Toshiban PKVPG-ND - Daiseikai 9

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja janti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mites muilla on nyt näillä keleillä koneet sulatellut? Sen takia aloin kyselemään miten muilla kone sulattelee. Meillä ei kone ole sulatellut itseään 2 viikkoon. Pyynti 22 astetta. Vettä ei ole tullut ulkoyksikön alla olevaan astiaan olenkaan. Nyt koneen kulutus 350W.
Kyllä täällä sulatellaan kun on vielä pakkastakin
 
Tänään tuli tieto että asentaja ollut yhteydessä maahantuojaan, nyt odotellaan mitä herrat päättää
Kesäkuun alussa ilmoitettiin että valmistaja ajaa testejä joillai koneilla ja ilmoittaa sitten, no sen jälkeen ei ole enää kuulunut mitään.
Tuntuu uskomattomalta, Onneksi on kesä
 
Missä vaiheessa pitäisi ottaa puheeksi kaupanpurku, jääkö asentaja nuolemaan näppejä siinä tapauksessa vai miten tämmöiset hoituu
 
Moro. Uusi foorumilainen ja pumpun omistaja kyselee.
Mulla on Toshiba Premium 35 ollut jo pari kuukautta ja nyt kun takkakausi alkoi olen koittanut takkatoimintoa virran säästämiseksi. Se toimi aluksi hyvin (eli sammutti ulkoyksikön joka käynnistyi vasta noin vuorokauden päästä kun takka viileni) mutta tänään lämmittäessä tuli "ongelma" :
Olen lämmittänyt takkaa normaaliin tapaan, mutta pumppu ei sammuta ulkoyksikköä vaikka säätimestä on takkatoiminto aktiivisena. Kun kytkin toiminnon päälle uudestaan niin ulkoyksikkö sammui hetkeksi mutta käynnistyi kohta uudestaan.

Millä perusteella pumppu sammuttaa ulkoyksikön? Olen ymmärtänyt että sitten kun se havaitsee ulkopuolisen lämmönlähteen(takan) lämmittävän yksikkö sammuu, mutta onko se Mitsun tapaan joku infrapunasilmä vai haisteleeko se imuilman lämpötilaa, ja jos, niin mistä se tietää onko se sen itse lämmittävää ilmaa vai takan?

Onkohan pumpulla jokin lämpötilakynnys jolla se sammuttaa ulkoyksikön? Pyyntö on nyt 22 astetta, ulkona on 1.1 astetta ja sisällä 24,3.
Lämpöä siis piisaa mutta haluaisin ettei pumppu tekisi muutakuin puhallusta.
 
Viikkoajastuksen piippauksista kysyttävää kun ei manuska asiaa valaise. Kun laitteeseen lisää uuden viikkoajastuksen joka käynnistää koneen joka aamu, laite piippaa lyhyesti 7 kertaa jonka jälkeen nopea tuplapiippaus. Päättelin tuon kertovan että seitsämälle päivälle lisätty. Samalla kaavalla kun lisää sammutus ajastuksen, piippaus on erillainen.. kolme lyhyttä piippausta jonka jälkeen hetki tyhjää ja sitten laite viljuttaa jäähdytyksen merkkivaloa nopeasti muutaman kerran ja samalla piipittää nopeasti.
Ajastukset toimivat piippauksista huolimatta, mutta silti olisi mielenkiintoista tietää mitä kone yrittää viestiä noilla piipityksillä. Käyttöohjeesta tai huolto-ohjeesta asia ei käynyt ilmi.

Asia häiritsi sen verran että tuli kokeilua ajastusten tyhjennystä ja uusiksi laittoa.. ei vaikutusta. Tarkistettu vikalogi, ei vikoja. Käytetty laite sähköttömänä, ei vaikutusta.

kenelläkään tietoa tuosta?
 
