@HiTec jakaman videon avulla irrottelin minäkin osat ja putsasin oman LN35:sen. Siitä kyllä puuttui kaikki vinkit miten osan saa irti, mutta kyllä ne keksi siinä kun katseli ja kokeili varovasti. Tuo kansi tuntui aluksi vaikeimmalta. Joskus näin jonkun venäläisten tekemän avaus- ja kasausvideon, joka oli jopa parempi, vaan en sitä enää löytänyt.
Sähköt pois sulakkeelta ja turvakatkaisijalta!
Minä en saanut irrotetuksi puhallinrumpua ja kondenssivesikaukaloa ilman, että irrotin elektroniikka osankin. Hieman lisätyötä, mutta aika simppeli, kunhan otti kuvat ennen piuhojen irrotusta, niin näki mistä ne piuhat kiersi ja minne ne tökättiin. Onneksi jokaisella oli myös erikokoinen tökkeli, niin ei voinut vääriin paikkoihin laittaa. 230V + datapiuhat (3+1) piti irrottaa myös, mutta nekin valokuvan mukaan samaan järjestykseen kuin ennen kiinnitin.
No kaukakon irrotus oli lopulta turha, siinä kun oli vain hieman sellaista hiehojakoista pölymuhjua, sitä samaa mitä oli hieman kennostossa.
Vaan kun se puhallinrumpu ja sisäseinä olivat aivan homeessa, kun viime kesänä tuli pidettyä muutama viikko laitetta kuivaustilassa, niin oletin kaukalonkin olevan samalainen.
3,5 vuotta pysyi homeettomana, kun talvella lämmitettiin ja kesällä viilennettiin runsalla ilmavirralla, jolloin kondessivettä ei tullut juuri koskaan. Vaan viime kesänä tuli, kun oli se monen kehuma kuivaus -tila pitkään käytössä automaattisella (=tosi pienellä) puhallinnopeudella ja sitten puhallinrumpu oli kuvan mukainen. Asiasta kantapään kautta oppineena seuraavina kesinä vain viilennellään. Viilennyksen tai kuivauksen tarpeen loppuessa olen pitänyt aina pelkän tuuletuksen päällä muutaman tunnin, jotta värkki kuivuisi, eli ei siksi ole homentunut.
Tässäkin ketjussa joku "höpäjää", että kondenssivesi putsaa muka kennoa.
Huh, sanoisin, että mission impossible, koska vesi ei kennossa virtaa niin voimalla, että se mitään pölyjä voisi ottaa mukaansa muualta kuin ehkä kondenssikaukalosta. Kosteaan pintaan pöly tunnetusti tarttuu kuivaa helpommin ja pysyvämmin.
Kennoston putsasin ensin imurin harjapäällä, sitten höyryllä. Sisäseinät liotin pesaaineella, jossa oli hieman Wurftin Tehopesua, pyyhin ja höyrytin ja kuivasin.
Tuuletinrummun harjasin kuivalla harjalla pinnalta puhtaaksi, sitten em. pesuainetta ja suihkuttelin kylppärissä pitkään. Lähti kaikkea irti jo noilla vaikka miten, muttei kaikki. Loput painepesurilla ja päällekaupan höyryä.
Värkit kasaan ja kone päälle. Toimii vieläkin.
Kuten kuvasta näkyy, niin yleisilme ei ole kovin paha, mutta kun katsoi sitä puhallinrumpua ja laitteen sisäseiniä, niin...
Näiden laitteiden ja netinkin ohjeissa kerrotaan, että jos suodattimia ei puhdista riittävän usein, niin kone "täyttyy pölyllä".
Sanoisin kyllä toisin, sillä jos/kun noiden varsin harvojen suodatinritilöiden päälle kerääntyy pölyä sopivasti, niin niiden suodatusteho parenee, tosin samalla läpikulkeva ilmamäärä pienenee.