piuhaa. Malli ilmeisesti viimeinen missä sitä ei ole tehtaan jäljiltä.
Nyt kun tuon sun uplinkin kautta tulevan käyrän näin niin ilmeisesti meinaat näin?

27 asteesta -> pakkasen kiristyttyä nousee tuonne about 35.

Yritän tässä aloittelijana päästä jyvälle siitä miten tämä masiina oikein toimii
 
Liitteet

  • IMG20230222102014.jpg
    IMG20230222102014.jpg
    102,2 KB · Katsottu: 233
  • IMG20230222102230.jpg
    IMG20230222102230.jpg
    121,3 KB · Katsottu: 206

juhamat

Aktiivinen jäsen
Mulla ei ole piuhaa. Malli ilmeisesti viimeinen missä sitä ei ole tehtaan jäljiltä.
Nyt kun tuon sun uplinkin kautta tulevan käyrän näin niin ilmeisesti meinaat näin?

27 asteesta -> pakkasen kiristyttyä nousee tuonne about 35.

Yritän tässä aloittelijana päästä jyvälle siitä miten tämä masiina oikein toimii
Oikean puoleisessa kuvassa on nyt oikea käyrä mitä tarkotin, eli 3-0. Vasemman puoleisen kuvan arvot ei ole voimassa koska 3-0 on valmis käyrä, ei oma käyrä. Pieni menolämpötila (26) valitaan valikosta 1.9.3.1. Suurin menolämpötila (35) valitaan huoltovalikosta jonne pääset kun painat ensin nuoli takasinpäin nappia pitkään kunnes huoltovalikko tulee näytölle. Sieltä 5.1.2. Nuo arvot siis toimii minulla hyvin. Jos sulla on edellisen asukkaan jäliltä ollu kovin eri arvot, niin niille voi joko olla syynsä, tai sitten siellä on käytetty mitä sattuu arvoja pitkään kun niilläkin talo on pysynyt lämpymänä, mikä on myös hyvinkin mahdollista.
 
mikiz

Aktiivinen jäsen
Selalin tuota valikkoa. Menon lämpötila ohjeessa lukee: kun lämpökäyrä valikossa 1.9.11 on 0, silloin meno lämpötilan valikon 1.9.7.1 on käytössä.

Kokeilen tuota käyrää nyt 0-0, oletan että puhutaan samasta. Korjaa jos olen väärässä.

Kuvat:
Tuolla käyrällä talon lämpeneminen ei ole Nibestä kiinni. Käyrä on niin kova, ettei se anna takan lämmitykselle paljoakaan lämpövajetta täytettäväksi. Lisäksi tuolla käyrällä alkaa joidenkin kylppäreiden vedeneristeet kärsimään.

Lähtisin hakemaan vikaa kiertovesipumpusta tai jakotukin säädöistä. Voi myös olla, että jakotukin venttiilit ovat jumissa, tai että vesi kiertää pääsääntöisesti mahdollisen jakotukissa olevan ohivirtausputken kautta. Jos jakotukeilla on lämpömittarit, tarkista mitä ne näyttävät. Entä mitä ovat Niben ilmoittamat, toteutuneet meno- ja paluulämpötilat?
 
Koitan vastailla kaikkiin:

Eli nyt mulla on se käyrä 3-0 ja meno minimi 26 Max 35.

Jakotukilta kaikissa putkissa liikettä, vierashuone, olohuone ja yksi makuu huone oli 0 kunnes huoneen termarista sääti pykälän lämpimämmäksi, naksahti päälle ja putkissa alkoi virtaamaan. Lämpömittaria ei ole, pelkkä virtaus.

Ohessa kuvat Niben lämmöistä, takka ollut tulilla about 20min:
BT22 tuloilma 18,6 astetta
BT20 poisto 20,7 astetta sisälämpötila erillisen mittarin mukaan 22,6 nyt, eilen lämmitetty sauna mutta takan varaus pyöreä nolla nyt.
 
Liitteet

  • IMG20230224150525.jpg
    IMG20230224150525.jpg
    187,3 KB · Katsottu: 202
  • IMG20230224150425.jpg
    IMG20230224150425.jpg
    136,9 KB · Katsottu: 210
  • IMG20230224150405.jpg
    IMG20230224150405.jpg
    133,9 KB · Katsottu: 231
Back
Ylös Bottom