Oma yli 13 vuotta vanha Sanyo pääsi eläkkeelle tänä syksynä, ja tilalle tuli tämmöinen uutukainen Toshiba, pienempää kokoa eli RAS-25. Sanyo oli muuten ihan kunnossa, mutta valitteli jo kylmäainevajausta. Ensin ajattelin huollattaa laitteen, mutta pienen pohdinnan jälkeen päädyin vaihtoon. Vanhasta laitteesta kun oli tehty pohjolan oloihin sopiva laittamalla päälle tarra jossa luki "Nordic", niin ajattelin että ehkä on jo aika hommata oikeasti meikäläisiin oloihin tarkoitettu laite. Sen verran tuota vehjettä on tullut vuosien varrella kastelukannulla sulateltua, että vähätöisempi malli houkutti.

Tähän asti kokemukset tossusta ovat pääasiassa positiiviset. Laite on normaalisti selvästi hiljaisempi kuin Sanyo, vaikka sekin tuntui aikanaan hiljaiselle aikalaisiinsa nähden. Tämä koskee sekä sisäyksikön puhallusääniä, että ulkoyksiköstä sisälle kantautuvaa ääntä (jota ei ole). Sulasäänet sen sijaan ovat tässä aika voimakkaat, mutta jostain sain käsityksen, että tämä lienee enemmänkin yleinen R32-koneiden vaiva, eikä niinkään vain Toshiban ongelma.

Sulatuksia tossu tekee vain ulkoilman ollessa pakkasen puolella, kun Sanyo yleensä sulatteli jo pari-kolme astetta plussan puolella. Sulatusväli on pidempi kuin Sanyossa, ja sulatus vaikuttaa yleensä olevan nopeampi. Alkuun vaikutti siltä, että laite sulattelee turhaan 70 minuutin välein, ja ehkäpä se rutikuivalla säällä niin tekeekin. Mutta esim. tällä hetkellä, ulkoilman kosteuden ollessa luokkaa 95% ja lämmön niukasti pakkasella, sulatuksissa ulkoyksiköstä valuu kyllä jonkin verran vettä, vaikka kennossa ei sulatuksen alkaessa silmämääräisesti huurretta näykään.

Suurimman jaakopinpainin kävin sen asian suhteen, hankkiako laite jossa ei ole lämpötilan mittausta kaukosäätimessä. Sanyo on toiminut lämmönsäädön osalta loistavasti, koskaan ei ole tarvinnut kesken lämmityskauden muuttaa lämpötila-asetusta. Ajatuksissa oli myös "halpislaite", jossa kakemittaus olisi ollut, mutta päädyin viimein kuitenkin tossuun. Ja kyllähän se niin on, että ei ole kaukosäädinmittauksen voittanutta - jo nyt on täytynyt lämpötila-asetusta vaihdella säiden mukaan, jotta sisälämpötila pysyy jotakuinkin tasaisena, vaikka ulkolämpötila on vaihdellut vasta +10 ja -10 asteen välillä. Toki muutenkin asetukset ovat vielä hieman hakusessa, aika näyttää kuinka paljon tuota joutuu talven aikana "rukkaamaan".

Säästöjen osalta seuranta on käynnissä, ajan myötä selviää laitteen säästöpotentiaali vanhaan verrattuna. Öljylämmityksen säätökäyrää olen pudottanut aiempaa alemmas, jotta laitteen teho tulisi paremmin hyödynnettyä. Tähän mennessä mitään hirveän suurta eroa vanhaan ei ole vielä nähtävissä, mutta dataa on vasta reilun kuukauden ajalta, joten on liian aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä säästöjen suhteen. Mielenkiinnolla odottelen oikean talven alkua, ja sitä, kuinka usein laitteen "alusastiaa" saa olla tyhjentelemässä. Sanyo teki pahimmilla säillä 65 litran saavillisen jäätä viikossa. Tossun alla on nyt 60 litran rakennuspalju, saapa nähdä kuinka usein sitä saa olla tyhjentämässä.
 
