Mullahan on toi ilpin sisäkenno ollu kanavistoon laitettuna jo aika kauan, toi 15v Pana on jo toinen siinä paikassa. Se eka, jonka mukaan paikka tehtiin, oli helppo kondenssi- ja pesuvesien suhteen. Mutta toi Panan kenno poikkes vahvasti ja rakenne muuttui aika toiseksi, samaten vesien poisto piti miettiä ihan uusiksi.
Sainkin sen toimimaan varsin hyvin ja hidas kondenssin valuttelu pääty poistoon hyvin, myöskään pesussa ei isosti menny vesi ohi kunhan ruiskutteli huuhteen rauhassa. Nyt parina kesänä se on "laskenut alleen", eli päästellyt vettä väärään paikkaan, mikä ei ole toki hyvä, vaikka paikka salliikin vatin pitämisen tiputuskohdalla.
Tänään sit kun sain sen taas hyvin jäähdyttämään, niin paneuduin hieman tuohon veden väärään paikkaan päätymiseen. Ja löytyhän siihen ihan syykin. Suodattimista ja putsailuista huolimatta noista karvakoirista päätyy villaa sinne kennon taka/alapuolelle, ja ne karvatumput ei irtoo siitä kennosta paineilmalla, eikä pesemällä. Ja nehän sotkee sen veden kulkemisen siinä viistossa kennossa. Täysin puhdas kenno pitää veden lamellien välissä ja valuttaa sen alimpaan kohtaan, vaan tollanen karvapallo siinä tekeekin vedelle vastustamattoman paikan poistua lamellien välistä ja siitähän sitten tiputtaa alas keskeltä kennoa. Eikä tarvi iso olla sen nukkapallon, niin vesi kyllä heti sen löytää.
En ruvennu pinseteillä nyppiin niitä karvapalloja pois, kun tilaa on, niin tein uudenlaisen vedenkeruukaukalon, joka kerää koko kennon alalta altapäin tippuvan veden poistoon. Näyttäs testissä toimivalta.