Kyseinen kapistus mallia Premium 25 tulossa meille tänne lappiin myös ensi keskiviikkona. Saa nähdä minkälainen kampe on. Leivinuuni/takka talous kyseessä. Olen paininut tossun, daikinin, pansun ja mitsun välillä pitkään. Laitan lisäinfoa kunhan käyttö kokemuksta on kertynyt
 
Nyt 4päivän kokemuksella muutamia havaintoja. Sisäyksikkö on yllättävänkin äänekäs ja meillä käytössä nopeudet 2-3 kun oleskellaan perheen kanssa samassa tilassa. 4-5lla pitää olla peltorit päässä jos samassa tilassa haluaa olla. 4-5 on poissa olo asento.

Asuntoon on piisannut hyvin lämpöä +22 pyynnillä puhallus manuaali 2-3. Ilp hoitaa nyt koko talon paitsi märkätilat. Seinäpatterit on koristeena. Lämpö leviää yllättävän hyvin koko asuntoon. Takkatoimintoa en ole vielä kokeillut. Leivinuunin lämmitys alkaa kun pakkaset nousee. Kulutusta mitä seurannut niin n.15-20kw vetasee vrk seinästä sähköä että kyllä pumppu vissiin työskentelee näilläkin keleillä. Mitähän sitte kun tulee pakkaset, oisko 20-30kw/vrk luokkaa. Aika näyttää.

Ulkona ollu nyt -1 / +2 asteen kelit ja kone sulattelee 70min välein pääsääntöisesti silloin kun ulkona on pakkasen puolella. +Kelillä sulattelee paljon harvemmin.

Sulatuksia kun olen tuossa seurannut niin kone sulattelee välillä nopeasti, välillä hitaammin. Nopein sulatus 3min ulkona +0. Hitain sulatus 16min ulkona +0. Pääsääntöisesti kestänyt 7-10min mutta joskus pitää pidemmän sulatus tauon jostain syystä.

Ei mitään isompia oikutteluja. Manuaali 2-3 ja pyynti 22. Puhallin sammuu vain kun sulattelee.

Jos pistää puhaltamaan pelkästään ja takaisin lämmitykselle niin kompura pyörii mutta sisällä ei tapahdu mitään pitkään aikaan. Keräilee itteänsä kasaan ja alkaa puhaltelemaan.

Saa nähä mitä pakkaset tuo tullessaan.
 
Sulatuksia kun olen tuossa seurannut niin kone sulattelee välillä nopeasti, välillä hitaammin. Nopein sulatus 3min ulkona +0. Hitain sulatus 16min ulkona +0. Pääsääntöisesti kestänyt 7-10min mutta joskus pitää pidemmän sulatus tauon jostain syystä.

Minulla on aika tarkka seuranta noista sulatuksista, laitteen ottoteho logataan taloautomaatioon ja se päättelee sulatukset tehotiedosta. Sulatus todetaan alkaneeksi, kun kompura pysähtyy, ja päättyneeksi, kun se pysähtyy uudemman kerran sulatuksen jälkeen. Sulatuksen jälkeistä paineennostoa ennen puhalluksen alkamista ei siis lasketa mukaan. Tällä logiikalla lyhyimmät sulatukset ovat noin minuutin mittaisia, silloin kun lämpötila on niukasti pakkasella ja ilmankosteus on alhainen.

Laite siis sulattelee myös ihan huvin vuoksi, ilman todellista sulatustarvetta. Joskus lyhyistäkin sulatuksista tulee vettä, vaikka kenno ei huurteiselta näytäkään, mutta tuollaisesta minuutin pyräyksestä ei vettä heru - sulatus on siis turha.

Sulatusaika vaihtelee kyllä merkittävästi, silloin kun sulatustarvetta on. Sehän päättyy ulkoyksikön kennon lämpötilan noustessa tietyn pysäytysrajan yli, joten aika on riippuvainen huurteen määrästä.
 
Joo. Se vaihtelee näköjään mitä seurannut mutta minua se ei ole haitannut yhtään. Pumppu hoitaa päähommansa eli lämmityksen hyvin toistaiseksi. Aika näyttää miten laite pelaa myös -10/-30 asteen pakkasilla, täällä lapissa niitä kelejä on tulossa ja paljon. Nyt ollaan oltu lussu keleillä kohta 1.5viikkoa.

En pysty seuraan tarkkoja ottotehoja koska asennus tehtiin ulkopistorasialle kiinteäksi, olis pitäny valita tulppa päällä niin olis saanu tuon mittarin väliin. Mittaria kun ei saa näyttämään pistokkeen pohjasta ottavaa kulutusta.

Mutta mitä tuossa operaattorin seurannasta kattonu niin 0.7-1.2kw ottaa seinästä tunnissa nyt näillä -1 / +1 keleillä +22 pyynti manuaali 3
 
Pakkasta nyt -15 ja välillä temppuilee. Välillä sulatuksen jälkeen sisäyksikkö ei lähde pyörimään / lämmittämään ellei käytä takkakytkintä päällä.
Ulkoyksikkö pyöri 50min sulatuksen jälkeen, sisällä ei tapahtunu mitään. Käytin takkatoimintoa päällä, heti lähti pyörimään. Myös alko lämmittämään pyyntiä normaalisti. Kone ei tunnu jostain syystä välillä heräävän sulatuksen jälkeen.

Sulatukset 70-90min välein. Sulatuksen kesto yleensä 3-10min. Nyt sitte kelloteltu välillä tuota 30-60min sulattelutaukoja.
 
Kuullostaapa tutulta
 
Pakkasta nyt -15 ja välillä temppuilee. Välillä sulatuksen jälkeen sisäyksikkö ei lähde pyörimään / lämmittämään ellei käytä takkakytkintä päällä.
Ulkoyksikkö pyöri 50min sulatuksen jälkeen, sisällä ei tapahtunu mitään.

Ei muuta kuin asennusliikkeeseen soittoa, ja korjaaja paikalle. Rikkihän tuo selvästi on.:(
 
Ei muuta kuin asennusliikkeeseen soittoa, ja korjaaja paikalle. Rikkihän tuo selvästi on.:(

Vajaan viikon aikana sulatukset on toiminu hyvin ja pitempiä katkoksia ei ole ollut. 70-90min välein sulatus, kesto 3-12min. Seuraan tilannetta ja jos alkaa venymään yli 30min hiljaisuuteen niin lähtee huollolle tieto. Pakkasetkin on nyt ollut -5/-15 hujakoilla.
 
Täällä kanssa kone jää jumiin sulatuksen jälkeen ja puhaltaa vajaa 30 asteista ilmaa vaikka pyynti olis 30.
Joulunpyhien jälkeen pitää ilmeisesti soitella huoltoon.
Johdon irroitus hetkeksi palauttaa pumpun toiminta kyvyn.
 
Viimeksi muokattu:
Leivinuunia polteltu ja ollut takkatoiminto 1 nyt yli viikon päällä ja pyynti 22. Takkatoiminnolla sulatukset on aina kestoltaan vain 1-2min ja venttiilin käännön jälkeen lähtee puhaltamaan heti, viileää ilmaa n. 5-15min.

Lämmityksellä sulatukset kestoltaan 9-20min, useimmiten 9min.

Nyt otin takkatoiminnon pois päältä ja pistin normaali lämmitykselle 22 ja puhallus sammui seinään. Sisäyksikkö ei reagoinu muuhun kun manuaali puhallukseen ja takkatoimintoon. lämmitykselle pyynti 30, sisäpuhallin täysin hiljaa yli 30min, kompura pyörii ulkona koko ajan. Sammutin koneen, virrat pois. Ei muutosta. Sisällä ei puhalla vaikka ulkona pyörii. Aikani räpelsin kaukkaria eri asetuksia päälle ja sisällä puhallin heräs yks kaks henkiin. Jotain hämminkiä on, ei voi kieltää.

Joutuu välillä tosiaan odottelemaan 30-60min että sisäyksikkö herää henkiin, oli pyynti sitten +20 tai +30

Eli jos laite on pitempään esim. Takkatoiminnolla niin se on temppu saada kone normi lämmitys asetuksella sisälle puhalteleen ennenkuin on kone resetoitu, virrat off ja jne.

Edit. Nyt pumppu on taas toiminut normaalisti yön yli ja aamupäivän. Eli joskus pumpun sisäyksikkö jumahtaa hengettömäksi ja joutuu resetoimaan virrat pois. Tämän 1kk käytön aikana 2 kertaa joutunu käyttämään virrattomana. Huollolle pistää kyselyä että olisko niillä ajatuksia mikä homma se on. Nyt 1kk käyttökokemuksella muuten toimii ok ja kämppä pysyny lämpimänä.

Edit2. Huomasin että tuo jumittaminen voi johtua pelkästään siitä että sisälämpö on saavutettu ja sisäyksikkö ei puhalla sen vuoksi eli lyö katkolle. Mittailin sisäyksikön päältä huoneen lämpötilaksi +24 ja pyynnillä 22-25 sisäyksikkö on seis, vasta kun pyynnin nostaa 26-27 niin sisäyksikkö herää henkiin jonkun ajan päästä. Takkatoiminto 1llä puhaltaa normaalisti oli pyynti mikä tahansa. Eli normaali lämmitys tilassa tämä tossukka näköjään sammuttaa sisäyksikön puhalluksen kokonaan kun pyyntilämpö on ylitetty, takkatoiminto 1llä puhallus jatkuu, takka2 puhallus hiljenee kun ei tarvetta lämmitykselle. Eli toimii ns. Normaalisti niinku pumppu yleensäkin
 
Mun mielestä kuuluu puhaltaa aina, pois lukien sulatukset.
Tämä oli mulla yksi syy miksi otin tossun
 
Joo ei pitäisi sisäyksikön puhalluksen hiipua yhtään vaikka lämpö on saavutettu. Mutta olen itsekin tuon oudon hiipumisen kahteen kertaan todennut, laite nyt toista vuotta käytössä joten ei kovin usein ole tapahtunut. Meillä on mennyt aikalailla sitten että noin 70-90min lämmitysjaksot jonka jälkeen sulattaa 10-15min.
Kertokaahan jos tuohon hiipumiseen löytyy syy, kerkiää vielä takuuaikana korjauttaa mikäli vielä ilmenee.
 
Kyllä mulla hiipuu puhallus jonkin verran mutta ei pysähdy kokonaan
 
Muistelisin että ohjekirjan mukaan puhallus loppuu kokonaan (paitsi takkatoiminnoilla), mutta itsellä ei ole tällaisesta vielä havaintoa. Eikä varmaan tulekaan, jos ei sitten kevään aurinkoisilla säillä. Kun talossa ei ole ilpin lisäksi muuta lämmitystä kuin vesipatterit, ja niiden säätökäyrä pitää huolen että pumpulla on aina hommia, ei sen pitäisi minusta koskaan päästä sammumaan. Mutta voisihan tuota kokeilla joskus pudottaa äkkiä pyyntiä muutamalla asteella, silloin varmaan sammuu jos on sammuakseen.
 
Totta kai täytyy olla takkatoiminto päällä että puhaltaa jatkuvasti, sehän se takkatoiminto juuri on

No näinhän minäkin sen oletan toimivan, mutta siis vain silloin kun takkaa oikeasti poltetaan. Jos takkaa ei ole, ei tietenkään pysähdy ilman takkatoimintoakaan, koska pumpulle on aina töitä. Tässä ketjussa on nyt kovasti ihmettelyä, miksi laite sammuu eikä tee mitään, mutta ihan täyttä varmuutta ei ole että onko syynä vain se, että takkaa poltetaan ilman että takkatoiminto on pumpussa päällä.
 
Mulla ei ainakaan sammu puhallus kokonaan vaikka ei ole takkatoiminto päällä
 
Mulla ei ainakaan sammu puhallus kokonaan vaikka ei ole takkatoiminto päällä

No oletko varma, että siitä takasta riittää lämpöä niin paljon, että pumpun ei tarvitse tehdä wattiakaan lämpöä tupaan? Eiköhän se pysähdy vasta sitten, kun on säätänyt tehonsa aivan minimiin, ja silti lämpötila nousee riittävästi asetusarvon yläpuolelle. Eli oletko tarkkaillut, että ulkoyksikkö todella on seis pidemmän aikaa, ja silti sisäyksikkö puhaltaa?
 
En lämmitä uunilla, mulla on kuitenkin pumppu läpi vuoden päällä ja kesäksi vaihdan jäähdytykselle ja mielestäni tuo puhaltaa aina.
Jos teillä jossakin vaiheessa menee pitemmäksi aikaa sisäyksikkö ihan hiljaiseksi lämmityksellä niin suosittelen että menette katsomaan pyöriikö ulkoyksikkö.
 
En lämmitä uunilla, mulla on kuitenkin pumppu läpi vuoden päällä ja kesäksi vaihdan jäähdytykselle ja mielestäni tuo puhaltaa aina.

No sitten ollaan samassa tilanteessa. Mutta kommentointisi meni vähän ohi aiheesta sikäli, että tässä sisäyksikön pysähtymisessä oli kyse nimenomaan uunin polttamisesta. Tai mikä tahansa muu lämmönlähdekin aiheuttaa varmasti saman, jos se pukkaa niin paljon lämpöä tupaan, että pumppu jää toimettomaksi. Meidän kahden tapauksessa kummassakaan ei tuollaista ylimääräistä lämmönlähdettä ole, joten meillä pumppu ei pysähdy kokonaan, koska sille on aina töitä. Toki kevät- ja syksyaika ovat sellaisia, jolloin voinee pysähtyä, mutta riippuu niin monesta asiasta että varmasti ei voi sanoa. Tuo oma on vasta tänä syksynä asennettu, joten ei ole kokemusta "välikauden" käytöksestä.

Eli se, että sinulla ei pysähdy pumppu kokonaan, ei tarkoita, että nimim. Energy83:lla pumppu olisi rikki, koska se pysähtyy. Erona on kuitenkin tuo leivinuuni.
 
Olen ymmärtänyt että ongelmana on ulkoyksikön kompura ja puhallin käy mutta sisäyksikkö on hiljaa, eli toisin sanoen ei tule lämmintä vaikka pitäisi
 
Nyt -20 pakkasta, sulattelee 9-15min ja toimii ok. Puhaltaa koko ajan pyynnillä +22. Sulatukset n.70-90min välein.

Välillä laite tosiaan tekee sen että kun takkaa/uunia poltetaan ja takkatoiminto on pitempään päällä, jopa päiviä, kun vaihtaa takas lämmitykselle, pyynti +22 niin puhallin hyytyy pikkuhiljaa sammuksiin...ulkoyksikkö pyörii koko ajan, jops seuraavaan sulatukseen asti eli tunnin. Kone sammuksiin, uudestaan päälle, odottelua, ei mitään. Sitten kun nostelee pyynnin +25-30 niin jonkun ajan päästä kerättyään itseään kasaan alkaa sisällä puhaltamaan, ja jää puhaltamamaan myös pyynnillä +22 vaikka hyytyi ensin sillä. Sitten kone toimii normaalisti päiviä/viikkoja.

Käsittääkseni jos lämmitys tarvetta ei ole niin eikö laite sammuta myös ulkoyksikön kokonaan, niinkuin takkatoiminnossakin. Sehän se on mielenkiintoista että jos sisällä puhallin on hiljaa vaikka 40min ja ulkoyksikkö pyörii sen 40min

En tiedä onko joku bugi, lämpöanturissa jotain tai softa ongelmaa mutta eipä tuo sinänsä haittaa, laite toimii muuten hyvin. Repii seinästä kaikki watit mitä annetaan, 1-2kw/h. Jos tuosta alkaa tulemaan sellainen että se ei heräile enään sisällä ollenkaan niin sillon huoltoa paikalle päivittämään softa tai uusimaan piirikortti
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni jos lämmitys tarvetta ei ole niin eikö laite sammuta myös ulkoyksikön kokonaan, niinkuin takkatoiminnossakin. Sehän se on mielenkiintoista että jos sisällä puhallin on hiljaa vaikka 40min ja ulkoyksikkö pyörii sen 40min

No toki tuo kuulostaa bugille/vialle, mutta onko sinulla nyt sitten se takkatoiminto päällä vai ei? Jos ei ole, niin laita ihmeessä päälle, ja kokeile vieläkö noita jumitilanteita tulee. Voihan olla, että laite ei vaan osaa hanskata kunnolla tuota ulkopuolisen lämmönlähteen vaikutusta, jos se ei ole takkamoodissa.
 
Takkatoiminto ei ole ollu päällä kun nuo sisäpuhallin tauot/ulkoyksikkö pyörii ongelmat on ollut. Takkatoiminnolla sisäpuhallin on lähteny aina heti puhaltamaan sulatuksen jälkeen.

Äsken kävi näin:
Ulkona -0, pyynti +22 takkatoiminto pois. Sisäpuhallin pysähtyi, alkoi sulatus, 30min sisällä hiljaista, ulkoyksikkö pyörii, ei reagoinu kaukosäätimestä muuhun kuin man. puhallukseen ja takkatoimintoon ja alkoi puhallus sisällä. Eli jostain syystä ilman takkatoimintoa sisäyksikkö jää välillä sulatuksen jälkeen jumiin, ei ole lepuutuksella.

Tällä hetkellä pumppu pitää olla siis takkatoiminnolla jotta koneeseen voi luottaa lähteekö puhaltamaan sulatuksen jälkeen vai ei. Ilman takkatoimintoa sisäyksikkö voi siis olla hiljaa sulatuksen jälkeen jopa seuraavaan sulatukseen asti ulkoyksikön pyöriessä koko ajan. Eli ns. Samat oireet koneessa tuntus olevan kun useammalla muullakin täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko sisäyksikkö kennoanturi viallinen tai kortti? Noissa taitaa olla suoja ettei sisäyksikkö ala puhaltamaan liian viileää ilmaa. Muistelisin että kennon pitää olla yli 20C jotta alkaa puhaltamaan. Takkatoiminnolla ei ole tuota rajoitusta.
 
Takkatoiminto ei ole ollu päällä kun nuo sisäpuhallin tauot/ulkoyksikkö pyörii ongelmat on ollut. Takkatoiminnolla sisäpuhallin on lähteny aina heti puhaltamaan sulatuksen jälkeen.

Ok, eli takkatoiminnolla toimii oikein. No entäpä onko takka/leivinuuni aina lämmittänyt taloa, kun tuota temppuilua esiintyy? Vai onko joskus ILP ollut ainoa lämmönlähde, ja silti temppuillut jos takkatoiminto on pois päältä?

Jos temppuilua on esiintynyt vain tulisijaa käytettäessä, lienee edelleen mahdollista että laite ei ole varsinaisesti rikki. Voihan olla, että softassa on bugi, jota kukaan ei ole viitsinyt viilata pois, koska se esiintyy vain erittäin harvinaisessa tilanteessa: silloin, kun lämmitetään tulisijalla, mutta EI käytetä takkatoimintoa pumpussa. Ehkäpä valmistaja on peräti tarkoittanut, että tulisijan kanssa käytetään aina sitä takkatoimintoa. Voisiko tällainen käyttötapa, tulisijalla lämmitys ilman takkatoimintoa, jopa mennä käyttövirheen piikkiin. :hmm:
 
Takkatoiminto ei ole ollu päällä kun nuo sisäpuhallin tauot/ulkoyksikkö pyörii ongelmat on ollut. Takkatoiminnolla sisäpuhallin on lähteny aina heti puhaltamaan sulatuksen jälkeen.

Äsken kävi näin:
Ulkona -0, pyynti +22 takkatoiminto pois. Sisäpuhallin pysähtyi, alkoi sulatus, 30min sisällä hiljaista, ulkoyksikkö pyörii, ei reagoinu kaukosäätimestä muuhun kuin man. puhallukseen ja takkatoimintoon ja alkoi puhallus sisällä. Eli jostain syystä ilman takkatoimintoa sisäyksikkö jää välillä sulatuksen jälkeen jumiin, ei ole lepuutuksella.

Tällä hetkellä pumppu pitää olla siis takkatoiminnolla jotta koneeseen voi luottaa lähteekö puhaltamaan sulatuksen jälkeen vai ei. Ilman takkatoimintoa sisäyksikkö voi siis olla hiljaa sulatuksen jälkeen jopa seuraavaan sulatukseen asti ulkoyksikön pyöriessä koko ajan. Eli ns. Samat oireet koneessa tuntus olevan kun useammalla muullakin täällä.
Täällä kanssa tultiin tnä viileään kämppään kun pumppu jumissa.
Ulkoyksikkö kyllä pyöri hienosti mutta sisällä ei tapahtunu mitään.
Kone virrattomaksi hetkeksi ja taas hönkii sisälle +44 asteista ilmaa.
 
Oliko ILP ainoa lämmityslaite tuossa tilanteessa? Vai oliko talossa poltettu takkaa tai muuta tulisijaa ennen tätä jumitilannetta?
 
Ainoana lämmönlöhteenä pumppu.
Takan polton yhteydessä tulee useammin näitä jumeja.

Ahaa, eli takkaa siis kuitenkin välillä poltellaan. Olisiko mahdollista, että tälläkin kertaa pumppu olisi ollut jumissa sen takia, että huonelämpötila on käynyt reilusti asetusarvon yläpuolella takan polton takia? Ja että ongelma olisi tullut näkyviin vasta kauan takan polton jälkeen, kun huonelämpötila viimein laskenut niin alas, että pumpun olisi pitänyt alkaa taas lämmittää?
 
En mä oikein tuohon jaksa uskoa kun ei oo 6vrk takkaa poltettu ja sen jälkeen toimi eiliseen asti hyvin.
 
Ongelmat johtuvat useasti ohjelmistobugista, pyytäkää huolto paikalle niin laittavat kuntoon.
Miksi täällä on niin vaikea uskoa että toshibassakin voi ilmetä tuollaisia.
Eikä ole missään nimessä hyväksyttävää toimintaa koneelta että pumpun ulkoyksikkö jauhaa tyhjää ja taloa lämmitetään pattereilla
 
En mä oikein tuohon jaksa uskoa kun ei oo 6vrk takkaa poltettu ja sen jälkeen toimi eiliseen asti hyvin.

No juu, ei tuollaisen ajan jälkeen voi olla siitä kyse. Se miksi tätä kyselin, oli ajatus, että näissä yksittäisissä ongelmalaitteissa ei olisi välttämättä yksilövikaa, vaan yleinen bugi joka esiintyy kaikissa pumpuissa. Mutta tuo 6 vrk viive takan poltosta vian esiintymiseen kyllä kumoaa sen. Eli kyse täytynee olla yksilöviasta. Tuo oma pumppu on tosin ollut käytössä vasta kolmisen kuukautta, mutta jos kyse olisi jokaista pumppua vaivaavasta bugista, uskoisin sen tuossa ajassa jo tulleen esille.
 
Takaisin
Ylös Bottom